Sastamalan strategia päivitetään

Nykyiseen strategiaan piirretyn hyvän elämän talon kattorakenteisiin on kirjattu Sastamalan visio olla strategiakauden päättyessä edelläkävijä ja osaava uudistaja.

Uuden valtuustokauden alkajaisiksi Sastamalassa on aloitettu kaupungin strategian päivittäminen.

Työ etenee syksyn aikana muun muassa johtoryhmän ja päättäjien työpajoissa. Kaupunginhallitukseen luonnos on tulossa 9. lokakuuta.

Kaupunkilaiset pääsevät myös kertomaan mielipiteensä. Strategialuonnoksen on määrä olla kommentoitavana lokakuun loppupuolella. Tämän jälkeen kaupunginhallitus tekee esityksen valtuustolle.

Lopullisesti kaupungin strategian hyväksymisestä päättää valtuusto. Tämän on suunniteltu tapahtuvan 13. marraskuuta.

Hyvän elämän Sastamala esitettiin ytimekkäästi

Sastamalan kaupungin nykyinen strategia ”Hyvän elämän Sastamala” on vuodelta 2013. Se laadittiin tarinamuotoon ja esitettiin myös sarjakuvana. Ytimekkyys keräsi kiitoksia valtuustolta. ”Tämän jaksaa kuntalainenkin lukea”, todettiin kokouksessa muun muassa.

Poimintoja

  • Nimetön

    heh johan on taas keksitty joku turha strategia .ja valtuusto päättää .

  • Nimetön

    no mikähän se Sastamalan tavoitesuunnitelma sitten oikein onkaan ?

  • Nimetön

    Eikö meidän sastamalalaisten pitäisi ensin päästä lukemaan loppuarvio edellisen v.2013 suunnitelman toteutuneista ja/tai särkyneistä toiveista ja tavoitteista?! Mitä virkaa on laatia uutta, ellei tiedä, mikä onnistui ja missä meni pieleen?

    • Komppaan 22:05

      Alkaa meillä veron maksajilla jo kovastikkin ”skeptinen” käsitys tuosta kuplasta josssa päätäjät elävät … Eiköhän kuuluisi Journalismin periaatteisiin antaa faktat esiin? Vai onko ostettu media joka julkaisee vain asioita jotka ”päämiehelle” on mieluisia?????

      • Nimetön

        Vai Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus…Mistäs voitaisiin lukea Pirkanmaan alueellinen PAHOINvointikertomus ja alkaa sitten toteuttaa strategiaa siihen liittyen?

  • Nimetön

    Osataan sitä paremmissakin piireissä. Ministeri Orpon budjettiesitys ei sisällä yhtään rahaa tähän maakuntauudistukseen. Kovalla kiireellä pitäisi laittaa kaikki entinen mullin mallin, mutta rahoitus puuttuu. Toki sillä, Orpo saa budjetin näyttävän viisaalta, kun jättää hallituksen itsensä hyväksymät hullutukset pois. Harmi kuitenkin, että nämä hullutukset pitää toteuttaa. Rahat puuttuvat.

  • Nimetön

    Vuoden 2013 Strategia ei ole toiminut. Väkiluku on romahtanut, elämänhallinnan edistäminen on ollut palveluiden lopettamista.
    Päivitä tuota!

  • Nimetön

    Kun valtuusto v.-13 luki sarjakuvastrategiaa ihastuneena, olisi myös kiva kuulla, miten stripit pitivät paikkansa ja kuinka onnellinen loppu tarinalla olikaan…

  • Nimetön

    Tästä voisi tehdä pienen syrjähypyn suomalaiseen huippu-urheiluun. Siitä on reilut kymmenen vuotta kun oikeisto miehitti urheilun johtopaikat. Tämän vallankumouksen satoa korjattiin Lontoon MM-kisoissa. Yksi pistesija! Se joka vihaa urheilua on tyytyväinen. Mutta vihaako Suomen oikeisto huippu-urheilua?

Kommentointi ei ole käytössä.