Houhajärvellä sinilevää reilulla puolella havaintokerroista

Kesän leväseuranta on päättynyt.

Sastamalan vakioseurantapaikoilla Houhajärvellä ja Liekovedellä ei viimeisellä viikolla levää todettu. Sen sijaan Ylistenjärveltä on vahvistamaton yleisöhavainto vähäisestä määrästä leviä.

Kesän aikana Houhajärvellä sinilevää havaittiin kymmenellä viikolla, eli hieman yli puolella havaintokerroista. Levätilannetta seurattiin kesäkuun alusta syyskuun loppuun kahdeksantoista viikon ajan.

Kokemäellä Sääksjärven havaintopaikalla oli seurannan päättyessä runsaasti sinilevää. Säkylän Pyhäjärven vakioseurantapaikoilla levää ei havaittu. Mestilän puoleiselta rannalta kuitenkin ilmoitettiin kansalaishavainto runsaasta sinileväkukinnasta. Köyliönjärvellä Yttilän Otassa oli vähän levää.

ELY-keskuksen mukaan sinileväesiintymät eivät ole poikkeuksellisia syksyisin.

Kommentointi ei ole käytössä.