Nyt ilahdutetaan sairaita lapsia – ”Tuntuu mahtavalta nähdä iloiset ilmeet”

Väinö-poikaa Reino Rinne ilahdutti kolmella lipulla Ilves-HJK -futismatsiin.

Kaksi erityislapsille ja kaksi kehitysvammaisille aikuisille tarkoitettua tapahtumaa Sastamalassa järjestänyt Reino Rinne jatkaa hyvän mielen tuottamista. Nyt huomiota saavat sairaat lapset.

Miehen mukaan kyseessä on selvä jatkumo.

”Kehitysvammaisten tapahtumien jälkeen mietin, ketkä muut ansaitsisivat jotain yllätystä. Varmasti oma lapsuus- ja nuoruusajan paha sairastelu johti tähän lopputulokseen.”

Rinne kertoo sairastaneensa pahaa astmaa vauvasta teini-ikäiseen saakka. Kosketuspintaa sairaan lapsen elämään löytyy, sillä mies on viettänyt nuorempana sairaalassa monta sataa päivää.

Rinne etsi ilahdutettavia lapsia sosiaalisen median avustuksella. Viestejä tuli paljon, ja niiden perusteella mies on jo päässyt jakamaan yllätyksiä monessa muodossa.

”Sopivia ilahduttamistapoja olen käynyt vanhempien kanssa läpi puhelimessa. Musiikkia, jalkapalloa, herkkuja, pehmoleluja – niitä toiveet ovat olleet ja niihin toiveisiin olen onnistunut vastaamaan.”

Yksin Rinne ei yllätyksiä olisi onnistunut järjestämään. Ilokseen hän on saanut projektiinsa tukea monelta eri taholta.

”Häijään Tasoite- ja Maalaustyö Oy antoi lahjoituksen, jolla sain ostettua lahjakortin, pehmolelun ja herkkuja. Rahaa jäi vielä myös seuraaviin ilahduttamisiin. Lisäksi Tampereen Ilveksen jalkapallon edustusjoukkue lahjoitti lippuja, kun soitin ja kerroin projektistani. Myös laulukoulu Presto oli heti mukana ja toteutti tiistaina kahdelle tytölle konsertin. Lasten vaatekauppa Tiltula otti sekin yhteyttä minuun ja lupasi lahjoittaa lahjakortteja”, Rinne luettelee.

Työn alla on tässä vaiheessa vielä yksi ilahduttaminen.

”Lisääkin voin ottaa vastaan. Mitään määrää en sano, vaan tapauskohtaisesti katson tilannetta.”

Vaikka Reino Rinne ilmoitteleekin tempauksistaan sosiaalisessa mediassa, hän vakuuttaa ettei tee hyvää julkisuuden takia.

”Päällimmäisenä syynä on itselle tuleva hyvä olo – tuntuu mahtavalta nähdä lasten iloiset ilmeet. Toivon, että esimerkilläni saisin lisää ihmisiä mukaan tämän kaltaiseen toimintaan. Tämä ei vaadi isoja ponnisteluja tai tapahtumia, pienilläkin teoilla on isot vaikutukset.”

Poimintoja

Kommentointi ei ole käytössä.