Hirvi rynni metsästä päin autoa Säkylässä

Poliisin tietoon on tullut hirvikolareita.

Keskiviikkona iltayhdeksän aikaan Säkylässä maantiellä 204 oli harjavaltalainen mies matkalla henkilöautolla kohti Euraa. Tien vasemmalta puolelta juoksi metsästä hirvi päin auton vasempaa kylkeä. Autoon tuli isohkoja painaumia ja sen tuulilasi särkyi. Ensihoito tarkasti kuljettajan vammat onnettomuuspaikalla. Hirvi loukkaantui ja poliisi kutsui suurriistavirka-avun sitä jäljittämään.

Huittislainen nainen loukkaantui torstaina aamukuuden aikaan hirvikolarissa Harjavallassa valtatiellä 2. Nainen ajoi kohti Poria, kun vasemmalta metsästä tuli hirvi tielle. Auto kärsi vahinkoja etuosastaan ja tuulilasi meni rikki. Hirvi jäi makaamaan noin 30 metrin päähän metsään ja poliisi joutui lopettamaan sen. Kuljettaja kävi terveyskeskuksessa tarkistuttamassa vammansa.

Poliisi muistuttaa, että kiima, metsästys ja siirtyminen talvilaitumille lisäävät hirvien liikkumista syksyllä. Hirvet liikkuvat aktiivisimmin aamu- ja iltahämärissä. Liikenneturva ohjeistaa autoilijoita vähentämään nopeutta hirvivaara-alueilla ja tarkkailemaan tien vierustoja. Näin tulee toimia erityisesti paikoissa, joissa puuta tai pensaikkoa kasvaa tien läheisyydessä. Tiellä juokseva eläin on pyrittävä väistämään sen takapuolelta.

Kommentointi ei ole käytössä.