Saksitut: Voisivatko valtuutetut vaikuttaa päätöksiin nykyistä enemmän?

Maanantainen Sastamalan kaupunginvaltuuston kokous jätti mieleen joitakin kysymyksiä. Vaikka listalla oli pääosin valtuustoaloitteita, niin jonkin verran Sylvään auditoriossa keskusteltiin. Puhetta johti, jo seitsemättä vuotta, keskustan Ulla Yli-Hongisto rauhalliseen tapaansa. Siihen kuuluu hieman opettajamainen ote, jos puheet alkavat rönsyillä.

Tämä tuli pintaan, kun keskusteltiin Varilan kouluun liittyvästä valtuustoaloitteesta. Vasemmistoliiton Pirkko Niemi halusi tähdentää suuren liikuntasalin merkitystä. Puheenjohtaja kuitenkin totesi, että tässä käsittelyssä on kyse kaupunginhallituksen antamasta tiedoksisaatosta, eli sisältöön ei ole tarkoitus tehdä muutoksia. Varmaan meni ihan oikein, mutta mitä miettivät valtuutetut salissa, joka on ainoa paikka keskustella avoimesti ja niin, että kuntalaisetkin voivat sen kuulla tai saada muutoin tietoonsa.

Toinen paikka, jossa valtuutettujen mahdollinen oikeus saada tietoa ja puuttua päätöksiin kosketteli aloitetta yöpäivystyksen palauttamiseksi Sastamalaan. Aloitteen tekijä, Maire Villo (ps) peräsi, miksi Sastamala ei ole hakenut poikkeuslupaa, kuten jotkut muut kunnat. Vaativa, tehokas ja järjestelmällinen sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki vastasi, että asia ilmenee esittelytekstistä. Siihen Villon oli tyytyminen.

Jälleen varmasti kaikki meni pykälien mukaan. Joskus ennen vanhaan muutamat valtuutetut olisivat ärähtäneet viittauksesta vain esittelytekstiin. No, ehkä silloin elettiin aikoja, jolloin kaikki valtuutetut eivät tavanneet esityslistoja.

Ja silti: valtuutetuilla on oikeus ja velvollisuus ottaa asioista selko. Valtuustosali on ainoa paikka, jossa päätöksenteko on läpinäkyvää. Valtuusto on ylin päättävä elin kaupungissa, joskin valtaa on jaettu rutkasti lautakunnille ja virkaihmisille. Vähän kaipaa aikoja, jolloin valtuustoissa oikeasti päätettiin asioita ja uskallettiin muuttaa päätösesityksiä, vaikka ne olivatkin käyneet läpi jo ryhmien väliset neuvonpidot, lautakunnat ja kaupungin- tai kunnanhallituksen.

Oi niitä aikoja…

  • Nimetön

    Kokouksia seuraavakin on ihmeissään. Kaikki pykälät nuijitaan läpi keskusteluitta tai muutoksitta. Katsojalla ei ole välttämättä hajuakaan, mitä vaihtoehtoja on ehkä ollut. Puhumattakaan, että edes aina ymmärtäisi, mistä on päätetty. Ihan turha näytös nykyään koko kokous palkkioineen.

  • Nimetön

    Sastamalassa asiat päätetään julkisuudelta salassa ns. suunnitteluasioina.
    Julkiset pöytäkirjat kaunistelevat asioiden todellisen tilan, eikä asioiden taustoita haluta tuoda julkisuuteen.
    Yhtä asiaa ei voida salata, väkiluku laskee vuodesta toiseen.

    • Nimetön

      Ainakin ns. kuulemiset tavan ihmiselle järjestetään siten, että asia on jo käytännössä päätetty. Maanantai-illan asiaohjelma Tampereen toiminnasta kannattaa katsoa.

  • Nimetön

    Luottamushenkilön pitää ihan itse ottaa valtansa, ei sitä kukaan hänelle tyrkytä -päinvastoin: asiat halutaan sopia salassa, suunnitteluasioina. Valtuuston ja hallituksen olisi ehkä tarvinnut vaihtua vielä hiukan enemmän, pitkäaikainen korkea luottamuspesti sokeuttaa ja kasvattaa ylemmyyden tunteen.

    • Nimetön

      Juuri näin. Kun kokemusta ja valtaa karttuu paljon, se tuudittaa uskomaan, että on aina kaikkivoipa ja aina oikeassa. Eriäviä mielipiteitä ei kuunnella, saati että niistä keskusteltaisiin. Uusilta valtuutetuilta vaaditaan sitkeyttä alkaa muuttamaan tätä kulttuuria parempaan, eli avoimempaan ja keskustelevampaan suuntaan.

  • Nimetön

    Tänä päivänä valtuutetuille ei kyllä tietoa heru, oli asia mikä hyvänsä. Itse sitä pitää kaivamalla kaivaa ja sittenkin saat loppuviimeksi todeta, että asia on jo jonkun/joidenkin toimesta valmiiksi päätetty. Missä on kaikissa opuksissa paljon kuulutettu avoin tiedotus ja asioista keskusteleminen, eri vaihtoehtojen punnitseminen ja kuntalaisten osallistaminen heitä koskevien päätösten valmisteluun? Ei näy…

    • Nimetön

      Asioita valmistellaan salassa virkamiesten ja joidenkin luottamushenkilöiden kesken niin pitkälle että kun se tulee päätöksentekoon luottamushenkilöille, olet aika jästipään maineessa jos siinä vaiheessa puutut asiaan ja vaadit muutoksia.

      Miksi se on niin, kenen etua se ajaa? Vai onko se vaan helpompi tie viranhaltijoille? Onko se se kaikkivoipaisuuden tunne, käsitys virkamiehen tai johdossa olevan luottamushenkilön omasta ylemmyydestään ja oikeassa olemisestaan. Halutaan pitää valta ihan vain itsellään, ottamatta huomioon laajempaa näkemystä.

  • Ymmi Hinaaja

    Huolestuttavaa jos kaupungin hallituksen jäsenet eivät tiedä, jolleivat valtuutetutut tiedä, jos eivät muut luottamushenkilöt lautakunnissa tiedä, jos virkamiehet eivät tiedä eikö myöskään kaupungin johto …niin kuka sitä tietoa päätettävistä asioista panttaa..

    Missä ja miten silloin päätökset syntyvät?

    Lehdistö..usein mainittu kolmas tai viides valtiomahti..onko sekin hampaaton?

    Mikä on sitten tämä porukka tai klikki ja missä se kokoontuu näistä asioista päättämään?

    Tiedetäänkö sitäkään?

    ”Kuule kun ei se yhteiskunta sillä tavalla toimi että kaikki äänestävät sitä jota haluavat. Vaan sillä tavalla että kaikki äänestävät Ymmiä.”Todellakin, todellakin. Aivan…aivan.

    Kiitos tuosta ” vaativa..tehokas ja järjestelmällinen….

  • Nimetön

    Eikö tämä Maire, vanha valtuutettu tosiaan ole kuullut asian perusteluja ennen, että tuli ihan puskista?

Kommentointi ei ole käytössä.