Stormin koulun kaupunkileikissä maatilan arkikin tuli tutuksi

Ilman rahaa ei ole asiaa kauppaan, terveysasemalle, autokouluun, kahvilaan – hotellista, elokuvateatterista ja liikuntakeskuksesta puhumattakaan. Sonninperän maatilan eläimien rapsuttaminen ei maksa mitään, mutta varmuuden vuoksi kannattaa mennä töihin.

Stormin koulun käytävillä voi saada yllättäviä tartuntoja. Matkalla työpajaan minuun iskee borrelioosi. Voi voi, en halua tehdä lääkärille velkaa, joten täytyy vaan jaksaa paiskia hommia ensin. Huojentuneena huomaan, että tarjolla on juuri minulle sopivia työtehtäviä: runonlausuntaa ja maantiedettä.

Ilmoittaudun työnjohtajan virasta vastaavalle koulunkäyntiavustaja Tiia Kaapulle ja hämmennän häntä kajauttamalla ilmoille Eino Leinon Nocturnen. Sitten sohin Helsingin, Tukholman, Olson, Kööpenhaminan ja Reykjavikin suurinpiirtein kohdilleen. En tiedä kirjataanko fiktiiviseen pankkikorttiini lopulta 170 euroa ansioista vai siitä hyvästä, etten lausu enempää ja suostun luopumaan karttakepistä.

Sivukorvalla kuulen jotakin hämmentävää: Plutoa ei kutsuta enää planeetaksi. Kaikkea sitä kaupunkileikkipäivänä voikin oppia!

Jani Husso, Meeri Saarijärvi ja Hilma Tuomisto tuntevat liikennemerkit. Aina aikuiset eivät kuulemma osaa ajaa oikein – edes pikkuautoilla.

Autokoulussa pikkuautolla

Lääkäriin joutuu jonottamaan, kuten niin usein tosielämässäkin. Onneksi apteekin nuorimies myy lääkettä vaivaani –  ja poikkeustapauksessa ilman reseptiä.

Terveydenhoitaja Arja eli viidesluokkalainen Siiri Kulju hoitaa parhaillaan koulutoverinsa Niko Ekosen levottomuudesta johtuvia oireita. Rauhallista musiikkia kuulokkeista korviin ja annos jalkahierontaa. Nikon ongelmana ovat erityisen levottomat jalat.

Seuraavaksi poikkean autokouluun. Kolmasluokkalaiset tenttaavat liikennemerkkejä. Tuskahikeä pukkaa pintaan, en tunnista rautatien tasoristeyksestä varoittavaa merkkiä.

Siru Saarijärvi sen sijaan on edennyt jo ajokoe-vaiheeseen. Hän taituroi pikkuautolla autokoulunopettajan eli tyttärensä Meerin ohjeiden mukaisesti.

”On hyvä idea yhdistää avoimet ovat ja kaupunkileikkipäivä. Yhdessä tekeminen on päivässä parasta. Tämä innnostaa lapsia ja varmasti lapset myös oppivat uusia asioita. Joissakin tehtävissä on sopivasti haastetta aikuisellekin”, Saarijärvi tuumaa.

Johannes Laaninen lapioi lampaiden tuotoksia kottikärryihin. Aaro Koivuniemi keritsi.

Oikeita munia?

Lapiohommat saavat viisivuotiaan Johannes Laanisen posket punoittamaan. Eläinten lannanluonti ja pois kärrääminen kuuluvat maatilan arkeen. Aaro Koivuniemi häärää hänkin lampaiden karsinassa, sillä yksi määkijä on kovasti parturoinnin tarpeessa.

”Maatilalla ei ole koskaan tylsää. Keritseminen on kivaa, eikä leikkikakka haise”, pojat kommentoivat.

Toisaalla maatilan emännän roolin omaksunut Elli Punto esittelee Stormin päiväkodin lapsille kanalaa. Omilla orsillaan nököttävät Untuva, Sipsu, Heta, Kieku, Martta, Sipa, Kaiku ja Heini.

Erästä pikkukaveria mietityttää, mahtavatko kanojen munat sittenkin olla oikeita.

”Maatilan eläimiä pitää ruokkia säännöllisesti. Oikean tilan oikeat työt ovat raskaita, ja tekemistä olisi vieläkin enemmän”, Elli pohtii.

Elli Punto esitteli kanalaa.

Apua, catfever!

Mutustelen lasten valmistamia leipomuksia pop up -kahvilassa, kun näköpiiriini pyrähtää rehtori Leena Iso-Ketola-Ryyppä. Hän kertoo, että kaksipäiväisen kaupunkileikin onnistuminen edellyttää viikkojen valmistelua ja yhteen hiileen puhaltamista niin oppilailta kuin koulun henkilökunnaltakin.

”Yhteinen ponnistus kasvattaa me-henkeä, ja leikin kautta lapset oppivat vaikka mitä. Saimme integroitua kaupungin toimintoihin kaikki muut oppiaineet paitsi vieraat kielet.”

Harppoessani ulko-ovea kohti joku läiskäisee rintaani lapun, jossa lukee catfever. Vieraita kieliä on sittenkin sujautettu leikkipäivään. Toivottavasti tartunta ei johda vakavaan kuumeiluun, minä kun olen kissoille allerginen.

Siiri Kulju hoiti Niko Ekosen levottomia jalkoja.