Liekoveden rantareittiä mietitään jälleen

Liekoveden rantareittiä on suunniteltu aina Tyrvään kirkolle saakka. Nyt reitti kulkee jo Kaalisaaresta Pororannan ohitse Keskustan päiväkodille saakka.

Sastamalan kaupungin keskustaan on vuosia mietitty rantareittiä Kaalisaaresta Tyrvään kirkolle saakka. Asia on aina ajoittain noussut keskusteluihin myös kaupunginvaltuustossa. Toistaiseksi reitti päättyy Keskustan päiväkodin liepeille.

”Kun As. Oy Hietalanrannan asemakaavan muutosta tehtiin, niin samalla selvitin reitin mahdollisuutta tulevan kerrostalon edestä Liekoveden rannalta. Selvityksen mukaan reitti on mahdollista rakentaa Santalahdenkadun päähän saakka kohtuullisen helposti”, kertoo kaupungin maankäyttöpäällikkö Merja-Liisa Hannuksela.

Santalahdenkadun ja Kävelykadun kulmauksesta eteenpäin on heti kaksi omakotitaloa. Niiden edustalla kaupungilla ei ole maaomistusta. Sen sijaan Kirkkokadun kerrostalon edessä kaupunki omistaa kaistaleen.

”Reitti voisi varmasti koukata Santalahdenkadun kulmauksesta jalkakäytäviä pitkin kirkolle. On epätodennäköistä, että kaupunki käyttäisi pakkolunastusta reitin tekemisen takia”, toteaa Hannuksela.

Vaikka rantareitti on ollut pitkään puheissa, niin suunnitelmia ei ole tehty.

”Nyt asia on noussut jälleen esille. Reitti olisi tietenkin luontevaa tehdä kerrostalon rakentamisen yhteydessä, ettei sitten jälkikäteen mentäisi töihin. Mitään suunnitelmia ei kuitenkaan ole tehty”, huomauttaa kaupungin rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmäki.

Aiheesta kuitenkin keskustellaan lähiaikoina.
”On varmaan mietittävä, että voitaisiinko ensi vuoden budjettiin varata reitin rakentamiseen rahaa. Tähän mennessä määrärahoja ei ole ollut”, kertoo Lähteenmäki.

Poimintoja

  • Kari Kaaja

    Rantaväylien rakentaminen voidaan jättää keskusteluasteelle! Ensimmäiseksi kadut ja viemärit kuntoon ja sen jälkeen, jos ”rahaa” jää, niin sitten vasta tähän hömpän hömppään! Ja tiedän, ettei rahaa jää!

    • Nimetön

      Kyllä pitäisi rakentaa yhtenäinen kevyenliikenteen reitti rantoja pitkin. Harvassa keskustassa on tällaiseen mahdollisuutta, Sastamalassa on. Kaalisaaressa ja sillan pohjoispuolella on jo erinomaiset kulkuväylät ja kyllä niillä on myös käyttäjiä. En käsitä miten tämä olisi hömppää!?

    • Nimetön

      Tämä on juuri tätä tympeää asennetta. Mitä sitten että meillä on huikean kauniit vesistöt keskustan ympärillä, antaa olla, ei hyödynnetä niitä mitenkään!

      • Nimetön

        Eikä tietenkään edes haluta lisätä kaupunkimme vetovoimaa. Ainahan voimme esitellä vieraillemme useita kirkkojamme.

  • Petri Nalli

    Mielestäni kaikki rannat kuuluvat yleisölle ja rantareitti on syytä rakentaa kerrostalon editse (EI tietenkään tarvitse omakotitalojen jo rakennettuja tontteja lohkoa).

  • ESa

    Kuules Kari Kaaja, katujen ja viemärien kunnostus on ylläpitoa eikä se koskaan lopu eikä pidäkään loppua.
    Se ei ole mikään vaihtoehto esim. rantaväylien rakentamiselle.

  • piski

    no Kaajan Kari oikeassa, eikös siellä ole kaalisaaresta puistokäytävät kunnossa ja sen jälkeen toimivat jalkakäytävät kirkon ohi yli kosken sillan (josta muuten mahtavat näkymät kumpaankin suuntaan) sitten portaita alas vasemmalle tai oikealle ja vot kyllä on upeaa rantakäytävää pitkän matkaa. Toivottavasti AS.Oy Hietalanranta tajuaa rakentaa osakkailleen sinne rantaan rantasaunan sellainenhan siellä oli. älkää nyt ihmeessä ihmisten pihan läpi mitää kulkureittejä tehkö, ajatuskin ajatuksena on täysin Sastamalan päättäjien tunnettua tyhmyyttä

  • Nimetön

    Sastamalassa ei tehdä mitään muuta kuin valitetaan rahapulaa, kuinka ihmeessä naapurikaupungit pystyvät tekemään kadut, viemärit, katuvalot, koulut ja uimahallit?
    Meillä porataan jo pienestä kävelytienpätkästä, ei ihme, että väki vähenee.

    • Nimetön

      Sitä ”pientä kävelytien pätkää” ei tarvita. Kaalisaaren ja Kirkkorannan välinen maisema on sama katsoipa sitä kummassa paikassa vain. Hyvä kävely-ja pyörätie vie muutaman sata metriä rannan tuntumassa juuri saman välin.

      • Etuoikeutettujen huvit ovat liian kapeat

        Kaksi ok-taloa on pitänyt residenssiä ties kuinka kauan, ja asukkaat ovat nauttineet täydellisestä rauhasta, maisemasta. Heillä ei ole oikeutta kaapata hienoa rantamaisemaa täysin itselleen. Se on nimenomaan itsekästä.

        Maisema kuuluu kaikille. Laittakaa jonkinlainen puukävelysilta niiden talojen vieritse. Harmittaa, kun ihmiset eivät pääse ihailmaan maisemaa täysin.

        Yksi vaihtoehto on pakkolunastaa ne kaksi taloa ja laittaa talojen tilalle vaikkapa liikuntapuisto lihaskuntolaitteineen. Mikäs sen hienompi paikka verrytellä kuin nuo kaksi tonttia!

  • Nimetön

    Millä perusteella kaupunki ei muka omistakaan ”kaikkia” rantoja?! Siis nämä omakotitontit?

  • Nimetön

    Ihanaa olisi kulkea Vammalan rantoja pitkin ja haaveilla paremmasta tulevaisuudesta.

    • Nimetön

      Sinulta jää kulkematta n.1km maksimissaan, jos kierrät kaikki jo valmiit reitit. Tuskin siinä haaveet toteutuvat tai haihtuvat sen kummemmin. Tuo suunniteltu pieni pätkä ei tuo veronmaksajia Vammalaan. Vain työpaikkojen perässä tullaan. Ei nykyihminen niin idealisti ole, että skeittipuiston tai pikku rantapätkän takia tänne muuttaa. Ei edes uimahallin, vaikka sitä itsekin kannatan.

      • Nimetön

        18.35 Yritin houkutella tyttäreni perhettä muuttamaan tänne, mutta heidän mielestään ei tänne voi muuttaa, kun täällä asuu vain vanhuksia. Miten saisi tälle kaupungille sen nuorekkaamman leiman ? Kyllä täällä kuitenkin kaikenikäisiä asuu tosin torilla kun käyn ei siellä niinkään nuoria näe.

  • paski

    no ne uimahalli rahat menee kaupungin herrojen perseeseen ja illan viettoihin ym.muuhun jos se todella tänne haluttais nin se olis tehty jo ja purettukin kahteen kertaan homeiden takia että tälläi Saastamalassa. meni nyt ohi aiheen mutta tosi on näin. olishan se hienoo kun rantalenkin päälle pääsis suihkuun ja saunaan ja vielä suihkuun ja altaasseen pulauttamaan ja sen jälkeen kunnon löylyt ja kylmä suihku se virkistää ja unohtuu hetkeks nää Saastamalan touhut ja tämäkin pitää tehdä omassa saunassa ja kylmässä suihkussa

    • Nimetön

      Kerro lisää rahojen menemisistä kaupungin herrojen perseeseen, kun sinulla näyttää olevan ensikäden tietoa. Vai mahtoiko olla oman mielikuvituksen tuotetta . . .

  • Kummallista mafiakulttuuria kansallismaisemassa

    Kertoisiko joku, miksi Tervakallion rantaviivan tuntumaan rakennetaan yleiselle maalle laitureita, joissa lukee yksityinen?

    Jos tee laiturin kunnan rantaan, kuka tahansa saa mennä sitä käyttämään. Sama koskee Rautaveden rantaviivan tuntumaan tehtyä laituria. Jos yksityinen on niin hölmö, että rakennuttaa omin varoin laitureita, niitä pitää voida käyttää ilman kyttäystä ja hiostusta.

    • Nimetön

      Mielestäni kuka vain voi mennä uimaan kaupungin omistamilta rantakiviltä, mutta kunkin rakennuttama laituri on vain omistajansa käytössä.

      • Kuka omistaakaan yhteisen maan

        EI HELKKARISSA JOKAINEN KANTATYRVÄÄLÄINEN VOI RAKENTAA OMIA KYHÄELMIÄÄN RANNOILLE JA PAALUTTAA SEN OMAKSI RANNAKSI.

        Pitääkö pyytää Helsingistä oikeusoppineita teille rautalangasta vääntämään, mikä on yhteiskunnan omaisuutta ja miksi on väärin estää muiden tulo paikalle, johon on rakennuttanut laiturinrepaleita, joita ei saa kukaan muu kuin se pyhimys käyttää?

        Ette saa sinne onnelaanne uusia asukkaita, kun he aikanaan huomaavat teidän omavaltaisuutenne ja tökeryytenne yhteisen omaisuuden äärellä.

        Kyllä hunajaa on kielessä monissa paikallislehtien jutuissa, mutta kun nauhuri on kiinni ja toimittaja muualla, alkaa parjaus ja ilkeily.

  • Pertti Koo

    Kateus se on joka laittaa Tyrvääläisen liikkeelle. Nyt toivon, että kuunnelkaa edesmenneen Rauno Laitisen valtuusto puhe tässä asiassa. Törkeää, että tullaan ihmisten takapihoille. Toivon, että päättäjät ottaa järjen käteen. Eikä mielistele virkamiehiä. Kaalisaari on siitä hyvä esimerkki. Mitenkä kävi valaistujen kävelyreitin valopylväät kaikki rikottu. Tätäkö tarvitaan lisää? Ulkoistaa hyvät päättäjät kaupungin palvelut.Kari Kaajan kanssa samaa mieltä hyvin pitkälti asioista.

  • Nimetön

    kun olen pyöräillyt tuolla ystävänpuiston suunnalla (vai mikä seon siellä siikasuon suunnalla)niin siellä on joku paritalon ”isäntä” tehnyt oman hiekka polun rantaan saanko myös minä tehdä kaupunkin maille ”omat polkuni”

    • Rauno

      Palautetta kaupungille niin eiköhän nurmi saada kasvaan ”isännän” tekemänä tai ainakin maksamana.Eihän kaupungin nurmialueita saa turmella.

  • Nimetön

    Nyt, kun kaupungilla on rahapula, ja tekee parhaillaan miljoonia velkaa, mitähän se mahtais maksaa pätkästä omaa rantaa…?

    • Nimetön

      Juuh! Eikös se kauppa voisi toimia näinkin päin?! Rahahan se on, joka ratkaisee, vai kuinka?

  • Nimetön

    Kukahan minuakin kadehtii kun kävelen mielelläni rantojen kävelyteitä.

  • Nimetön

    Tyrwäällä kateus on kiimaakin kovempi. Tässä se taas nähdään. Oikein huvittaa kuinka ihmiset valjastavat suuren osan elämästään muiden kyttäämiseen ja mustamaalaukseen.
    Varmaan saavat siitä jotain tyydytystä 🙂

    • Nimetön

      22:21 Tarkoitatko tuota ”saako kaupungin maalle rakentaa” keskustelua. Tässä laiturikahvilan vieressä oleva ”laituriesittely” on aikoinaan käsittääkseni kaupungilta lupa pyydetty ja saatu sillä ehdolla että kauppias pitää kunnossa ja on kaikkien käytössä. Itsekkin siinä aina välillä jalkojani lepuuttanut lenkillä ollessa. Toivottavasti homma jatkuu entisellään myös jatkossa.

      Toisilla taasen vain pakkaa nuo sopimukset unohtumaan vuosien mittaan (voi olla sekin, että omistaja vaihtunut ja olettaa että on ostanut myös kaupungin maata, eli tullut huijatuksi). Kaippa pienimmällä mielipahalla kaikki pääsisivät jos kaupungin maalle/rantaan rakennettu laituri ei ole kaikkien käytössä niin kyselee kaupungintalolta asiaa niin eiköhän sieltä joku virkamies osaa ratkoa tämän visaisen ongelman kaikkia tyydyttävällä tavalla. (Eipä nyt kannattais ampua omaan nilkkaan kenenkään laiturinrakentajan)

      https://asiointi.maanmittauslaitos.fi/karttapaikka/

  • Nimetön

    Me täällä haja-asutusalueella asuvat ihmiset emme paljon pyydä, mutta kunnolliset tienviitat sentään saisi olla ja ne ei paljon maksa. Kun täälläkin asuu ihmisiä on kaikkien turvallisuudesta syytä huolehtia, että poliisi, palokunta ja sairasauto osaavat tulla nopeinta reittiä perille niihin navigaattoreihin kun ei ole luottamista.

  • Nimetön

    Navigaattoreita on, ja luotuna niiden pohjaksi on myös virallinen osoitteisto.
    Ongelmana vaan on se, että useimmiten nämä navigaattorit ovat päivittämättä ajantasaisiksi.
    Tämä ”taustamateriaali” kun elää kaiken aikaa.

  • Nimetön

    11.35 Soitin sitten vielä ELY-keskukseenkin ko. asiani tiimoilta. Navigaattori-palveluun voisin tietysti vielä olla yhteydessä, jotta nopein reitti ko. asuinpaikoille saataisiin.

    • Nimetön

      Kyllä niillä pelastusalan ihmisillä kai sentään pitäisi olla ajantasaiset tiedot, ml koordinaatit, kun sen osoitteensa ilmoittaa.

      • Nimetön

        12.49 Ambulanssin tilaajan kannattaa neuvoa mahdollisimman suora reitti aina nämä pelastajien tiedotkaan eivät ole ajan tasalla.
        Mikäli esim. sydänpotilaan tapauksessa on apua saatava mahdollisimman nopeasti.

  • Nimetön

    Jos reippaat rantojenkiertäjät jo kiersivät 5km rantoja, ei sitä puolen kilometrin rantatietä enää tarvita. ”Keskustellaan asiasta lähiaikoina”, sanoo Lähteenmäki. MISSÄ ja KETKÄ keskustelevat???

    • Nimetön

      14:01, eikös siinä hätäpuhelussa kysellä tarvittavat tiedot ja hehän sieltä tarvittaessa lähettävät vaikkapa Finhemsin ?

  • junantuoma

    Usein rantareittejä ramppaavana nämä ihanat järvimaisemat avautisivat jos pusikoita rannoista raivattaisiin pois.
    Rantaväyliä kulkea on Vammalassa ylellisen runsaasti jo olemassa.

    • Nimetön

      On toki. Mutta kun varsin pienellä panostuksella saataisiin vielä kattavampi reitistö, lähes vertaansa vailla oleva Suomen keskustojen joukossa. Kannattaisi hyödyntää.

      • Nimetön

        N.200m matka (nykysuunnitelmilla) on kyllä turha, ja tulee olemaan kallis reitin lyhyyteen nähden. Jos sitä Kävelykadun pätkää ei voi kävellä valmista leveää jalkakäytävää pitkin, johan on kumma.

  • Nimetön

    08.46 Kannatan ehdottomasti tätä pusikoiden raivaamista niin, että nämä pelastajatkin löytävät paremmin perille.

  • Hottentotti

    Rantatiekäytävä on tuolla paikalla kaavassa. Omakotikiinteistöjen hankkijat ovat sen tienneet. Jos ovat omistaneet kiinteistöt kaavaa tehtäessä, ovat huomauttaneet, valittaneet , tai sitten eivät. Joka tapauksessa kaava on saanut lain voiman. Kunnalla on oikeus, jopa velvollisuus lunastaa kaavoittamansa alue sille kaavassa tarkoitettuun käyttöön. Tai sitten uusia kaava. Se taas olisi varsin erikoista kun noinkin edistyksellinen kaava on joskus aikaansaatu. Sovitaan siis omistajien kanssa väylän rakentamisesta (otetaan huomioon toiveita, esim puurakenteinen tai muuta uutta). Jos eivät neuvottelukykyisiä niin pakkolunastetaan. Muutenhan koko kaavoittamisella ei ylipäänkään ole järkeä.

    • Hottentotti

      Joo kyllä on tehty ennenkin kaavamuutoksia, mutta syystä. Nyt ei taida olla järkevää syytä.

      • Nimetön

        Järkevä syy löytyy, jos on silmät päässä: Hyvä, leveä jalkakäytävä aivan rannan tuntumassa.

      • Hottentotti

        Tarkennan vähän. Järkevää ei ole muuttaa kaavaa niin että tuo rantaväylä poistettaisiin.

  • Nimetön

    Mikäli rantaan tehdään kevyenliikenteenväylä niin se pitää aloittaa rakentamalla se ensin kirkon ympäri.

    • Nimetön

      Kirkon ympäri kyllä pääsee kävellen, ei se ole ongelma. Mutta siitä eteenpäin pitäisi rakentaa rantaväylä kun siihen kerran on kaavavaraus ja monet sitä toivoo. Näin saataisiin hieno ulkoilureitti Liekoveden rantaan. Ei ole sama asia kävellä jalkakäytäviä pitkin kun katu ei kulje rannassa. Rautavedenkadulla tilanne onkin erilainen.

  • Tyrvään Tytti

    Itsekin tällaisen rantatien varrella Vammalassa asuvana olen lähinnä ihmetellyt sitä, kuinka vähän näitä upeita rantateitä ihmiset käyttävät! Rantateillä lenkkeilyä olen harrastanut enemmän ja vähemmän aktiivisesti n. 20 vuotta. Meneepä lenkille mihin vuorokauden aikaan tahansa, eipä siellä juuri muihin törmää. Miksi siis niitä rantateitä pitäisi tänne enemmän rakentaa? Voi tuota kateutta!!

    • Nimetön

      Ihme selitys on myös tuo, muka kateus kaikessa ja kaikkia kohtaan, sekö se aina motiivina kaikessa eri tavalla ajattelemisessa ja toimimisessa? On niin huono selitys mielestäni, että äglöttää…

  • Nimetön

    Mikäli kyseinen kaava on olemassa, lienee tämä keskustelu sangen turhanpäiväistä. Kyse on siinä tapauksessa ainoastaan tahtotilasta.

  • Nimetön

    kämmäkkään tarvittas paari ja jalakakäytävät, vois sinne jonku lätäkön myös kaivaa ja siihen rantareitti vaimikäsenytonkaan

  • hösseliksi

    Kyseinen kävelytien rakentamisen mahdollistava puistokaista näyttäisi olleen alueen kaavassa yli 100 ( sata ) vuotta! Joskus on ollut kunnallispoliitikoilla näkemystä! J o k a i k i n e n alueen kerros- tai omakotitalo on rakennettu kauan tämän jälkeen. Se, että kaavaa joskus aletaan toteuttaa ei todellakaan voi kenellekään tulla ”puskista” tai yllätyksenä.

Kommentointi ei ole käytössä.