Sastamala kokeilee syyslomaviikolla maksutonta joukkoliikennettä

Paikallisliikenteen vuorot lähtevät Vammalan torilta. Arkipäivinä elokuun puolivälistä toukokuuhun tiheimmin ajetaan Varilaan, Roismalaan, Kallialaan ja Lousajaan, jopa yli kymmenen kertaa päivässä. Kuva: Sastamalan kaupunki.

Sastamalan keskusta-alueen paikallisliikenne on kaikille matkustajille ilmaista syyslomaviikolla (16.10.–22.10.2017).

Sastamalan paikallisliikenne tarjoaa Varilasta, Roismalasta, Lousajasta ja Kallialasta tavallisena arkipäivänä noin kymmenkunta edestakaista yhteyttä Vammalan keskustaan ja takaisin. Useita yhteyksiä on myös Vammalan rautatieasemalle, Tyrväänkylään ja Kaukolaan. Päälinja Varila–Lousaja kulkee muun muassa Citymarketin ja Hopun yritysalueen kautta. Lauantaisin ajetaan pari edestakaista vuoroa kaikkiin suuntiin.

Syyslomaviikolla kaikki vuorot liikennöidään normaalisti.

Paikallisliikenne palvelee arkipäivinä hyvin kattavasti ja tiheästi keskusta-alueen ympäristöä. Kaupungilta kerrotaan, että kokeilulla halutaan madaltaa asukkaiden kynnystä käyttää linja-autoa ja houkutella paikallisliikenteen kyytiin uusia matkustajia.

Sastamalan paikallisliikenteen aikataulut ja reittikartat löytää esimerkiksi Sastamalan kaupungin nettisivuilta osoitteesta sastamala.fi/joukkoliikenne. Paikallisliikennettä ajaa Linja-autoliikenne Antti Lauhamo.

Ilmaiskokeilu ei koske palveluliikennettä eli asiointikyytejä kyliltä keskustaan tai muita Sastamalassa kulkevia linja-autovuoroja.

Nettikysely kartoittaa asukkaiden mielipiteitä joukkoliikenteestä

Sastamalan kaupunki laatii parhaillaan selvitystä koulukuljetusten ja kaupungin sisäisen bussiliikenteen nykytilasta ja parantamisesta. Kuntalaiset pääsevät osallistumaan selvitystyöhön ja kertomaan omat mielipiteensä joukkoliikenteen toimivuudesta ja tarpeista vastaamalla nettipohjaiseen joukkoliikennekyselyyn.

Sastamalan kaupungin joukkoliikenneselvitys valmistuu loppuvuoden aikana ja kuntalaisten näkemykset otetaan huomioon toimenpide-ehdotuksia laadittaessa.

Kysely löytyy Sastamalan kaupungin nettisivuilta Ajankohtaista-kohdasta. Kyselyyn voi vastata 5.11.2017 asti. Paperiversiona kyselylomake on mahdollista täyttää Sastamalan kirjastoissa Stormin toimipistettä lukuun ottamatta kirjastojen aukioloaikoina 16.10.2017–5.11.2017 välisenä aikana.

  • kyliltä

    Ihan kiva, mutta nuo on just ne paikat, mistä pystyy fillarillakin kulkemaan. Laitapa lapset fillarin päälle Kiikasta, Karkusta tai Kiikoisista.

    Kunnon bussi yhteys edes iltapäivällä, että koululaiset pääsevät Vammalaan harrastuksiin, vaikka sitten joutuisikin hakemaan pois. Auttaisi salivuoroihinkin, kun koululaiset ehtisivät 16.00 alkaviin harrastuksiin Taitokeskukselle, Opiston ryhmiin, ja liikuntasaleihin ja jäähallille.
    Kuka työssäkäyvä niihin nyt ehtii kuskaamaan?

  • Mymmeli

    Mun mielestä kuljetus uimahalleille ois kans mahtijuttu. Lapset kävis kyllä, mutta auna ei ehdi kuljettamaan.

  • piski

    kyllä noi yhteydet pikkukyliltä olisi tärkeät keskustaan ja takaisin, nyt kun häijjseen aukeaa loistava säästömarket nin kyllä mummot, vaarit ja keskiikäiset että lapset haluavat siellä asioida. ei muuta kun ilmista linjaauto liikennettä kehiin. Hyvä reitti olisi keskusta-kiikka-roismala-cittari-stormi-keihänen-ellivuori-karkku-häijää-mouhijärvi-häijää-heinoo-vihattula-kalliala-lousaja-keskusta jne. sama reitti toisinpäin nin kaikki pääsee kaikkialle. sodi sutislaiset te ootte nin kaukana ei sinne kannata ajaa.( sutis on suodenniemi jos joku sitä ei nyt tiedä)

    • Mari

      Tämä ehdottamasi bussireitti vaikuttaa hyvältä. Toivottavasti joku bussifirma ottaa tästä reitin se voisi olla vaikka paikallisen ostosmatkan nimellä.

  • Bussin kyytiin

    Olis kyllä ihan mahtavaa, jos Villilästä ja Kiviniemestä (Keikyän kyliä) pääsisi joskus bussikyydillä Vammalaan ja takaisin. Vaikka sinne kangaskauppaan, cittariin, S-marketiin ja vaikka. Edes kerran viikossa Keikyästä, kerran viikossa Kiikoisista jne.

  • Nimetön

    Kallialasta ja Lousajasta joutaa kävelläkin, luulin jo, että jotain oikeasti sivulla asuvia tavoittaisi tämä idea, mutta eipä yllätä.

    • Lousaja

      Oletko huomannut,että Kallialassa ja Lousajassa asuu myös liikuntarajoitteisia?

      • Sammaalta vaan

        Ootko kuvitelmissa, että syrjäkylillä kaikki kirmaisee sen 25 km suuntaansa kesät talvet? Täältä kun ei pääse ees koulubussiin nykyään ees ammattikoululaiset.

  • Nimetön

    Ihan älytöntä, taas on ajateltu vain keskusta-alueella asuvia…syrjäkylät unohdettu, jälleen kerran!!!!

  • Nimetön

    Siis aiempia kompaten, kylät unohdetaan ja keskustassa ilmaispalveluja monta kertaa päivässä?! Keskustan alueella pääsee kulkemaan muutenkin mutta kyliltä pitää olla yhteydet esim. Sote-palveluihin. Nuo rahat voisi sijoittaa paremminkin.

  • mäxä

    Syrjäkyliltähän ei oikein tule väkeä kyytiin. Eikös tämä ole täky saada enemmän käyttäjiä maksulliseen liikenteeseen. Sen takia ei kannata kolistella syrjäkyliä, ei ole kannattavaa liiketoimintaa. Häijään säästäriä pitävät paikalliset lähes tuurin veroisena turistirysänä, Sitä se valitettavasti ei ole… Ehkäpä paikan omistajalle kannattaisi antaa vihje, että kannattaisi pistää bussi kiertään maakuntaa.

    • Nimetön

      Maksaisin ilolla, jos tietäisin että arkiaamuisin ja iltapäivisin pääsisin keskustaan täältä 20km päästä julkisella. Ei tarvitisis suotta pitää toista autoa ja maailma pelastuis. 🙂

    • kyliltä

      Totta toinen puoli, kyydissä on hirmu vähän sakkia.
      Saattaa johtua siitäkin, että aikataulut eivät onnistu kovin monelle.
      Vielä jos lasten harrastuksiin vaikka pääsisikin neljäksi tai kuudeksi keskustaan/Vexvelle, mutta Vinkkiin on jo vaikea päästä millään. Samoin pois ei pääse parhaalla tahdollakaan bussilla. Eli se siitä kulkemisesta.

      Tiedän useammankin lapsen, joka harrastaisi, jos saisi kyydit harkkoihin.

  • Nimetön

    Häijäästä tulee Säästömarketin myötä Tuurin veroinen paikka.

  • jo nyt on h....

    Suodenniemiläiset jättää mieluummin rahansa Kehittyvään Häijääseen kun kantaisi ne sinne jumalan-seläntaakse Vammalan keskustaan.

  • sammaljoelta nääs

    Kokeiltas maksullista joukkoliikennettä sieltä, missä sitä ei muutenkaan oo. Vähintään 5km etäisyydeltä toriin. Vaikka joka toinen pvä Sammaljoki ja sit esim. Stormi toiseks.

  • Nimetön

    Lauttakyläyhtiö kuskasi vielä 1950-luvulla väkeä vähän joka suuntaan ja aina oli onnikka täynnä.

  • Nimetön

    viläkös ne kaksostytöt siellä suodennimellä pimppiä antaa voisin tulla onnikalla käymään kuin silloin 60-luvun loppupuolella, nin oli sillonkin onnikka täynnä

  • Nimetön

    Tervamäessä, Hyynilässä, Pukarassa ym.asuu myös sastamalalaisia. Autottomat myös pysyy siellä. Ei kulje linjuriauto maantien ässä.

  • Nimetön

    Kiikasta nonstoppina 15 min välein Vammalaan ja sama toiseen suuntaan. Kyllä olis asiakkaita.

    • Nimetön

      Joo mutta jos olisi linjaauto yhteys uimahallille ei voisi valittaa ettei pääse millään uimaan, sen tähden sitä kyytiä ei järjestetä.

  • Me Me Me

    Kyllä Me täällä vammalassa olemme niin paljon tärkeempiä kuin jotkut syrjäkulmalaiset kiikoisista,keikyästä, mouhijärveltä,kiikasta mitä niiden mihinkään tarvii päästä ilmaiseksi kulkeen ja niiden edustajat ymmärtää sen ja puolustaa meitä vammalalaisia ja sitä kuinka tärkeä meidän on päästä kulkemaan ilmaiseksi paikasta toiseen sillä Me olemme aina asioissa ykkösiä ja kaikki palvelut siirrettävä saatavaksi ainoastaan tänne vammalaan missä Me asumme.

  • Mari

    7.12. Voit uskoa, että meitä vähän syrjemmällä asuvia ärsyttää tämä Vammalan keskustassa asuvien asenne, aivan kuin siellä asuisi parempia ihmisiä. Meillä täällä syrjemmällä asuvilla on sentään oma talo, mutta jotkut asuvat siellä vuokra-asunnoissaan ja ovat sitten niin olevinaan että….
    Tasa-arvo olisi kyllä paikallaan, kun kehitetään näitä Sastamalan palveluja ei me kaikki haluta asumaan sinne keskustaan, vaikka varaakin olisi.

  • AMIGO

    Ja sitten vähän huumoria, tai tää mitään huumoria oo, eli jos minä saisin päättää ,
    niin laittaisin keskustan ympärille sähkö – aidan, niin sielä saisitte mellastaa
    ihan keskenänne, ja minä omalla autolla kaupoille joko häijääseen, tai nokialle. !!!!!
    Niin että pitäkää tunkkinne. !!!

    • AMIGOLLE

      Hieno lukea järkevän ihmisen ajatuksia oikein lehteen präntättynä, tulin hyvälle mielelle, kerrankin asiallinen kirjoitus.Kiitos sulle siitä.

  • Nimetön

    9.01 Pitäiskö siis Sastamalan veronmaksajien rahoilla rakentaa vuokrakerrostaloja näille sivukylille? Kylänraitille jossa ei ole koulua, kauppaa eikä pankkia. Tuskin täällä Vammalan keskustassa sen parempia tai huonompia ihmisiä asuu, kuin syrjäkylilläkän. Ainoastaan enemmän. Ja kyllä tänne keskustaan saa muutta ihan vapaasti, jos osaa elää ihmisiksi.

    • Nimetön

      Ei sitä kerrostaloilla sitä porukka vammalassa kuskata vaan paikallisliikenteen autoilla ne kuljettaa ei kerrostaloilla. Koita sääkin pysyä siellä vammalassa ettet saastuta muita kyliä omahyväisyydelläsi.

  • Nimetön

    10.31 Ei tänne sivukylille mitään kerrostaloja kaivata, kun on omat talot melkein kaikilla. Lähimpään kauppaan, pankkiin ja kirjastoon on matkaa n. 6 kilometriä. Kun omalla autollaan pystyy ajelemaan niin voi ajella joko Häijään suuntaan tai Vammalan keskustaan. Ongelmia tulee vasta sitten, kun ihminen tosissaan tarvitsee apua ts. vakava sairaus tms.
    Niin kauan kun omilla tolpillaan pysyy ei ole hätää ja saa rauhassa elää.

  • Autoton

    Hienoo, että tämmöinen järjestetty. Olis kyllä mukavaa, että täältä syrjästäkin olis järjestetty bussikyytejä, että pääsee edes töihin niin, että sais lapsetkin hoitopaikkaan. Ihan turha näillä bussivuoroilla ja niiden puuttumisella. Melkein jo kuvittelin tästä uutisesta, että pääsis koko perhe viettään syyslomapäivää Vammalaan ja kuluttaan rahojansa paikallisiin palveluihin.

  • Nimetön

    Kyllä se auto on tietty kätevä, kun johonkin tarttis päästä ja vielä poiskin. Auto se on kyllä taksikin. Monta reissua heittä samalla summalla mikä menee omaan autoon, hankintahinta ja ylläpito vuodessa. Mihin kukin rahansa suttaa.

  • Nimetön

    Eiköhän sekä Keikyästä että Kiikoisista pääse ihan päivittäin Vammalaan ja takaisin bussilla?! Matkahuollon aikatauluhakuun vaan tutkimaan!

    • Nimetön

      Ooks sää latva-laho vai synymätyhmä kun noin lapsellisia kirjotat, ainakin tietämätön oot ja yläpää viiraa.

    • Nimetön

      tutki vaan itte aikataulujas, olisit tutkinut ensin ja ei olisi tarvinnut totakaan sammakkaa näppäimistölle päästää !”

      • Nimetön

        Aja sää linjautolla ilmaseks pitkin vammalaa ja pirä nokkas kii.

  • Älkää unohtako maaseutua

    Entäs me sivukylien asukit? Sammaljoki, Stormi ja muut vastaavat. Täältä perämetsistä ei fillarilla tai kävellen keskustaan kuljeta, lasten kulkemisesta puhumattakaan.
    Toki joukkoliikennettä kaivataan lähempänä keskustaakin, mutta maaseutua ei saa unohtaa ja painaa villaisella. Ihan yhtälailla meidän pitää käydä asioilla keskustassa ja meidän lastemme päästä kavereilleen ja harrastuksiinsa. Täällä asuu myöskin paljon vanhuksia ja liikuntarajoitteisia ihmisiä, eivät he kaikki asu siellä keskustan tuntumassa.
    Käsi ylös, kuinka moni laittaisi lapsensa pimeässä pyöräilemään esim 20km pimeää, katuvalotonta aluetta, tietä kaverilleen tai harrastuksiin ja takaisin.

  • Nimetön

    9.28 Ei maaseutua voi enään unohtaa – se on unohdettu jo aikapäiviä sitten. Jokainen nuori joka lähtee opiskeleen ja töihin muualle. Koska on Pakko. Yliopistokaupungit imee nuoret hoteisiinsa, ja hyvä niin. Sellaisen maailman, me ”menneisyyden vangit” olemme heille tehneet. Korulauseet ja juhlapuheet on sitten eri asia.

  • Nimetön

    Asuinpaikka on oma valinta. Jos ahdistaa ettei syrjäkyliltä pääse kulkemaan, kun julkiset kulkuvälineet ei kulje sen oman aikataulun mukaan niin tervemenoa asumaan Vammalan keskustaan.

  • Nimetön

    Toukolan koulun yhteyteen Kiikoisiin energiataloudellinen, asiallinen uimahalli ja samoin Suodenniemen keskustaan tai Häijääseen. Muista Sastamalan pitäjistä bussikuljetus Vammalan uimahalliin. Ja systeemi toimii, ei tarvitse kysellä.

Kommentointi ei ole käytössä.