Sivistyslautakunnan puheenjohtaja: ”Uimahallia kaipaavat kaiken ikäiset”

Sastamalan kaupungin luottamushenkilöorganisaatiota karsittiin viime kuntavaalien jälkeen. Sillä halutaan yksinkertaistaa päätöksentekoa. Muutoksen kouriin joutui muun muassa kasvatus- ja opetuslautakunta, joka vaihtui sivistyslautakunnaksi. Reviiri lisääntyi nuorisotyöllä. Kun sote-uudistus aikanaan tulee, niin lautakunnasta kasvaa kaupungin syömähammas. Se käyttää silloin eniten rahaa.
Lautakunnan puheenjohtajaksi nousi kokoomuksen Jari Kortelahti. Hän sai vaaleissa 117 ääntä. Mandaattineuvotteluiden aikana hän ilmaisi tahtonsa omalle ryhmälleen.
”Sanoin, että sivistyslautakunta on paikka, jonne haluan. Ilmaisin myös, että jos meille tulee puheenjohtajuus, niin se kiinnostaa.”
Kortelahti on 60-vuotias, entinen Finanssikonserni Sammon aluejohtaja. Nyt hän on eläkkeellä. Syntyjään hän on Sammaljoelta ja viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Punkalaitumella. Vammalassa ja Sastamalassa Kortelahti on asunut lähes koko työaikansa, kolmekymmentä vuotta Ketolan vanhassa pappilassa.

Puheenjohtajuus alkoi teettämään töitä heti kesäkuussa. Kortelahti on tutustunut lautakuntansa eri osa-alueisiin ja jatkaa opiskelua.
”Esimerkiksi kasvatuspuolella tavoitteeni on käydä kaikilla kouluilla jouluun mennessä. Haluan nähdä, mitä kouluilla oikeasti tapahtuu.”
Puheenjohtaja on sikäli hyvässä tilanteessa, että Sastamalan kouluverkkoa ei olla enää karsimassa kovalla kädellä. Varsinaisia kyläkouluja ei enää ole. Yksi puheenaihe kuitenkin on Äetsän koulun yläkoulun kohtalo.
”Siihen en ota mitään kantaa, koska en vielä tunne tilannetta. Kaikkineen on kuitenkin niin, että koko ajan pitää miettiä kaikessa entistä parempia, tehokkaampia ja taloudellisempia ratkaisuja. Niin pärjäämme”, miettii Kortelahti.

Nuoret ja liikunta ovat lähellä puheenjohtajan sydäntä. Hän on pitkään valmentanut nuoria ja vanhempiakin koripallon saloihin Vammalan seudun Voiman riveissä. Sastamalalaista liikuntakarttaa hän pitää monipuolisena, mutta ehkä hieman sirpaloituneena.
”Ykkösnyrkkimme on tietenkin VaLePa, mutta kaikki liikunta on tärkeää. Meillä on paljon lajeja, jotka vaativat tilaa. Kun Varilaan rakennetaan uusi koulu, niin sinne pitää ehdottomasti tehdä riittävän iso liikuntatila eri palloilu- ja muita lajeja varten. Ei se nurkkakivien siirtäminen hieman etäämmälle toisistaan voi kovin vaikeaa olla.”
Kymmenien vuosien vammalalainen haave on ollut uimahalli. Jari Kortelahti näki vaalikentillä, että hallia kaipaavat kaiken ikäiset ihmiset.
”Halli on mahdollista saada. Ehkä vielä ei ole tutkittu kaikkia keinoja sen saamiseksi. Monen palvelun rakennus on yksi erinomainen vaihtoehto. Hallin paikka on ehdottomasti Vammalassa, jossa on suurin käyttäjäkunta. Nyt on aika lunastaa niitä lupauksia, joita on tehty ennen vaaleja. Jos aina, kun on puhuttu uimahallista, olisi laitettu euro johonkin tynnyriin, niin halli olisi jo”, hymähtää Kortelahti.

Lue koko juttu Alueviestistä 16.8.

Poimintoja

  • Nimetön

    Niin montako hallia sastamalaan tarvitaan että olis tyrvääläisetkin tyytyväisiä!

    • Nimetön

      Nyt ei näy yhtään yhteistyökykyhanketta tai verkostoitumista muualla jo oleviin halleihin, ei yhtään kiinnosta panna porukkaa kulkemaan, kuten esim sairastavia pannaan sairaalapalveluihin kulkemaan. Käyttäkää ja näyttäkää nyt tässä tilanteessa ne verkostojen ja yhteistyökumppanuuksien edut , joista aina paasaatte! Vammalaan ei hallia, raha tarvitaan muuhun, Kiitos !

    • Nimetön

      Saataisiin nyt edes yksi halli ensi alkuun.
      Huom. Kiikan tai Keikyän vesikuppeja ei lasketa uimahalleiksi.

  • Nimetön

    Ennen kaipasin, nyt minut on onnistuttu väsyttämään, en kaipaa enää.

  • Nimetön

    Tervetuloa tutustumaan myös kasvatus puolen päiväkoteihin. Etenkin vuorohoidon kehittäminen ja tilojen nykyaikaistaminen on enemmänkin kuin ajankohtaista.

    • Nimetön

      niin, kyllähän ne päiväkoditkin ovat osa koulutusta ja kasvatusta – eivät vain koulut. vielä voi siis laajentaa tietämystä.

  • Nimetön

    Kyllä Sastamalassa tarvitaan rahat paljon tärkeämpään kuin uimahalliin joita jo meillä on kaksittain,vanhoja vähän saneeraukseen niin johan siellä polskuttelee komiasti.

    • Nimetön

      Ei Sastamalassa ole uimahallia. Eikä ole koskaan ollutkan. Nyt on kyse siis uimahallista.

      • Nimetön

        mihin ne rahat hassattiin kun vammalassa aikoinaan asukkailta kerättiin avustusta nimenomaan uimahalliin eikä sitä vielä oo tehty????

      • Nimetön

        Kylläpä on. Tyytyväisiä ihmisiä on olemassa, jotka asian tietävät. He ovat käyneet uimassa ja hyvin on kelvannut.
        Nyt on vain yltiöindividualisteja, jotka vaatii; mulle kaikki heti ja kaikki
        rahat tars hassata yksistään Vammalaan, kun siellä käy niin jumalaton naputus ja valitus. Niidenkö ehdoilla päätöksenteossa vaan mennään, jotka kovinta meteliä pitää? Nyt on kyse siis järjenkäytöstä.

  • Nimetön

    Kesällä uidaan järvissä ja talvella hiihdetään pelloilla ja metsissä!

  • Nimetön

    Ollaan nuukasti vaan ja säästetään sekin raha! Kyllä ne muualla tuhlaavat ihan asukkaitten iloksi ja virkistykseksi!

  • HYVÄ

    Loistavaa, että vihdoin luottamushenkilötkin oivaltavat uimahallin tarpeen. Sitten vaan päätöksiä ja toimeksi!

  • Ope

    Tosiasiassa reviiri laajeni nuorisotyön lisäksi liikunnalla, kirjastolla, kulttuurilla, musiikkiopistolla ja kansalaisopistolla. Toivottavasti uusi puheenjohtaja jaksaa olla kiinnostunut kaikista sivistyslautakunnan alaisista toiminnoista.

  • Maalta

    Ja toivottavasti kyselee kouluilla myös koulukuljetusten aikatauluista ja sujuvuudesta ja ymmärtää säästämisen tarpeen tälläkin kohtaa, nimittäin lasten ja nuorten voimavarojen säästämisen! Jos 12-vuotiaan tavallisen koulupäivän pituus on 9 tuntia, niin ei ihmekkään, että on työelämään lähtiessä jo burnout.

    • Nimetön

      Ei sitä niin vaan rakenneta jos ei oo millä rakennetaan.Kyllä on tärkeämpiäkin rahareikiä Sastamalassa tällä hetkellä ja täällähän on uimahalleja vaan kun ne ei satu olemaan juuri mulle heti kaikki paikalla.Jos täällä olisi kaikki peruspalvelut kunnossa ja vielä ylimääräistä rahaa millä rakentaa niin okei.Ei ole mitään järkeä jos tehdään kallis uimahalli niin kouluja,vanhainkoteja ym sellaisia laitetaan kiinni kun jostain pitää säästäälOn tässä viimeaikoina näita terveyspalveluja ja kyläkouluja suljettu vähän liikaa säästösyistä

  • Nimetön

    Mimmonen mies se Jari Kortelahti on kun ei viitsi keikyän tai kiikan uimahalliin lähteä vai täytyisikö päästä kaatumaan ulkorapulta uimaaltaaseen vaivaako laiskuus vai mikä.Taitaa mies asua vammalassa kun sitä hallia lähelle pihapiiriään kaipaa. Varmaan jos halli tehtäisiin vammalaan vaatisi suulla suurella keikyän ja kiikan hallien sulkemista.

    • Nimetön

      20:08. Kerrotko vielä nimesi, kun nimettömänä haukut muita. Vai eikö rohkeus riitä?

    • Jari Kortelahti

      Vastaus Nimettömälle 16.8. klo 20.08. Olen lähes uimataidoton. Ei ollut lapsena mahdollisuutta opetella. Uimahallin haluan tämän päivän lapsille ja nuorille. Uimaan pitää oppia lapsena. Jos vasta aikuisena joutuu opettelemaan, niin räpiköintiä siitä tulee. Tämän tiedän kokemuksesta. Tietysti myös vanhempi väki ansaitsee saada kunnollisen uimahallin. Heidän työllään ja verorahoillaan olemme jo paljon Sastamalaan saaneet. Tämä uimahalli vain vielä puuttuu.

  • Nimetön

    Eikös ne hallit ollu sulkemispäätöksen jo saaneet? Tai siis Kiikan halli, Äetsän hallin omistaa Kemira, joka ei ole luvannut saneerata vaan sulkea. Siis Sastamalassa ei kohta ole uimahallia. On se kumma juttu, kun uusia lentopallohalleja suunnitellaan, ketään nyt ei suuremmin mukise. Mutta kun on puhe uimahallista, niin sillon kiukuttelu alkaa. Veikkaisinpa että jos sitä uutta hallia suuniteltaisiin vaikkapa Kiikkaan, niin täällä vastustus olisi paljon pienempää.

    • Nimetön

      Täällä kiikassa ei ole porukka niin riitaista kuin vammalassa, kyllä tänne voi hallin tehdäkin.

  • Nimetön

    Kyllä nämä Kiikan ja Keikyän hallit ovat kulkeneet uimahallin nimellä ja ovat palvelleet uimareita jo monet vuosikymmenet. Kaupunki voisi järjestää kuljetuksia Huittisten halliin jos ei ole omaa kyytiä sillä onhan meidän mentävä lääkäripalveluihinkin Tampereelle asti kun paikalliset palvelut ajettiin alas.

    • Nimetön

      Hieno lukea viisaita ehdotuksia, mutta et taida ollakaan kokoomuslainen.

  • Nimetön

    Ei voi verrata lentopallohallia ja uimahallia keskenään.Lentopallo on tuonut paikkakunnalle nimeä kiitos hyvien joukkueiden.Tuskin Sastamalaan saataisiin mitään suurempia uimakilpailuja kuin kylien välisiä.

  • Nimetön

    Juu en voikkaan. Lentopallo toimii liikuntamuotona muutomille, tietyn ikäisille harrastajille. Tosin aikansa tuota harrastaen tulee tarvetta nivelystävällisemmälle liikuntamuodolle, joten uimminen on mitä mainioin tapa. Uiminen kun sopii kaikenkuntoisille ja myös niille, joiden ei ole pakko kilpailla.

  • Nimetön

    Arvuuttelu siitä, pitäisikö uimahalli rakentaa Vammalaan vai johonkin syrjemmälle, ei ole edes huonoa viihdettä. Miksi Citymarket tehtiin Vammalaan?

  • Nimetön

    Kyllä uimahallin paikka on liikuntapaikkojen läheisyydessä eika keskellä kylää.Nykyisellä kaavailulla paikalla onnettomat parkkipaikat.

  • Vesipeto

    Mihin kaatui se hallihanke viime vuosituhannella? Oli jo rahatkin kerätty homman käynnistämiseen ja piirustuksiakin tehty. Kuka kampesi ja miksi? Nimiäkin on mainittu mutta mikä niistä on oikea? Kertokaa!

  • Nimetön

    Trumpetti soikoon, sanoi presidentti Niinistö, kun Ameriikan lähti. Missä uimahalli, siellä ongelma, sanoi Soini. Se hänelle nyt kertokaa, kun itse en mä voi, tuumasi Halla-aho.

  • Nimetön

    Onko nyt niin , että Sastamalassa odotetaan uimahallia tumput suorina perunamaan laidalla, kuin ennen vanhaan perunoita itäisellä maalla sen pääkaupungista. Kyllä se, joka uimahallia tarvitsee, voi ihan itsekin sellaisen pystyttää ja maksaa käyttökulutkin. Ei sitä joka asiaan tarvitse huutaa apua veronmaksajien pussista. Kukaan ei varmasti vastusta yksityisen hanketta rakentaa uimahallia ja huolehtia sen ylläpitoa. Ehdotan uimahallin puutostilaan omatoimisuutta , niin eiköhän sekin asia saada päiväjärjestykseen ja hallia haluavat pääsevät polskimaan, mutta jokaisesta palvelusta tietysti pitää myöskin olla valmis maksamaan itse.

    • Nimetön

      11.13 Olisi hyvä jos ymmärtää mikä ero on ammeella ja uimahallilla. Sen ammeen pystyy yksityinenkin hankkiin ja ylläpitään.

  • tyrvään tuppukyläläinen

    Kaupunki sanana lähtee liikkeelle siitä, että kaupunkikuva muodostuu palveluista, kaupoista, yrityskuvasta, kaupunkiarkkitehtuurista, liikennesuunnittelusta. Sastamalassa kaupunkikuva muodostuu lähinnä kirkoista ja kirpputoreista – niitäkin monet käyttävät. Lisänä on tyhjiä liiketiloja. Tapahtumista Gregoriana ja Kirjallisuuspäivät tunnetaan periferiamme ulkopuolellakin. Kirjapääkaupungista on aivan turha puhua – pääkirjastomme sulkeutuu perjantaisin klo 16 ja on lauantaisin suljettu. Lehtienlukutilaan tai tietokoneille ei ole pääsyä koodilla. VaLePa tiedetään tunnettavuudestaan menestyksen myötä.

    Tyrvääläiselle luonto tarjoaa kauniita näkymiä. Ei se kuitenkaan riitä jokaiselle. Bussilla, junalla ja autolla pääsee kaupunkeihin, joissa palveluita on vauvasta vaariin ja näinhän se on, että muiden kaupunkien kassaan kilahtaa veroja paljon viihde-harrastus-shoppailu-reissujen jälkeen. Se on kuitenkin päättäjien ja yritysten käytännön ja arjen tahtotila, koska muutosta ei näy. Saimme tänne minikokoisen tavaratalon, mutta ei näkynyt Iittalaa, Finlaysonia, Lindexiä, H&Mää, Tigeriä, Kesportia… Ei ole kaupungissa edes yhtä ketjuhotellia, ei kylpylää, ei illalla kahvilaa, ei edes sitä tienvarsihuoltamoketjun pistettä lähelläkään keskustaa. Nostan hattua Häijäälle; te rakennatte ja teillä voi kokoontua kahvikupposen äärelle illalla isompikin porukka, jos aina ei lähde luontoretkelle nokipannukahvia juomaan.

    Maamme uimahallitilastot voi katsoa kunnista. Onhan tämä suuri häpeäpilkku, kun mainostetaan kahden hallin kaupunkia – miten sinne Kiikkaan pyörätuolilla pääsee? Jokaisen ei tarvitse uida, mutta suodaan se halli tälle paikkakunnalle tai mainostetaan sitten kunnolla Sastamalaa: Sastamala soikoon! Pirkanmaan laajin pitäjä! Tule ja tutustu! Ota illalla eväät matkaan ja varustaudu leiriytymään! Jos et ole liikuntaesteinen, ota uima-asu mukaan ja tutustu kymmenien vuosien takaisiin uima-altaisiin! Kierrä kirpputorit ja kirkkoihinkin pääsee joskus!

    Itse en tarvitse shoppailuita muualla ja pääsen luonnonvesiin uimaan, mutta kyllä tämä tuppukyläläisyys on vieraita ihmetyttänyt. Itse tähän on tottunut. Ei ole kaupunginosissa pikkukauppoja. Kannattaa tutustua vaikka Ylöjärveen, ei ole kummoinen keskusta, mutta Tampereen vieressä on ja palveluita on vaikka muille jakaa. Kehitys on ollut huimaa parin vuosikymmenen aikana,

    • Nimetön

      no. helpottiko? Kyllä pyörätuolin käyttäjille on ainakin toistaiseksi kuljetukset pelanneet !

Kommentointi ei ole käytössä.