Ympäristövahinko: Öljyrekan jäljet yhä korjaamatta Kiikassa

Valtatieltä 12 Kiikkaan johtavalla tiellä on ollut liikennevalo-ohjaus jo kuukausia.

Bensiini- ja öljyrekan kaatuminen kantatie 44:llä Kiikassa 13. huhtikuuta on tuottanut välillä ruuhkia valtatie kahdeltatoista Kiikan keskustaan johtavalla tiellä. Heti onnettomuuden jälkeen poistettiin kaikki näkyvä polttoaine. Samalla avattiin kevyen liikenteen väylää pitkältä matkalta.

Destian paikallinen osasto asensi paikalle liikenteen ohjauksen valoilla. Koska käytössä on muutaman sadan metrin matkalla vain yksi kaista, niin ajoittain on syntynyt ruuhkia.

Suunnittelija Joanna Aalto FCG Finnish Consulting GrGroupista kertoo, että loppu-urakointi alkaa lähiaikoina.

”Tämä kesä on pitkittänyt asiaa. Suunnitelmat niin kevyen liikenteen väylän ennallistamisesta kuin vesi- ja viemäriurakastakin ovat valmiit. Olemme myös kilpailuttaneet molemmat urakat ja tarjoukset on saatu. Tarkkaa aikaa en osaa sanoa, koska työt alkavat.”

Sastamalan kaupungin, Sotesin, terveysvalvonnan johtaja Risto Ekonen oli lomansa jälkeen hieman yllättynyt, kun työt eivät vielä olleet alkaneet.

”Pidimme toukokuun lopulla kaikkien osapuolten yhteispalaverin, jossa asiat sovittiin. Silloin ajattelin, että asia etenee nopeasti. Ilmeisesti Suomen kesälomat ovat pitkittäneet asioita.”

Ekosen mukaan rekasta pääsi maahan noin 5 000 litraa polttoaineita. Iso osa saatiin heti talteen.

”Kesän aikana on otettu näytteitä maaperästä. Kahden lähimmän talon kaivot ovat käyttökiellossa. Taloille on järjestetty vesihuolto irtosäiliöillä. Ennallistamisurakan aikana näille taloille vedetään kaupungin vesi- ja viemärijohdot.”

Ylitarkastaja Satu Honkanen Pirkanmaan ELY-keskuksesta kertoo, että kevyen liikenteen väylän korjaaminen on edellytyksenä jatkotöille.

”Tien toisen puolen penkka pitää myös avata. Sitä ei voida tehdä ennen toisen puolen korjaamista, koska muuten tie menisi kokonaan poikki.”

Honkasen mukaan Sotesi on ottanut useita näytteitä alueelta. Polttoaineista ei ole tehty havaintoja kovin kaukaa, vain aivan lähistöltä.

”Tosin pohjavesien virtauksia on vaikea arvioida. Tilannetta seurataan kuitenkin melko pitkään näytteillä. Niitä otetaan ilmeisesti joitakin vuosia. Jos ihmiset havaitsevat kaivoissaan haju- tai muita haittoja, niin niistä on hyvä ilmoittaa heti.”

Sastamalan ja Tampereen yleiset tiet ovat Varsinais-Suomen ELY-keskuksen hoidossa. Aluevastaava Antti Piirainen on käynyt vahinkopaikalla. Hän hieman harmittelee tienpitäjän näkökulmasta ennallistamisen pitkittymistä.

”Meillä ei tässä ole kuitenkaan muuta roolia kuin liikennejärjestelyjen hoitaminen. Siihen kaupunki pyysi meiltä apua. Pääurakoitsijamme Destia kävi hoitamassa asian.”

Sastamalan alueella yleisten teiden kunnossapito on ollut vuosia Destialla. Piiraisen mukaan pian on tulossa vaihdos.

”Kilpailuttamisen tuloksena pääurakointi menee Lemminkäiselle 1. lokakuuta lähtien.”

Poimintoja

  • piski

    juu saako nämä kaksi taloa ilmaiset vesiliittymät tapauksen johdosta?. joko Virtasen Matti Kallialasta ja ne joiden vesi oli saastunut kaupungin asennus virheen takia on saanut korvauksen siis ilmaiset vesiliittymät, kysyn vaan. sapettaa tuo kaupungin touhu, tarttis pistää vakuutukset sellaseen muotoon että ne korvaavat vahingot vai ottaako hyvät kaupungin herrat nekin rahat omiin taskuihinsa

  • Nimetön

    Mahtaako asioitten hoito kestää sillonkin yhtä kauvan tai kestää kai!

  • Nimetön

    kyllä kiikka on niin takapajula että antaa heitin kiertää pellon kauttA

  • Nimetön

    TVH ja Nalle Puh, eli Tiekarhu. Silloin ei ollut polanteita maanteillä edes talvella. Teitä hoiti koneet, eikä mitkään lelurimpulat.

  • Ihmeissään..

    Miksi tuo määrä vaihtelee joka ilmoituksissa ja tiedotuksissa, liikesalaisuudetko sitä luultavasti oikeaa huomattavasti isompaa määrää varjelevat?

  • Nimetön

    asia ei juurikaan kuulu enään kaupugille muuta kun tekee mahdolliset vesiliittymät. tässä on tapeltu lähinnä siitä kuka maksaa nuot kaikki….. kuljetusfirman vakuutukset…. vaiko joku muu…. kaikki ei sentäs kuulu kaupugin hoidettavaksi tuo vaan joskus tarvikkeita tai työntekijöitä hetkeksi apuun alkuun..

  • Nimetön

    Liikennevaloja saisi siirtää sen verran kauemmaksi, ettei rekkakuskit näe illalla ylitse. Joka toinen rekka ajaa iltaisin päin punaisia. Ammattikuskeja mukamas… häpeisivät edes.

  • Nimetön

    Eikö sen montun olis voinu tilapäisesti täyttää, pidetään liikenteen tukkona neljä kuukautta tekemättä mitään, sanotaan että hyvin suunniteltu on puoliks tekemättä, mutta tässä kyllä asiat paljon kehnommin, ei ihme, että kauttakulvussa olevat rekat ohittaa paikan, millä valolla hyvänsä, kunhan ei ole vastaantulijoita, olis eres järjestetty valo-ohjaus liikennetarpeen mukaan, eikä kellolla.

  • Nimetön

    Uutisen mukaan kaatui kaksi rekkaa????
    Miten se oikean tiedon tuottaminen voikin näille kesälomatuuraritoimittajille olla vaikeaa.
    Menisikö paremmin JOS kirjoittaisi:polttoainelastissa ollut AJONEUVOYHDISTELMÄ kaatui…..toivottavasti on mennyt jo takaisin kouluun.

    • Nimetön

      Ei kannata arvostella toimittajaa, jos ei itse osaa lukea. ”Bensiini- ja öljyrekan kaatuminen” tarkoittaa yhtä ajoneuvoa. ”Bensiini- ja öljyrekkojen” olisi viitannut useampaan autoon. Rekkamiehetkin ovat jo taipuneet kutsumaan ajoneuvoyhdistelmäänsä rekaksi, ei siitäkään kannata enää virhebongauspisteitä kerätä.

      • rekka-ja henkilöauto

        Kiitos kun neuvot,osaat varmaan kertoa mikä se on kun kirjoitetaan rekka-ja henkilöauto törmäsi…….eli jos se on vain yksi ajoneuvo…tai mies- ja naistoimittaja,eli on hän sellainen kun on molemmat vehkeet ……on tämä Suomenkieli tosi vaikeaa.

  • Nimetön

    Esimerkissäsi molemmat ovat mahdottomia. Toimittaja osaisi kirjoittaa ”rekka- ja henkilöauto törmäsivät” ja lause olisi ymmärrettävissä sekä yksiselitteinen. Tosin hän ei suotta liittäisi rekkaan auto-liitettä. Verbeissäkin tarvitaan päätteet, jotta sanoma on yksiselitteinen. Ulkomaalaiset erottaakin juuri tästä taivutuksien ja päätteiden osaamattomuudesta kun he yrittävät käyttää kieltämme. Me suomalaiset osaamme nämä kielioppiasiat. Kieltämme kutsutaan nimellä suomen kieli, jonka suomenkielinen tietää myös.

  • Nimetön

    Nyt kun on kielioppi kunnossa niin vaihdetaan aihetta,ollaan huolissaan kun ”rekkakuski” näkee liian kauas tyhjällä tiellä ja säästää tehokasta työaikaa….oma kokemus kyseisestä kohdasta: Pysäytin ”rekkani” kun punainen valo syttyi mutta takaani lähti henkilöauto ohi ja ajoi reilusti päin punaisia…..oli kiire…sehän niillä on aina selityksenä,”rekalla”ei voi olla kiire koska sehän on töissä ja aina tien tukkona!

Kommentointi ei ole käytössä.