Huittinen: Valtuusto nosti luottamushenkilöiden palkkioita

Maanantainen valtuuston kokous oli hallintojohtaja Katariina Koiviston viimeinen työpäivä Huittisissa. Jyrki Peltomaa (vasemmalla), Martin Ylikännö ja Jouni Isotalo toivottivat Hattulan uudelle kunnanjohtajalle onnea matkaan.

Huittisten kaupunginvaltuusto päätti maanantaina nostaa luottamushenkilöiden palkkioita. Valtuuston ja sen valiokuntien sekä hallituksen kokouspalkkiot nousevat 85 eurosta sataan euroon kokousta kohti.

Tarkastuslautakunnan palkkio säilyy ennallaan 85 eurossa, mutta muiden lautakuntien ja niiden jaostojen sekä toimikuntien ja muiden toimielinten palkkiot nousevat 55 eurosta 70 euroon.

Nuorisovaltuuston kokouspalkkio nostetaan 55 euroon eli samalle tasolle vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston kanssa.

”Tällä tavoin nuorisovaltuustoa kohdellaan palkkioasiassa samalla tavalla kuin muitakin vaikuttajia”, kaupunginjohtaja Jyrki Peltomaa tähdensi.

Lisäksi hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkio päätettiin nostaa 3 000 eurosta 4 000 euroon ja nuoriso- ja liikuntalautakunnan puheenjohtajan vuosipalkkio 350 eurosta 500 euroon. Muilta osin puheenjohtajien vuosipalkkiot säilyvät ennallaan.

”Kuntalain uudistuksen myötä hallituksen puheenjohtaja johtaa poliittista yhteistyötä, joten hänen tehtävänsä lisääntyvät”, Peltomaa perusteli.

Samalla myös ansionmenetyskorvauksiin tehtiin indeksitarkistus, joka nosti korvauksen 20 eurosta 25 euroon tunnilta.

Ilkka Riuttamäki (ps.) olisi pitänyt palkkiot ennallaan.

”Kun on kilpailukykysopimus ja työntekijöiltä leikattiin lomarahoista 30 prosenttia, niin siihen henkeen sopii hemmetin huonosti, että palkkioita nostetaan”, hän perusteli.

Simo Riuttamäki kannatti. Mikko Kaunisto (vas.) piti palkkioita edelleen matalina.

”Ainakin meille, jotka teemme tätä täysverisesti, kokouspalkkiot ovat todella pieni korvaus menetetystä vapaa-ajasta, joka tähän käytetään.”

Mika Stenfors oli Kauniston kanssa samalla kannalla.
”Varsinkin hallituksen puheenjohtajan palkkio on edelleen alakantissa työmäärään nähden. Sitä olisi voinut korottaa enemmänkin, mutta suunta on oikea”, hän totesi.

Äänestyksessä palkkioiden nostamista vastustivat ainoastaan Perussuomalaiset.

Toinen keskustelua herättänyt aihe olivat yhteensä lähes puolen miljoonan korvaukset, jotka Huittisten kaupunki joutuu palauttamaan valtiolle aiheettomina. Ensimmäinen palautus aiheutui siitä, että yksi Huittisissa asuvista pakolaisista oli saanut Suomen kansalaisuuden, mutta kaupunki on siitä huolimatta hakenut ja saanut hänelle korvauksia pakolaiselle tarkoitettuihin erityiskustannuksiin usean vuoden ajan.

Ylimääräisiä korvauksia on kertynyt yhteensä 308 200 euroa.

”Virhe on tapahtunut meillä toimistossa ja laki on tässä niin selvä, että mitään mahdollisuutta valitukselle ei ole. Kukaan ei tee virhettä tahallaan ja KEHA-keskus on vuosikaudet hyväksynyt hakemukset, joten kyseinen henkilö ei ole voinut huomata virhettä”, perusturvajohtaja Kristiina Piirala selitti.

Simo Riuttamäki ja Mikko Kaunisto eivät erehdystä noin vain sulattaneet.

”Näen, ettei tämä saa jäädä tähän, vaan tästä kuuluu tulla jotain seuraamuksia. Ei näin huolimatonta voi olla”, Riuttamäki vaati.

”Paikka, jossa pelataan näin suurilla rahoilla, vaatii tietämyksen asioista. Ei voi katsoa lieventävänä asianhaarana, että se on jatkunut pitkään ja ELY-keskus on sen hyväksynyt”, Kaunisto komppasi.

Peltomaa muistutti, että takaisin maksettavat rahat eivät ole kuntalaisten veroeuroja, vaan virheellisesti saatuja avustuksia.

”Tässä ei ole kyse niin isosta huolimattomuudesta, että pitäisi lähteä varoituslinjalle”, kaupunginjohtaja linjasi.

Toisen palautuksen perijänä toimii Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, joka vaatii kaupungilta takaisin 161 000 euroa. Korvauspyyntö koskee vuotta 2012, jolloin Huittinen osti lomituspalveluita yksityiseltä palveluntuottajalta. Melan vuonna 2015 tekemässä ylimääräisessä kuntatarkastuksessa tuli ilmi, ettei Huittinen toiminut palveluja ostaessaan asianmukaisesti, sillä palvelua ei oltu kilpailutettu. Lisäksi kaupunki maksoi lomituksesta enemmän, mitä palvelu olisi tullut maksamaan käyttämällä kuntaan työsuhteessa olevia lomittajia.

”Tähän liittyen asianomainen viranhaltija on saanut huomautuksen ja hänet on siirretty muihin tehtäviin”, hallintojohtaja Katariina Koivisto kertoi.

Valtuutetuilla saattaa olla edessään vielä toinenkin palautusvaade, sillä Melan arvion mukaan kaupunki on antanut lomitusta myös sellaisille tiloille, joilla ei olisi ollut oikeutta siihen.

”Vastine tästä on annettu, mutta siitä ei ole tullut vielä päätöstä”, Koivisto sanoi.

15 vastausta artikkeliin “Huittinen: Valtuusto nosti luottamushenkilöiden palkkioita”

  1. Nimetön

    Kuinka paljon se pakolainen maksaa vuodessa?
    Työtä tekevä ja verot maksavan on tultava toimeen alle15000 vuodessa maksaen itse kaiken,pakolaisella ei taida paljon olla kuluja mitkä joutuu omasta pussistaan kustantamaan.

    • Lalli

      Pohjois-Korea on kohta yhtä korruptoitunut kuin natsimielinen Suomi .

  2. Nimetön

    Reilu veto päättäjiltä ku duunareilta just leikattiin 30%!

    • Nimetön

      Kerropa nyt kenen duunarin palkkaa on leikattu 30%.
      En muista koskaan minkään ammattiryhmän palkkaa lasketun prosenttiakaan, saati 30%.

      • Nimetön

        Lomarahoja pönttö! Kuka on puhunut palkasta muuta kun sinä!

      • Nimetön

        21:40
        Olen aika pieni pönttö sinun rinnallasi. Jos uutisoidaan palkkioista ja niiden nostosta, niin sinä lähdet vertaamaan niitä lomarahoihin. Miltä tuntuu olla keskivertoa tyhmempi?

      • pönttö

        Se on pönttöäkin pöntömpi joka pönttöä pöntöksi haukkuu!
        Eikö se ole aina pois ostovoimasta kun otetaan pois?
        EI!!!!!!
        Kun annetaan lisää veroja,yleveroja,sähkökorotuksia,kiinteistöveroja yms.Älkää valittako ettei olla mitään saatu…..on oikein kiva kun saa osallistua koko maailman hyvinvointiin!
        Maailma pelastuu kun ei ole enää varaa ajaa sillä vanhalla saastuttavalla autolla eikä varaa ostaa sitä kertakäyttörihkamaa vaan sekin raha menee näihin meille saapuneisiin kultamuniin,kyllä olen niin onnellinen kun edes heillä on hyvä olla ja elää.

      • Nimetön

        et sitte oo sattunu kuulemaan, kuinka muun ohessa valtionkin väeltä vietiin lomarahoista mainittu 30 %, kautta linjan, oli sitten osa-aikainen tai ei, mutta sanoisin, että kyllä pois on vuosinettopalkoista

  3. Nimetön

    Yksi pakolainen maksaa veronmaksajille yli 50000 EUROA vuodessa…..hei me tienataan tällä koska valtio maksaa…..ei se ole meiltä pois,voisiko menoja vielä korottaa niin tienattaisiin enemmän!

    Miksi kantasuomalaisen kulut eivät yllä noin korkeiksi?

    Lisää pakolaisia Suomeen niin elintasomme on ennennäkemättömän korkealla eikä kukaan elä köyhyydessä.

  4. Uhri Urjalasta

    Urjala on vakivaltainen kunta asua , pelkästään virkarikoksien ja laiminlyöntien uhreja on todella paljon .

  5. Näkijä

    Huittisissa on löysää ja holtitonta rahankäyttöä. Voi voi!

    • hilkka

      – Totuus on ,että järjen hyvästä käytöstä maksetaan korvaus , tottakai.
      – samalla saadaan hyviä päätöksiä aikaiseksi ,sekä myös nämä viisaat herrat pysymään viroissaan.
      -Siitä on kaikille huittislaisille etua !!

  6. Nimetön

    Eikös Huittisissa sanota, että ”hei vaan”. Jotta, hei vaan, kepu ja kokoomus.

  7. Nimetön

    Muutama järkevä puheenvuoro käytiin työmäärästä, jos hommaa hoitaa kunnolla. Riuttamäenkin on syytä ryhdistäytyä. Kunnan talouteen korotuksilla ei ole merkitystä. Olisi ollut fiksumpaa hoitaa korotukset vanhan valtuuston aikana kuten Sastamala teki.