Vammalan torille kaivataan viihtyisyyttä ja tapahtumia

Laura Intonen toivoi torin kehittyvän lapsiystävällisemmäksi.

Sastamalan Keikyässä asuva Laura Intonen on saapunut lastensa Kaarlen ja Ainon kera kesäisenä keskiviikkona ostoksille Vammalan torille. Poppoo Intonen vaikuttaa tyytyväiseltä torimyyjien valikoimiin.

”Nyt ostimme mansikoita. Aina olen torilta saanut sen mitä olen tullut hakemaankin. Että siinä mielessä olen tyytyväinen Vammalan toriin”, Laura toteaa.

Onko tori miten viihtyisä paikka?

”Istumapaikkoja ja penkkejä voisi olla enemmän. Olisi mukavaa, jos lapsille olisi jotain tekemistä, vaikka pieni leikkipuisto. Kesäisin tapahtumia saisi olla enemmän.”

Helsinkiläiset Jukka Finska ja Seija Askolin näkevät, että torilla on merkitystä paikallisten seurustelupaikkana.

”Täällä on nytkin vilkas toripäivä. Ihmiset tapaavat toisiaan, ja kuppikuntia on siellä täällä. Ostimme kalaa ja vihanneksia, hyvin näyttää kauppa käyvän. Eikös se ole toimivan torin merkki?”

Helsinkiläisten ei tarvitse päästä keskelle toria autolla, joten lisää parkkipaikkoja he eivät kaupungin sydämeen laittaisi. Viihtyisyyttä he lisäisivät istuttamalla puita ja pensaita torin ympärille.

”Tuo Torikeskus varmaankin jakaa mielipiteitä. Minä purkaisin sen, sillä se peittää upean järvimaiseman. Vammalan keskusta on melko ruma, mutta sitä ympäröi kaunis luonto. Harmi ettei sitä oikein hahmota torilla tai pääkadulla astellessaan”, Finska miettii.

Jukka Finska ja Seija Askolin kaipaavat torin ympärille enemmän vihreää.

Esiintymislava ja hieno valaistus

Sastamalan kaupungin tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi toppuuttelee villeimpiä torivisionäärejä. Torin peruskorjaukseen ja ehostukseen on todennäköisesti käytettävissä noin parisataa tuhatta euroa, ei miljoonia.

”Kaupungin ensi vuoden budjettiin varattaneen määräraha torin kunnostukseen, mutta tuskin kaupunginvaltuustossa löytyy yhtenäistä tahtotilaa esimerkiksi torin kattamiseen tai parkkihallin louhimiseen. Sellaiset hankkeet tulisivat liian kalliiksi.”

Kaupunki pyytää tarjouspyyntöjä torin suunnittelusta 16. elokuuta mennessä.

Toukoniemen mukaan suunnittelijalta edellytetään kuntalaisten ja alueen yrittäjien kuulemista. Luvassa on ainakin kaksi työpajaa, joissa ideoidaan ja käydään tehtyjä luonnoksia läpi.

Sekä Toukoniemi että elinkeinojohtaja Ursula Lumme näkevät torin kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena.

”Esteettömyys, valaistus ja viihtyvyys”, tiivistää Lumme. ”Pidän faktana sitä, että jonkinlainen kiinteä esiintymislava torille tulee”, hän lisää.

”Paikoituksen suhteen syntyy luultavasti kompromissi. Hyvällä suunnittelulla ainakin nykyinen määrä autopaikkoja torille varmaankin saadaan”, pohtii Toukoniemi.

Suunnittelualueeseen kuuluvat myös Torikatu sekä Onkiniemenkadun ja Puistokadun jalkakäytävät torin reunalta sekä niiltä torialueelle laskevat viherluiskat ja portaat. Ehostusta on luvassa myös Toripuistoon.

Toukoniemi arvelee, että seuraava suvi mennään vielä nykyisellään. Toriremontti voisi alkaa sitten syksymmällä.

12 vastausta artikkeliin “Vammalan torille kaivataan viihtyisyyttä ja tapahtumia”

  1. Nimetön

    Kaikkea tarttis olla, mutta sitten, kun joku jotain järjestää, ihmiset eivät joko tule tai eivät ainakaan osta mitään.

    Vastaa
    • paikallinen

      Nimenomaan näin. Kävin iltatorilla vaimon kanssa ja ostettiin sitten siitä jotain ruokapuolta niin katsoin että lähes kaikki myyntiteltat oli tyhjillään asiakkaista. Ihmisiä istui penkit täynnä mutta mitään ei osteta kun torikeskuksesta voi saada jonkun eineksen 30% alennuslapulla ja torilla kaikki on aina niin ”kallista”.

      Vastaa
  2. Nimetön

    Keskustan ympäristö ei noudata tämän hetken normeja. Apuvälineiden lisääntyessä asukkaiden keskuudessa sekä muiden invalidisoituneitten ja näkövammaisten on rajoitettua. Kaupunginvaltuuttujen olisi paikallaan kokeilla rullatuolilla tai rullattorilla liikkumista,eivät pääsisi monenkaan liikkeisiin ydinkeskustassa,esim.Jokinen ja muut ympärillä olevat liikkeet,korkea reuna. Kiinteistön omistajille vaatimus liuskojen hankintaan! Tämän päivän ympäristö vaatimukset ovat tosi korkealla,joten pitäisi ehdottomasti vähentää autoista tulevia päästöjä jotta meidän tulevat sukupolvet voisivat elää puhtaammassa ilmassa.Jokainen meistä kantakoon kortensa kekoon paremmalla asenteella ja vastuulla.

    Vastaa
  3. Nimetön

    Liuskasta tulee mieleen paperiliuska, joten luiskaa on turvallisempi käyttää esim. pyörätuolilla kulkevan.

    Vastaa
  4. Nimetön

    Torimyynnin voisi siirtää Torikeskuksen taakse. Nykyisestä torialueesta saa melko pienelläkin rahallisella panoksella ihan viihtyisän keitaan. Samalla myös autoille pystyy järjestään paikoituksen. Ajattele toisin, kuin yleinen mielipide.

    Vastaa
  5. Minä

    Kannatan tuota torikeskuksen purkamista!! Keskustaa vähän kauniimmaksi… kaupat sieltä muihin keskustan tyhjillään oleviin tiloihin. Huomattavasti viihtyisämpi keskusta!

    Vastaa
  6. Nimetön

    Miksi siellä huudetaan jeesusta koko ajan? Kahtena kertana, kun olen asioinut torilla lauantaisin, siellä vonkuu joku martta hallelujaata! Miksi tuollaiseen pakkosyöttöön on annettu lupa? Tuollainen paatoksellinen ulina karkoittaa torilta kaikki alle viiskymppiset… Sittarissa ainakin säästyy hengelliseltä myrkytykseltä. AAMEN!

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>