Toukoniemi: ”Lautakunta antoi nuorille mahdollisuuden, toivottavasti meno rauhoittuu”

Muistolan koulun pihaa. Lukijan kuva. ”Mitä kuminpolttotalkoot ovat, jos ei ilkivaltaa?” hän kysyy.

Muistolan koulun lähellä asuvat ovat pettyneitä teknisen lautakunnan tiistaiseen päätökseen. Erityisesti harmittaa päätös jättää asentamatta koululle asiattoman oleskelun alueella kieltävä liikennemerkki.

”Olipa pettymys. Sama vaarallinen meno vain jatkuu. Häiritsevän liikennekäyttäytymisen ja meluhaitan suitsimiseen tähtäävän vetoomuksen oli allekirjoittanut 99 ihmistä. Lautakunnan jäsenet eivät reagoineet toiveisiimme, vaikka ehdottamillamme toimenpiteillä oli koulujen rehtorien ja kaupungin virkamiesten tuki”, toteaa Alueviestiin yhteyttä ottanut mies.

Asiaa lautakunnalle valmistellut Sastamalan kaupungin tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi ymmärtää asukkaiden pettymyksen, mutta toteaa, että asioilla on aina kaksi puolta.

”Lautakunta keskusteli aiheesta pitkään. Voiko kaupunki kieltää julkisella paikalla kokoontumisen, jos meillä ei ole osoittaa mitään muuta paikkaa tilalle? Muistolan koulun pihalla ei ole tapahtunut sellaista ilkivaltaa, jonka nojalla siellä liikkumisen voisi kieltää”, Toukoniemi sanoo.

”Mopoilu ala-asteen pihalla on huvia, mutta meille alueen asukkaille kyseessä on koko elämä. Asiat eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia”, kommentoi vetoomuksen allekirjoittanut mies. ”Onko oikein, että pieni marginaali voi vuodesta toiseen häiritä Muistolan alueella asuvien elämää?” hän kysyy.

Toukoniemi huomauttaa, ettei hänellä ole päätösvaltaa asiaan, mutta ehkä olisi hyvä miettiä kokonaisvaltaisempaa ratkaisua sen sijaan, että ongelmia siirretään paikasta toiseen.

”Tulkitsen lautakunnan päätöstä niin, että nuorille haluttiin antaa mahdollisuus. Toivottavasti he osaavat arvostaa sitä, ja meno Muistolan koulun ympäristössä rauhoittuu.”

”Vai ei koulun pihalla tehdä ilkivaltaa? Tämän seikan voi jokainen terveellä näkökyvyllä todistaa vääräksi vaikka vilkaisemalla pihalta pari päivää sitten napattuja kuvia. Tämän lisäksi urheilu- ja leikkikentillä ajellaan, koulun katolle on kiivetty ja kameroita väännelty, roskaamista esiintyy myös, lapsilta on vaadittu rahaa ja käyttäydytty uhkaavasti vain muutamia muita haittoja mainitakseni”, sanoo Alueviestille kuvia lähettänyt alueen asukas.

”Lain mukaan kuminpolttotalkoot voidaan tulkita liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi tai jopa törkeäksi liikenneturvallisuuden vaarantamiseksi, mikäli katsotaan, että kohelluksesta aiheutuu vaaraa ulkopuolisille”, lukijamme pohtii.

Muokattu kello 15.30. Lisätty lukijan kuvia.

Alueviestissä aiemmin:

Sastamalan keskustan liikenneturvallisuutta selvitellään kokonaisuutena (30.8.2017)

Muistolan asukkaat kyllästyneitä liikenteessä törttöilyyn ja meluun (25.8.2017)

71 vastausta artikkeliin “Toukoniemi: ”Lautakunta antoi nuorille mahdollisuuden, toivottavasti meno rauhoittuu””

  1. Lässyn lässyn

    Lähes sadan ihmisen havainnot omalta asuinalueeltaan ovat siis harhaa. MOT

  2. 68v ja rapiat

    Muistolan alueella onkin vain viimeiset 30 vuotta odoteltu, että meno rauhoittuu… Eiköhän se siitä. Mitenkähän monta vuotta lautakunta suuressa viisaudessaan katsoo asialliseksi koeajaksi? Toiset 30?

  3. Mietitään, mietitään......

    Joo, olipa hyvä. Annetaan nuorille mopoilijoille mahdollisuus rauhoittua ja hyvässä lykyssä parantavatkin käyttäytymistään jonkin verran. Ensi vuonna uusi mopoilijoitten sukupolvi astuu kehiin ja sama vanha rumba jatkuu. Kärsitään ja mietitään koko kesä ja syksyllä annetaan taas mahdollisuus parantaa tapoja ja näin jatkuu vuodesta toiseen. Tehotonta touhua ja vastuun pakoilua. On selvää, että nuoret tarvii paikkoja missä viettä aikansa. Ei luulis olevan ylivoimainen tehtävä löytää väliaikaratkaisu kunnes kaupunki pystyy päättämään pysyväisratkaisusta tähän ongelmaan. Kannatan lämpimästi sitä, että nuorille järjestetään mopoharrastelijoille hyvät mestat missä temppuilla ja olla. Taidanpa lähteä tästä miettimään….

  4. Nimetön

    ”Toukoniemi huomauttaa, ettei hänellä ole päätösvaltaa asiaan, mutta ehkä olisi hyvä miettiä kokonaisvaltaisempaa ratkaisua sen sijaan, että ongelmia siirretään paikasta toiseen.”
    Ongelmien olemassaolo kylläkin tiedetään ja myönnetään, mutta niihin ei haluta käydä käsiksi. Maan hiljaiset kärsiköön edelleen, lautakunnan jäsenet eivät halua riesaa omille nurkilleen, näin tämän kai voi tulkita.

  5. Nimetön

    Peukut pystyyn kansalaiset!!!!!!!!
    Josko mopoilun aiheuttamat ongelmat ratkeavat hyvinkin kun oikein toivotaan!

  6. Nimetön

    Eipä noilla merkeillä ole mitään merkitystä, Varilan koulullakin on ajoneuvolla ajo kielletty, ei noudata autoilijatkaan eikä kukaan muukaan ja on alakilpi asiaton oleskelu kieletty, silti on koulun alueella varsinkin iltaisin ja viikonloppuisin paljon porukkaa ja osa tulee jo kun on vielä lapsia koululla iltapäiväkerhossa.Meno on todella välillä kuin villissälännessä.

  7. Nimetön

    Jotkut koulut käyttävät vartiointiliikkeitä. Se tehoaa.

  8. Nimetön

    Kuvia kun katsoo niin mopo tai mopoauto ei tee tollaisia mustia vanoja asfaltiin!
    Kyllä ne on autolla tehty! Ja mopoilijoita syytetään tästäkin!

    • Nimetön

      Vetoomuksessa puhuttiinkin mopoista, mautoista sekä autoista. Kunnolla käyttäytyvät nuoret kärsivät näistä vähemmän fiksuista tyypeistä yhtä lailla kuin alueen asukkaatkin. Ongelma korjaantuisi nuorille osoitetulla paikalla jostain rauhallisemmalta alueelta.

      • Nimetön

        Tai sillä että loppuis turha nuorison syyttely…meno rauhottunut eikä nuoriso enään ketään häiritse. Vuoden vanhat auton jättämät kuminpolttojäljet ja se että joku piripää oli menny kameroita käänteleen ovatkin näiden nykyisin noilla kulmilla oleskelevien nuorten syytä? Lisäksi tämä urheilu- ja leikkikentillä ajellaan,roskataan ja katoille on kiivetty…jutussa varmaan tarkoitetaan että näin on joskus muinoin tehty?kun nämä nykyiset ovat siivosti eivätkä enään muuta tee kun vietä aikaa istuskellen mopoissaan ja mautoissaan parkkipaikalla…ja tämä lapsilta vaadittu rahaa on aivan päästään revitty juttu sen tajuaa jo lapsikin jos vanhempikin!

      • Nimetön

        Hurja meno Muistolan alueella on viimeisten vuosien aikana vaan kiihtynyt, valitettavasti. Edestakainen sahaaminen lieveilmiöineen Nuupalankadulla korvia särkevän musiikin säestyksellä jatkuu, ja on erittäin helppo tulla toteamaan.
        Luuleeko joku, että asukkaat huvikseen soittelevat yöllä poliiseja paikalle?

    • Nimetön

      Suurin osa kuminpolttojäljistä on haalistuneita,mikä tarkoittaa että niitä ei ole tehty tänä kesänä.

  9. Nimetön

    Kumma kyllä kameroille ei ole tallentunut pitkään aikaan leikkikentillä ajoa. Ei koskaan lapsia uhkailua.

  10. Nimetön

    Ei alakoululaisten leikkipihan pitäisi näyttää tuollaiselta :(. Masentavaa :(.

  11. Ihan oikeesti

    Ette te voi olla noin tyhmiä että luulette noita mopoilla tehdyiksi kuminpolttojäljiksi. Noi on autolla tehty kun vähän jaksaa kattoo pidempään eikä heti lähtee talikoiden kans mopoilijoiden perään.

    Ja kun te kukkahattutädit ja -sedät olette niin mukafiksuja tän asian kans nii luulis tän tilanteen saatua ratkastua jos laitatte kaupungille adressin jossa vaaditaan mopoilijoille omaa rässimispaikkaa

    Ihmeellistä kun aikuiset ihmiset on heti mopoilijajahdissa sillä välin kun minä; 16 vuotias lukiolainen keksi ongelmaan ratkaisun alle sekunnissa.

    Ihan oikeesti mua särkee päätä tää teidän typeryys tän asian kans.

    Valoja nyt oikeesti…

    • Vanha ukko

      Nuoret, sen sijaan, että yritätte puolustautua ja väitellä siitä, mistä vehkeestä jälkiä syntyy asfalttiin niin osoittakaa fiksuutenne ja ratkaiskaa tämä ongelma itse. Ei kukaan lähetä vetoomuksia minnekään ellei olisi ongelmia. Ette voi kiistää, etteikö Muistolan alueella tapahtuisi vakavia liikennerikkomuksia ja kovaäänistä häiriköintä iltaisin ja öisin. Vai ettekö pidä suurta ylinopeutta, kadulla keulimista, hidasteitten kiertämistä jalkakäytävien kautta ja musiikin koväänistä soittamista keskellä yötä vääränä? Ettehän te sellaista voi puolustella. Ei tässä ole mistään kukkahattuilmiöstä kysymys, jos tällaisesta joku valittaa. Uskon myös, että sillä, että laatisitte itse vetoomuksen kaupungille mopoharrastuspaikasta, veisitte sen vaikka porukalla kaupunginjohtajalle ja samlla kertoisitte mitä te toivotte, ja vaikka pyytäisitte paikalliselhden toimittajan mukaan, niin sillä olisi paljon suurempi teho kuin joku muu tekee sen puolestanne. Se lienee selvä, ettei nykyinen meno voi jatkua ja sen te nuoret pystytte parhaiten itse ratkaisemaan. Näyttäkää, että pystytte.

    • Oikea ajatus

      ainoastaan sitä korjaisin, että kaupunki ei ole mikään joulupukki. Hyvät nuoret: mitäpä jos ottaisitte vastuun ihan itse. Menkää töihin, ansaitkaa rahaa, ostakaa rahoilla syrjäinen tontti, hankkikaa sinne asianmukainen ympäristölupa, asfaltoikaa alue mieleiseksenne ja rakennuttakaa muut tarvitsemanne systeemit…

      Jos tämä kaikki ei 16-vuotiaalta lukiolaiselta onnistu sekunnin miettimisellä, niin ei kannata masentua. Viimeistään sitten kun kasvaa aikuiseksi, joutuu välillä miettimään sen toisenkin sekunnin.

      Vanhempannekin voivat auttaa, sillä onneksi heidän pitäisi olla teistä enemmän vastuussa kuin kunnan viranomaisten.

  12. Jonne

    Alimmassakin kuvassa kumia on poltettu autolla, ja taas syytetään mopo jonneja

    • Nimetön

      Vetoomuksessa puhuttiin mopoista, mautoista sekä autoista. Kukaan ei ole syyttänyt jäljistä vain jonneja.

  13. Uneton

    En tiedä minkä vehkeen jälkiä ovat, mutta fakta on ettei Nuupalassa Muistolan koulun läheisyydessä nukuta yöllä. Eivät nuku asukkaat eivätkä väsymättömät keulijat ja kumin polttajat.
    Kerrostaloissa on järjestyssäännöt ja meteli loppuu klo 22.
    Onko niin, ettei omakotiasukasta suojaa mikään laki?
    Pitääkö koko alueen kärsiä muutaman henkilön ”harrastuksesta”?
    Koska tähän riesaan puututaan?
    Oikeasti?

  14. Mummeli

    Jos nuorille kaupungin toimesta osoitetaan paikka ”rälläämiseen” niin kuuluuko vahingon sattuessa vastuu alueella tapahtuvasta toiminnasta kaupungille?

  15. Kaupungin päättäjille

    Sastamalassa on paljon mukavia nuoria ja fiksuja keski-ikäisiä ja leppoisaa vanhempaa väkeä. Tuntuu vaan niin turhalta, että nämä mukavat, fiksut, hyvät ihmiset ovat nyt ajautuneet tilanteeseen, jossa ollaan napit vastakkain ja ikään kuin toinen toistemme vihollisia. Vaikka emme oikeasti ole. Syvällä sydämessämme ymmärrämme toistemme tarpeet, nuorten levottomuuden ja menemisen halun ja meidän muiden vaatimukset rauhasta ja järjestyksestä.
    Kaupungin päättäjät, tulkaa hätiin! Järjestäkää nuorille se ”rällästyspaikka”!
    Järjestäkää yhteiskuntarauhan tähden, naapurisovun tähden! Emme halua riidellä! Haluamme elää sovussa! Mutta olemme pattitilanteessa, jos ette tule apuun ja käytä teille annettuja valtuuksia!
    En usko, että tähän tarvitaan edes mitään adresseja tai anomuksia, koko kaupunki on tämän takana, kaipaamme toimenpiteitä!

    • Nimetön

      Jos tällainen ”rälläämispaikka” tarvitaan, niin vakavasti pitää kysyä, kuinka paljon nämä nuoret ja heidän vanhempansa ovat valmiita panostamaan haittojen ehkäisyyn ja mahdollisesti sopivan paikan tekemiseen. Jos kukaan harrastajien lähipiiristä ei ole kiinnostunut laittamaan tikkua ristiin asian hyväksi, niin ei kaupunginkaan pitäisi moiseen ryhtyä. Tieliikennelain ja rikoslain mukaiset rangaistustoimet ovat silloin paljon oikeudenmukaisempi keino puuttua asiaan. Jos taas omaa panosta löytyy merkittävissä määrin, kannattaisin lämpimästi sen tukemista julkisenkin tahon puolelta.

  16. Nimetön

    Ei ole lakia, jonka nojalla poliisi voi karkoittaa nuoret Muistolan alueelta.

    • Ei mulla muuta

      Kommentit, jotka vievät takaisin lähtöruutuun nolla, eivät varsinaisesti edistä asiaa…

    • Nimetön

      Metelöinnistä Järjestyslaki, liikennerikkomuksista Tieliikennelaki

    • Nimetön

      Metelöinnistä (melun aiheuttamisesta) säätää Järjestyslaki, liikennerikkomuksista taas Tieliikennelaki.

  17. Nimetön

    Ei sitä rälläyspaikkaa voi syrjään viedä, siellä ei ole tyttöjä, joille elvistellä. Koko homma johtuu nuorten poikien hallitsemattomasta hormonimyrskystä.

  18. Miten olisi?

    Eräässä aikaisemmin kesällä käydyssä nettikeskustelussa on huippuystävällinen naishenkilö tarjonnut nuorille mopoilijoille oman yrityksensä piha-aluetta: ”Tyrväänkylän Ad-autokorjaamon ja kahvilan pihassa saatte kokoontua ihan vapaasti. On istuinpaikaa, tuhkista ja pihaa missä ajella. Jätätte paikat vaan siistiksi lähteissänne”

    Eikö nuoret tässä olisi teille oiva paikka, johon on omistajan lupa/pieniä lapsia tuskin ihan lähettyvillä, eikä taida asuintalojakaan ihan vieressä olla (tästä nyt en ole ihan varma)?

    • Koiranulkoiluttaja

      Kannatetaan ehdottomasti! Ottakaahan nuoret onkeenne tästä vinkistä. Me homekorvat ja kukkahatut saadaan nukkua ja te taas voitte rällätä mielin määrin Ad-autokorjaamon pihalla luvan kanssa – toki järki mukana, jotta oma terveytenne ei vaarannu.

  19. Nimetön

    Kun kyseessä on Laki ja Oikeus, niin ei mikään lautakunta, ei yksikään virkamies, pysty sitä ohittaan. Niihin haetaan päätös käräjäoikeudesta. Jos moottoriajoneuvolla liikutaan säädösten vastaisesti, niin asia on täysin selvä. Poliisi valvoo liikenteessä kaikkia kulkijoita. Parhaiten jokainen pärjää liikenteessä, kun noudattaa sääntöjä. Ainakin suunnilleen.

  20. vanhemmuus...?

    Mopoikäiset ovat enimmäkseen alaikäisiä. Mikä ihme on, että kaupungin ja poliisin on otettava vastuu nuorten häiriökäytöksestä? Tämän asian hoitaminen kuuluu ennen kaikkea vanhemmille! Mitä on yhteiskunnassamme on tapahtunut kun vanhemmat eivät enää jaksa kasvattaa omia lapsiaan? Palvellaanko liikaa jo pikkulapsi-iästä asti, jotta vanhemmat jaksaisivat ”oman elämänsä”?

  21. Kyllä on saamatonta touhua

    Teknisen lautakunnan saamaton toiminta Muistolan alueen rauhoittamiseksi poiki taas eilen uuden poliisikeikan Muistolan koululle entisestään kasvaneen häirikkölauman karkoittamiseksi.

    Millä perusteella tekninen lautakunta asettuu lähes sadan asiantuntijan, alueen asukkaan, tietämyksen yläpuolelle?

    Onko oikein, että teknisen lautakunnan hidastelu asian ratkaisemisessa rasittaa jatkuvasti poliisin muutenkin vähäisiä voimavaroja?

    Näitä kyselee unilääkkeensä napannut, silti uneton, kärttyisä, väsynyt sastamalalainen äänestäjä.

  22. Nimetön

    mää keksin nuorisolle tekemistä,menkää pelaan jalkapalloo ja jääkiekkoo 7pv/vk,ja aurakkaa se kenttä samalla,lisäksi lenkille ja lentopalloo yms pelaan.EIKÖHÄN SITÄ TEKEMISTÄ OLE JOS VIITTIS,MUTTA KUN EI NÄÄ RÄKÄHOUSUT NYKYÄÄN MIHINKÄÄN PYSTY.

  23. Nimetön

    ”Tulkitsen lautakunnan päätöstä niin, että nuorille haluttiin antaa mahdollisuus. Toivottavasti he osaavat arvostaa sitä, ja meno Muistolan koulun ympäristössä rauhoittuu.”

    Tiedoksi:
    Ei ole meno rauhoittunut, hullummaksi vain menee, joten nyt sitten odotetaan niitä asukkaiden vetoomuksessa esitettyjä toimenpiteitä.

  24. Nimetön

    Naapuruston asukkaille kommentti: Toukoniemi toteaa, että ”Muistolan koulun pihalla ei ole tapahtunut sellaista ilkivaltaa, jonka nojalla siellä liikkumisen voisi kieltää”. Hankkikaa näyttöä väittämistänne epäkohdista – valokuvia, videoita, melumittauksia, päiväkirjoja tapahtumista, … – ja jatkakaa yhteydenpitoa lautakuntaan. Lautakuntien päätöksenteko on sattumanvaraista ja häilyvää eikä kannata lannistua vaikka sieltä tulisi idioottimaisia päätöksiä kerta toisensa jälkeen. Käräjäoikeus on useimmiten paljon tolkullisempi paikka (onneksi) kuin kaupungin lautakunta, mutta siellä tarvitaan myös oikeasti kovaa näyttöä ja ammattitaitoa. Lisäksi täytyy muistaa, että ellei näyttöä pysty esittämään, silloin nuoriso on oikeassa ja heitä on syytetty turhaan.

    Tähän loppuun vielä korostan, että edellä kirjoittamani ei kritisoi jutussa esiintyvää Kimmo Toukoniemeä eikä Sastamalan teknistä lautakuntaa erityistapauksena vaan kunnallisia lautakuntia päätöksentekoeliminä yleensä. Päinvastoin toisen käden tietojeni perusteella erityisesti Toukoniemi on osoittanut olevansa varsin pätevä. Hänen kanssaan varmasti pystyy tilannetta analysoimaan asiallisesti.

    • Nimetön

      Miksei ketään Muistolan alueelta uskalla mennä puhumaan nuorille yhteisistä pelisäännöistä. Poliisien soitto paikalle, saa nuoret ”vihaisiksi” ja he alkavat metelöidä lisää ihan vain kettuillakseen. Olen jutellut näille nuorille ja he ovat asiallisia ja kunnioittavat toisia, mutta jos poliisit soitat paikalle, pääset yleensä silmätikuksi.

  25. Ukko

    Voi kun olisikin noin helppoa, että menee puhumaan nuorten kanssa. Aikaisemmista kommenteista päätellen, fiksujen nuorten kanssa on keskusteltu ongelmasta ja ymmärsin, että jotain sovittukin, mutta niin kuin nuoret itse sanovat, eiväthän he voi puhua kuin omasta puolestaan.
    Sanoit, että olet puhunut nuorille mutta missä tulos? Kerran yritin pysäyttää yhtä ylinopeutta ajavaa ja keulivaa kevarikuljettajaa niin että olisin rauhassa keskustellut asiasta hänen kanssaan, mutta hän otti käden heilutukseni keskisormen näyttönä ja näytti merkkejä takaisin. Toisaalta, mitä puhumista tällaisesta tarvitaan. Jokainen mopoilija taatusti tietää ilman puhumistakin ettei liikennesääntöjä saa rikkoa, ei viritellä vehkeitä eikä aiheuttaa kohtuutonta meteliä ja häirintää varsinkaan taajamissa. Jos näitä yleisiä sääntöjä jatkuvasti rikotaan niin ei ole ihme jos poliisia soitellaan paikalle. Ei nuorilla ole mitään syytä närkästyä, ellei sitten ole pelkoa kiinnijäämisestä jostain rikkeestä. Poliisit ansiokkaasti yrittävät puhumalla muistuttaa nuoria etteivät aiheuttaisi meteliä, mutta ei sekään tunnu tehoavan.
    Minulla on kuitenkin ehdotus.
    Jos kaupungin johto ja kaupunkilaisten enemmistö ei halua tai sillä ei ole mahdollisuutta puuttua tähän ongelmaan, niin ehdotan, että kaupunki laatii mopoilijoille kokoontumisohjeen aikatauluineen moposesongin ajaksi, jossa kaupunki on jaettu kaupunginosien ja/tai lähiötten mukaan osiin, ja vuoroviikkoina nuoret voivat vapaasti kokoontua ja päristellä vehkeittensä kanssa ko kaupunginosassa oikein luvan kanssa, tietenkin lain ja säädösten puitteissa. Nuoret sitoutuisivat kokoontumaan mopotapaamisiin vain tässä yhdessä kaupunginosassa ja yhdessä sovitussa paikassa ja ajanjaksona.
    Mielestäni tämä on demokraattinen ja oikeudenmukainen ehdotus, jolloin kaikki kaupunkilaiset jakaisiva mahdolliset melu- ja muut haitat tasapuolisesti, eikä tämä jäisi vain muutamien asuinalueitten asukkaitten ongelmaksi. Kaupunkilaiset tietäisivät etukäteen minä viikkona mopoilijat kokoontuvat omassa kaupunginosassa ja voisivat vaikka suunnitella matkaa ja tai mennä kesämökille meteliä pakoon elleivät sitä halua kuunnella. Nuorilla olisi aikataulut kännyköissään.
    Jollei ehdotus sellaisenaan ole toteutuskelpoinen niin jos vaikka herättäisi jotain ajatuksia ratkaisuksi.

  26. Nimetön

    Yhteiset pelisäännöt? Nämähän on kirjattu jo lakiin. Jos pelkät alkeet liikennekäyttäytymisestä eivät ole tiedossa, niin ei myöskään kuulu liikenteen sekaan. Vanhempien vastuuta asiassa ei voi myöskään ohittaa. Kukaan ei soittele poliisille, jos ei esim. mennä ylinopeutta, ajeta jalkakäytävillä, keulita tai aiheuteta tarpeetonta melua. Logiikkasi mukaan törkeisiin rikkeisiin ei tule puuttua, jotta näihin syyllistyvät eivät hermostuisi. Tällä asenteella yhteiskunta olisi helisemässä. Jalkakäytävällä moottoriajoneuvon alle jääneen lapsen hautajaiset voisivat ehkä herättää myös sinut.

    Vaikka tämä ei todellakaan ole alueen asukkaiden tehtävä, niin nuorten kanssa on keskusteltu asiasta ja he tietävät kyllä ”pelisäännöt”. Poliisi myös teroittaa heille näitä itsestäänselvyyksiä aika ajoin. Fiksummat nuorista noudattavat sääntöjä, mutta ikävä kyllä eivät läheskään kaikki. Tästä seuraa sitten se, että asiasta kärsivät alueen asukkaiden lisäksi myös nämä fiksummat nuoret.

  27. Nimetön

    Ellei osaa noudattaa liikenne – ja järjestyssääntöjä mopoiässä, ei ole myöskään oikeutettu saaman aikanaan ajokorttia.

  28. Nimetön

    Ukolla oli ihan käypä ehdotus. Ihan niin kuin diakoniapiiri mopoilijoille…kokoontuvat eri kulmakunnilla. Saavat levittää hyvää sanomaa muillekin kuin Muistolan asukkaille.

  29. Koiramies

    Juu, luulenpa että Ukosta olisi ainesta uudeksi kaupunginjohtajaksi. Me Muistolan asukkaat toivomme koko kaupungin saavan oman osansa tästä hyvästä sanomasta ja mielenkiintoisesta äänimaailmasta!!!

  30. Nimetön

    Eihän tässä tarvita kuin kattava ratsia, jossa moottoripyöräpoliisi estää paot. Silloin pahimmilta kaahareilta lähtisi mopokortti viritetyn mopon, eli katsastamattoman ja verottamattoman kevarin kuljettamisesta ja viritykset tehneet tai hyväksyneet isukit saisivat maksaakseen sakot, kevarivakuutuksen sakkokorotuksella ja mopon muuttamisen takaisin lailliseksi katsastuksineen. Raha on tehokas konsultti opettamaan vastuullista vanhemmuutta.

  31. Nimetön

    Pohjois-Korea on saanut myös mahdollisuuden, mutta hulinointi vaan jatkuu. Ei taida meno rauhoittua. Onko kukaan kysynyt Martti Ahtisaarta rauhanneuvottelijaksi? Siis Sastamalaan.

  32. Eräs nuorukainen

    Tässä näitä kommentteja lueskellessa tulee vaan mieleen, että olettehan tekin aikuiset jossain nuorina kokoontuneet ja olleet. Ja varmasti ääntä pitänyt. Jos me nuoret oltaisiin vaan kotona, tulisi kauhea meteli siitä ettei nuorilla ole sosiaalista elämää ja pelaavat vain tietokoneella. Ajatelkaahan aikuiset myös meitäkin.

    • Nimetön

      Olen ajanut viritetyllä mopolla 70-luvulla, mutta sen verran kunnioitimme naapureita, että emme aiheuttaneet häiriötä, saati häirinneet yörauhaa. Halusimme tulla kohdelluiksi mieluummin nuorina aikuisina kuin kurittomina kakaroina. Kyllä me mopoilla ajoimme kilpaakin, mutta luvan antaneen naapurin isännän pellolla ja istuttamattomilla hakkuuaukeilla. Mopo oli kulkuväline, ei sosiaalista elämää. Sillä pääsi sosiaalisen elämän pariin kouluun, harrastuksiin, kavereita ja tyttökaveria katsomaan, viimemainittu tärkeimpänä. Nykymopopoikien elämä on aika köyhää, vahdataan Youtubesta mopotemppuja ja sitten yritetään niitä itse väärissä paikoissa. Siinä kaikki. Hankkikaa edes tyttökaveri, että opitte jotakin ihmissuhteista. Ei sen mopon kanssa perhettä perusteta.

    • Nimetön

      ”Siellä me vaan istuskellaan ja vähän ajellaan ja kaikki vaan vihaa” – tämä kulunut läppä ei mene läpi kenellekään muulle, kuin mahdollisesti mopopoikien vanhemmille. Kyllä teitä siedettäisiin paljon paremmin, jos ette rikkoisi lakia. Esim. kotirauhan rikkominen ei ole leikin asia.

    • Naapuri

      21.04 Kyllä me vanhemmat ihmiset ajattelemme Teidän nuorten parasta. Teillä on vain niin paljon opittavaa vielä elämästä. Neuvoni on, että ottakaa vain kaikki opiksenne mitä hiukankin saatte. Jonakin päivänä sitä sitten huomaatte, että ne opettajat olivat oikeassa.

  33. Naapuri

    Eilen ajeltiin ihan pientä kylätietä, kun mutkassa ajeli kovaa vauhtia mopopoika keskellä tietä. Kuskini ehti väistämään melkein ojaan. Nämä pienet kylätiet ovat yhtä vaarallisia eikä sovi ajella ihan miten vaan.
    Poliiseja ei riitä joka paikkaan, mutta nuorten vanhemmilla on velvollisuus opettaa joitakin perusasioita liikenteestä.
    Mopopojat on syytä kasvattaa niin, että he eivät aiheuta vaaraa liikenteessä.

  34. Mummu

    Entisessä kotikaupungissani vaaralliseen risteykseen saatiin liikenneympyrä sen jälkeen kun pieni pyöräilijä oli kuollut syksyn luokkaretkellä, luokkatoverien silmien edessä.
    Sen jälkeen.
    Ongelmallinen risteys oli ollut hyvin tiedossa jo kauan sitä ennen.
    Päättäjiin oltiin oltu yhteydessä.

    Onko tästä tullut maan tapa? Epäkohtiin puututaan vasta sitten kun hirveitä asioita tapahtuu.

    Pystyttäisiinkö kaupungilla mitenkään reagoimaan ennakoiden, ennaltaehkäisevästi?

    Voisiko esim Muistolan tapauksessa asukkaiden terveys ja henki painaa enemmän kuin hidasteitten autoilijoille aiheuttama epämukavuus?

  35. Oliver

    Mopokortin saamiseksi sinun täytyy suorittaa:
    1. Kuuden tunnin mittainen teoriaosuus
    2. Vähintään kolme tuntia ajoharjoittelua
    3. Teoria- ja ajokoe

    Tässä varmasti yksi syy, miksi nuoret eivät osaa käyttäytyä ja ajaa mopoilla.
    Mielestäni 6 tunnin mittainen teoriaosuus ei ole riittävä eikä myöskään vähintään kolmen tunnin ajoharjoittelu. Tunti määrien pitäisi kummassakin olla huomattavasti suurempi.
    Tietysti nuoren omien vanhempien pitäisi lisäksi opettaa lapsiaan käyttäytymään kunnolla, mietin hiljaa mielessäni, että millaisia aikuisia tällaisista lapsista kehittyy, jotka eivät osaa käyttäytyä normien/lakien ja yleisen sivistyksen mukaan.
    Kyllä kasvatus ja vastuu olivat erilaista esim. 80-luvulla. Itselläni on ollut kova kasvatus vanhempieni puolesta. Tästä olen jälkeenpäin onnellinen, että vanhempani pitivät kovaa kuria, on opettanut ja ohjannut toimimaan oikein. En olisi koskaan voinut kuvitella, että olisin tehnyt jotain ilkivaltaa. Jos olisin tehnyt ja jäänyt kiinni ilkivallan tekemisestä, olisin kirjaimellisesti saanut selkääni, kotiarestia yms.

    Vanhemmat, olkaa ystävällisiä ja ottakaa nuori puhutteluun. Selvittäkää nuorelle oikean ja väärän ero, kertokaa myös seuraukset jos nuori toimii väärin. Näin saatte kasvatettua nuorestanne kunnon kansalaisen. Vanhemmilla on vastuu omista jälkeläisistään!

  36. Lautakunnalle, päättäjille, koulun rehtorille

    Ei paljoa arvostettu ”mahdollisuutta”. Viikonloppuna tultiin isolla kokoonpanolla, hirveällä pärinällä jalkakäytäviä ajellen ja koulun pihaa sahattiin edestakaisin, korviasärkevällä tahallisella metelöinnillä, kunnes poliisit tuli. Kauhea huuto poliisit, poliisit, ettei jäädä kiinni pahanteosta ja asukkaiden häiritsemisestä. Ja sama seuraavina iltoina uusiksi. Autot vetää 100 km/h, nyt 30 km tienpätkällä. Kaupunki, lautakunta, koulun rehtori, tämä on ongelma. Myös oli tyyppejä, jotka ajoivat leikkipuiston hiekan läpi, eri lapsiryhmiä leikkitelineillä ja metsän reunalla samaan aikaan. Huolestuttavaa. Tässä oli kiitos nuorilta ”mahdollisuudesta”? Kuka miettii lapsia? He Saavat vain kuunnella korvia särkevää melua ja pelätä, ajaako joku päälle! Välittääkö Sastamala lapsista ollenkaan, onko tämä ala-asteikäisille turvallinen leikkiympäristö? Lasten ei pitäisi joutua kärsimään tällaista, ei myöskään asukkaiden. Mutta erityisesti minua huolestuttaa lasten turvallisuus.

  37. Poliiseja ei ole tarpeeksi

    Kaikkialla kaupungissa on kurittomien, lakia rikkovien nuorten kuljettajien aiheuttamia vakavia ongelmia. Muistolan koululla tilanne on kuitenkin jo täysin hallitsematon.
    Tästä syystä ongelmaa pitäisi mielestäni alkaa purkaa juuri sieltä, kurittomuuden ydinpisteestä.
    Ehdotan hidasteitten ja ”Asiaton oleskelu koulun pihalla”- kylttien lisäksi vartiointiliikkeen palkkaamista iltaisin ja yöaikaan valvomaan järjestystä koulun pihassa.
    Sama vartiointiliike voisi kiertää illan mittaan kaikilla kaupungin ongelma-alueilla.

    • Nimetön

      Vartijalla ei ole valtuuksia toimia poliisina. Vaikka porvarihallitus pyrkiikin kaiken yksityistämään, poliisi säilyköön valtion monopolina. Samainen hallitus voisi palauttaa poliisille siltä leikkaamansa resurssit. Vammalassakin saisi olla oikea, toimiva ja päivystävä poliisiasema.

  38. Poliiseja ei ole tarpeeksi

    Asiaton oleskelu koulun pihalla KIELLETTY. Tietysti.
    Se tärkein sana tipahti valitettavasti tekstistä pois.

  39. Nimetön

    Jos meno on tuollaista mitä kirjoitetaan niin nousee esille kysymys. Voiko lautakuntaa syyttää jopa avunannosta rikokseen, tai yllyttämiseen?

  40. Nimetön

    Asiat jätetään pöydälle siksi että saadaan uusi kokous ja uudet kokouspalkkiot

  41. Nimetön

    Itseäni kiusaa eniten se mielivaltaisuus, jolla asioista lautakunnissa päätetään.
    Tosiasiat saattavat jäädä jalkoihin jos kaverien kaverilla on eri intressit, ja ne on saatettu tuttujen päättäjien tietoon.

    • Entinen vaikuttuja

      Toimin eri lautakunnissa eri rooleissa kolmisenkymmentä vuotta Vammalassa, Äetsässä ja Sastamalassa ja voin kertoa, että vaikka olin joskus jopa lautakunnan puheenjohtajana, en koskaan havainnut nimetön 13.05 kirjoittajan kertomaa ilmiötä. Ehkä olin liian rehellinen – kun minut jätettiin lopulta valintojen ulkopuolelle.

  42. KMN

    Mammat ja pappa voi muuttaa tänne maalle ei kuulu mitään pärtsäilyjä!!!….niin ja eikö heidän nuoruudessa ajettu mopoilla???

  43. Mopoilija

    Jos yksikin tämän lukijoista on järkevä, tietää heti ettei asfalttijäljet ole mopista tai mopoautoista vaan autoista joten huomautanpa vaan, että eivät taida olla mopoilija ainoastaan, jos ollenkaan asialla .

  44. soliferri

    Puhutaan keulimisesta,se on niin vanhanaikaista nykypäivään kuuluu ajaa takapyörä ilmassa.

  45. Hidasteista vielä:

    Nuupalankatu päättyy Muistolan koulun pihaan, eikä kadulla ole läpikulkuliikennettä. Kadun loppupäässä on koulun pihaan tultaessa jo olemassa yksi hidaste.
    Koululle tulevat ajoneuvot siis selviävät hidasteista.
    Alueen asukkaatkin hyväksyvät allekirjoituksin uusien hidasteitten tulon.
    Ainoa taho, jota uudet hidasteet häiritsevät on 30 km:n alueella hurjaa ylinopeutta ajavat, lakia rikkovat nuoret.
    Heitäkö tässä suojellaan?

    On todella, todella vaikea ymmärtää lautakunnan jähmeää suhtautumista asiaan.

  46. Maalta

    Sastamalassa on noin 25000 asukasta, se jaettuna 100 allekirjoittajalla on 250 hidastetöyssyä, muutaman tonnin kappale… Pitäisikö lautakunnan siis jokaista anomusta puoltaa? Puhutaan siis noin puolesta miljoonasta eurosta per anomuskierros .. Toisaalta jo Muistolassa olevat hidasteet kierretään, eli niistä ei ole apua ja liikennemerkit ovat vain merkkejä.

    Mikä siis oikeasti avuksi? Asukaspartiot kameran kanssa ja ASIALLISIA soittoja nuorten koteihin (tiedot löytyy rekisterinumeron perusteella) ja ehkä automaattinen nopeusvalvontakamera? Sitä vuoropuhelua ja yhteisiä pelisääntöjä, poliisi sitten rauhoittamaan sakoilla/kortin pois otolla (jos nämä ei tehoa, niin rikoksentekoväline voidaan tuomita valtiolle), ne muutamat, joihin ei puhe tehoa. Poliisin ei kuulu puhua kuin kerran, toisella kertaa sakotetaan ja ilmoitellaan kotiin jne. Kohta ei poliisia kunnioita nuoriso lainkaan, jos poliisi vaan puhuu ja puhuu…

  47. Nimetön

    Yksi päivä kävelin tuosta ohitse niin alkoi hieman naurattaa. Pihalla penkeillä istuskeli nuoria ja heillä oli kyykkyjä, enduroita ja mopoautoja, mutta silti noin kymmenestä polkupyöräilijäpojasta lähti suurempi melu.