Tangoa ja sirkusta Sastamalan pääkirjastolla

Torstaina tangoillaan…

Sastamalan pääkirjastolla tapahtuu loppuviikosta.

Torstaina talon täyttää tango, kun Maailmantango-festivaalin kirjastokierros saapuu kaupunkiin. Ohjelmassa on Argentiinalaisen tangon tutustumisoppitunti sekä paikan päällä elävän klassisen musiikin säestyksellä tapahtuvan kuvataideteoksen valmistuminen.

Näyttelykuraattori Ville Färsaaret toteuttaa Tampereen ammattikorkeakoulun kuvataidelinjan opiskelijoiden kanssa Blast processing –konseptilla 20 minuutissa työstettävän teoksen klo 17.30. Duo Lehtinen & Lipasti esittää säveltäjä Arvo Pärtin minimalistista musiikkia teoksen valmistumisen ajan.

Argentiinalaisen tangon maksuton tutustumistunti, jonka Maailmantango on järjestänyt yhdessä Tango a Moroso ry:n kanssa alkaa klo 18 ja kestää noin 45 minuuttia. Tunnille voi saapua myös ilman paria.

Perjantaina 1.9. ilahdutetaan lapsia ja lapsenmielisiä Sirkus Supiaisen Lennä, lennä -esityksellä kello 13. Leikkimielinen esitys kertoo ilosta, unelmista sekä ystävyydestä.

Tarinan raivokkaan hempeitä sirkusnumeroita maustavat hervoton huumori sekä yhdessä kokemisen riemu. Esiintyjien käsittelyssä ilmaa halkovat niin jongleerausrenkaat, jumppapallot, lennokit kuin sateenvarjotkin. Esityksen on ohjannut Markus Nivala.

…ja perjantaina heittäydytään sirkuksen maailmaan.