Epäily: Susi tappoi Väinö-koiran Lavian Aluskylässä

Varoitus! Jutun lopussa oleva kuva saattaa järkyttää herkimpiä. 

Lavian Aluskylässä asuva Sami Helkamäki kohtasi maanantaina jokaisen koiranomistajan pahimman painajaisen, kun kolme viikkoa kadoksissa ollut Väinö-koira löytyi kuolleena. Saksanseisoja löytyi pahoin raadeltuna kotipihan viljapellolta, vain noin 50 metrin päästä Helkamäen tilan päärakennuksesta.

”Etsin koiraa koko ajan metsistä, mutta se löytyikin viljaa puidessa ihan nurkalta. En ymmärtänyt, että se voisi olla näin lähellä.”

Löydettäessä 6-vuotiaasta koirasta oli jäljellä raajat, häntä ja pää.

”Paikalla kävi riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmies, jonka mukaan koiran on tappanut susi tai useampi. Supit tai kettu ja linnut ovat jatkaneet vielä siitä, mihin sudet jäivät.”

Helkamäki kertoo koiran viettäneen päivät pihalla. Väinö oli koulutettu pysymään oman tilan pihapiirissä.

”Aamuisin päästin sen pihalle ja iltaisin se tuli sisään. Kyllä huoli heräsi heti katoamisiltana, kun koiraa ei enää kuulunutkaan takaisin. Heti seuraavana päivänä soitin rankkureille ja aloitin etsinnät.”

Alueviesti tavoitti myös paikalla käyneen petoyhdysmiehen, joka haluaa pysytellä nimettömänä. Mies on vakuuttunut, että Väinön tappoi susi.

”Sen voi havaita tavasta, jolla koira on syöty. Ensin vedetään suolet pihalle takapäästä ja sen jälkeen siirrytään sisäelimiin.”

Petoyhdysmies pitää tapausta poikkeuksellisena. Hänen mukaansa Laviasta tulee silloin tällöin yksittäisiä havaintoja susista, mutta vastaavaa ei ole tapahtunut vuosikausiin.

”Muistan yhden tapauksen, jossa susi tappoi koiran, mutta siitä on aikaa noin 15 vuotta.”

Siihen, oliko asialla yksi vai useampi susi, petoyhdysmiehellä on selvä näkemys:

”Saksanseisoja on sen kokoinen koira, että on vaikea kuvitella yhden suden ottavan riskiä käydä sen kimppuun. Veikkaan, että asialla on ollut susipari.”

Sami Helkamäen mukaan Väinö-koiran kohtalo ei jättänyt perheeseen pelkoa susista.

”Uskon edelleen, että sudet pelkäävät enemmän ihmistä kuin ihmisten on syytä pelätä sutta.”

6-vuotias saksanseisoja Väinö löytyi kotipihasta pahoin raadeltuna. Kuva: Sami Helkamäki.

Poimintoja

  • Nimetön

    Vastuullinen eläimenomistaja ei pidä eläintä vapaana valvomatta koko päivää.

    • joo-o

      Vastuullinen koiranomistaja ampuu suden ennen kuin se ehtii koiran kimppuun.

  • Nimetön

    Eiköhän näitä uutisia saada lukea aika paljon lisää tällä alueella lähiaikoina…

  • Nimetön

    Kyllä! Kolme sutta tappoi jämtin Siikajoella 18.10.2017 aamupaivällä

  • Ihminen on pahin piru maan päällä

    Älkää pitäkö koirianne vapaana siellä maalla. Voipi myös ilvekset, karhut ja muut syödä Murret ja Turrit.

    Silti susista ei ole vaaraa juurikaan; ihmisiä tässä saa enemmän pelätä tai heidän pahuuttaan. Erityisesti Sastamalassa.

    Miksi muuten on niin paljon kirkkoja ja lahkoja? Juuri sen takia, että kaikki ilkimykset mahtuvat sinne jumaliaan kumartelemaan ja muita kiusaamaan toden teolla.

  • Nimetön

    Kun susikanta päästetään liian suureksi näitä tulee tapahtumaan lisää.

  • Nimetön

    Jokiin tässä mättää. Eikös susi sentään olisi vienyt saaliinsa mukanaan jättämättä sitä pihapiiriin? Jos susia olisi ollut useampi, ei koirasta olisi jäänyt juuri mitään jäljelle. Suden vahvoissa leuoissa olisi luut murskutuneet ja varsinkin lihaksikkaampi takareisi olisi syöty. Nyt jälki on liian siistiä, rottien ja lintujen jälkien näköistä. Supikin olisi saanut kylkiluut poikki. Hmm…

    • Mika Sillanpää

      Ihan samaa ajattelin. Petoyhdysmies voisi vähän enemmän avata johtopäättelyään.Valtaosa petoyhdysmiehistä ei ole koskaan nähnyt suden tappamaa saalista.

      • Nimetön

        Jos hiukankin on nähnyt suden tappamien koirien kuvia niin tajuaa että ei jää epäselvyyttä tästäkään. Helppo on kommentoida ja epäillä petoyhdysmiehen tietotaitoa.

      • Nimetön

        Olen nähnyt varmuuudella suden tappamia koiria, varmistettiin tassunjäljistä. Oli paljon hurjempaa repimistä kuin tuo, selkäranka murrettu, pää irti ja takajalat tiessään. Jos susi on syönyt kuvan koiraa, se on ollut citysusi haarukan ja veitsen kanssa.

    • Juup.

      Kyllähän tuon on keskeyttänyt joku ihmisen? Ääni tai haju tai joku, mut kyllähän tuo suden tekoja selvästi on 🙁

    • Nenni

      Kyllä susi tappaa huvikseenkin. Tiedän tapauksen kun ovat porolta syöneet vain kielen ja jättäneet eloon. Pysyy ruoka freessimpänä

  • Nimetön

    Aina kun susi tappaa koiran se oppii… Koiran haukun kuullessaan se on kuin vellikello sudelle. Ainoa mikä tehoaa on kannanhoidollinen metsästys ja kaikkien häiritsevästi käyttäytyvien poisto. Niin palautuu sudelle luontainen pelko ihmistä ja ihmisen omaisuutta kohtaan.

    • Nimetön

      Samaa mieltä, lisää lupia vaan. Susilla ei pitäisi olla rohkeutta tulla metsästään ihmisten pihoihin. Kyllä koirat pitäisi saada uskaltaa pitää pihoissa vapaanakin jos pihoillaan pysyvät. Lupia siis lisää!

    • Mika Sillanpää

      Taitaa olla ennemminkin kilpailija kuin vellikello tuo koira haukkumisineen. Tai tietysti siinä tapauksessa että koira haukkuu hirveä.
      ”Häiritsevästi käyttäytyminen” pitäisi määritellä ennen kuolemantuomiota sen perusteella.

      • Nimetön

        Kyllä vain. Ei tapa koiraa varmastikkaan pelkästään syödäkseen, mutta tekee myös sitä. Jos metsällä et voi enää käyttää koiraa siksi että susi on oppinut sen tappamaan haukun kuullessaan niin ei hyvä. Jokaisen metsästäjän pitäisi käyttää koiraa apunaan aina saaliin talteen saamisen ja mahdollisten haavakko tilanteiden varalta. Ihminen säätelee riistakantoja (sorkkaeläimet, liikenteen takia) onko oikein suojella sellaista sutta silmittömästi joka toistuvasti aiheuttaa vahinkoa? Susi kuuluu Suomen luontoon, mutta rajansa kaikella on.

      • Mika Sillanpää

        Mitähän tuo silmitön suojelu tarkoittaa? Koira ei kuulu Suomen luontoon; mutta ei väitellä siitä.

  • Nimetön

    Ei susi mikään peto ole. Nälkäänsä syö. Luonnonlaki. Onko evoluutio antanut kirjallisen lupauksen, että joillakin eläimillä on suurempi oikeus elää? Nälkä aina vieraanamme.

    • Juup.

      Onhan se.. Meinaatko, että jos olet ilman kattoa ja rahaa ni alat naapureita/ tai toisen kylän ihmisiä syömään/ tappamaan?

      • juu

        pittää muuttaa tonne pääkaupunkiseudul ko siäl o kaik vappaata riistaa

      • Nimetön

        21:59 Näinhän susi opettaa omia pentujaan saalistaan. Muuten olisivat kuolleet sukupuuttoon aikoja sitten. Miten vedät yhtäläisyyden suomalaisten ihmisten kehityksen ja susien kasvun välille. Olisi hyvä osoittaa kirjoituksissa, kohtuullista älyllistä pohdiskelua. Se meille ihmisille on luontaista, ainakin joillekkin.

  • Nimetön

    Mitä tossa nyt on kyllä petoeläin saaliin syö kun eteen tulee.Ja tiedoks kyllä yksittäinen susi nälkäänsä syö ohimennessään.

  • Nimetön

    Älä päästä seuraavaa koiraa juoksenteleen enää pitkin korpia susi voi syödä senkin 15v päästä.

  • Nimetön

    Peura ja hirvikolarit on lisääntyny sen takia kun ei susia ole enää pitämässä tasapainoo luonnossa.

  • Nimetön

    Pitäkää ne lemmikkipuudelinne sisällä ja antakaa villieläinten olla..

  • Nimetön

    Sudenkaatolupia tarvitaan lisää huomattavan paljon jotta kanta saataisiin pysymään sopivan kokoisena. Sopivan kokoinen kanta on sellainen että sudet pysyvät erämaissa, liikaa susia niin änkeävät pihoihin. Metsästyskoirat ovat nykykannalla suuressa vaarassa joutua suden suihin.

  • Nimetön

    Kiikoisissa kymmenenpetturin aukolla on ilvesten havaittu liikkuvan.
    Tuskin koiria tappavat.

  • Kirsti Lahti

    Tässä Mika Sillanpää manaa koiranomistajia. Yhtälailla lampaat ja hevoset myöskin lehmät ovat olleet vaarassa. Oma kääpiöpinserini on tarhassa tai aina talutushihnan päässä.

    • Nimetön

      Nimenomaan… Ja se että oliko vahingon kohteena mikä hyvänsä kotieläin on aivan sama. Pihasta susi sitä ei tänä päivänä saa tulla hakemaan! Helppo kommentoida että kun ihminen valtaa tilaa nii pitää sopeutua ym. ym. Onneks siellä missä pedoilla on tilaa elää asuu myös sellainen kansa joka pystyy yhteisymmärryksessä oikeisiin toimenpiteisiin pihassa liikkuvien petojen suhteen toimimaan. Täällähän se on niin vaikka laillinen kaatolupa saataisiin niin valitusta valituksen perään, kytätään ja häiriköidään LUVALLISTA jahtia ynnä muuta.

      • Nimetön

        Tämä kyseinen koira ei kyllä pysynyt pihassa. Luulenkin, että jos on suden tekosia, niin susi on seurannut koiraa pihan nurkille. Tämä koira juoksenteli toisen koiran kanssa melko kaukana.
        Jokainen koiranomistaja, jonka koira juoksee irti, niin ottaa tietoisen riskin. Koirahan voi jäädä vaikka auton alle.

    • juu

      häne miälest sonnikki kuulu säilyttä kamaris se o vissi kaupunklaine järjejuaksust päätelle

      • Nimetön

        Nimimerkki juu meinaa, että maalla sonnitkin juoksee pitkin maita ja mantuja? Melkoisen paksua tarinaa. Taitaisi naapurisopu loppua justiin siihen, kun sonnilauma säntäilisi pitkin naapureiden pihoja ja peltoja omistajan vetäessä lonkkaa sohvalla. Muutenkin vertaus on aivan älyvapaa. Koira on lemmikki, sonni tuotantoeläin. Koiran oman turvallisuuden takia sen ei kannata antaa juoksennella pitkin kyliä. Useinhan asia on niin päin, että irti olevat koirat tekevät pahaa toisten kotieläimille esimerkiksi lampaille ja kanoille. Enkä ymmärrä miksi ottaa koira, jos sen olinpaikalla ei ole mitään väliä.

  • Nimetön

    Tämä on oiva osoitus siitä, ettei maaseutu ole autioitunut. Vaikka moni ihminen on heittänyt monot vinoon ja lähtenyt vihreämmille laitumille, niin metsän eläimet jäävät asuttaan maaseutua. Vaikka ihminen onkin monta lajia tuhonnut sukupuuttoon. Eli maaseutu pysyy elinvoimaisena monien metsäneläinten kotina.

  • Nimetön

    Kahden metrin päästä katsonut ilvestä silmiin ja ilves katsoi takaisin, hieno hetki.

  • Nimetön

    Karhu tappoi hevosen kaksi jouduttiin lopettamaan yksi ommeltiin kokoon kiikosjärven takana muutama vuosi sitten

    • Eetvartti

      Enää puutu kun jellona ja hyeena olisivat hevosia raadelleet.
      Vai olisko ollut kelju k kojootti! Höpöhöpö juttuja!

  • Nimetön

    Onhan lavia -suodenniemi-parkano välissä ollut susia jo 15v lauman verran.. näitä tulee kyllä vielä lisää.. yhellä on laumassa oikein kippura karhukoiran häntäkin.. mutta susiahan nämä… silloin kun oli luken laskennoissa 400sutta niin ei vielä mitään näkyny pihoissa eikä juur kuollut kotieläimiä.. mutta nyt kun on nippa nappa sata ni viikottain jotain…… ei täsmää nut jokin.. 200 sutta luonnossa niin KUKAAN ei näe,kuule, pannoita ja seuraa ainuttakaan.. kaverin hepan kun söivät niin alkoi vielä väki uhkaileen jos jollakin jos antaa julkisuuteen kuvat… häpeisivät ees kun eivät luvanneet syömättömän etulavan kanssa mennä istuun pimeään viikoks ja ottaan kuvia kuinka ne väistää ihmistä… ei kantti riittänyt… PISTE.

  • Nimetön

    Tänään koira, huomenna jonkun alakouluikäinen lapsi. Sitä näiden raatelevien petojen suojelijat ilmeisesti haluaa . . .

    • Nimetön

      Susi ei ole ihmistä tappanut sataan vuoteen todistetusti. Aviottomia ja vammaisia lapsia kyllä tapettiin, sotkettiin suohon ja kirjattiin suden tai karhun syömäksi. Ihminen oli silloin, kuten nytkin, susi toiselle ihmiselle.

      • Nimetön

        Sudet ovat todistetusti tappaneet lapsia 1800-luvun lopulla. Asiasta on useita merkintöjä kyseisen ajan dokumenteissa.
        Kannattaa tietysti yrittää tällaiset asiat painaa villaisella ja selitellä parhain päin, jos näitä tappajia suojelee.

    • Mika Sillanpää

      No, melkein niitä jo nytkin tulee viikottain. Raatelijana tosin kissa tai koira ja usein jopa omat vanhemmat.Kyllä susien raatelemis pelko on peloistamme turhimpia.

      • Nimetön

        Kissa tai koira tappanut lapsen Suomessa? Taitaa mennä epätoden kertomisen puolelle. Sudet sen sijaan ovat todistetusti aikoinaan. Toivottavasti eivät enää nyky maailmassa ja tähän tarvitaan susikannan alasajo. Jossain oikeassa erämaassa voi olla yksi tai kaksi. Suomen kokonaiskanta ehkä kymmenen maksimissaan.

      • Mika Sillanpää

        Joku tuossa kysyi koska kissa tai koira on tappanut ihmisen Suomessa.

        Tässä tilastokeskuksen tiedot viimeiseltä 16 vuodelta eläinten hyökkäyksistä johtuneista kuolemista. Ei mukana eläinten kanssa tapahtuneiden kolarien uhreja.Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuolemansyytilastoihin vuosilta 1998-2014.

        Ampiainen 23
        Koira 19
        Nauta 12
        Hevonen 8
        Kissa 3
        Karhu 1
        Kyy 1
        Mehiläinen 1
        Pässi 1

        Lisäksi 32 ihmistä kuoli hevosella ratsastaessa tai hevosen vetämässä ajoneuvossa, 97 hirvikolarissa ja 9 muissa kolareissa peuran, poron tai hevosen kanssa.
        ps. Edes susien hyökkäyksiä tai vamman aiheuttamisia ei Suomesta tunneta.Ennenkuin alat tarjoon tapauksia niin selvitä niiden todenperä huolella.
        Ja en tarkoita että kissoja, koiria tai muitakaan pitäisi ruveta pelkäämään. Suhteutan vain.

      • Nimetön

        että mitä – väitätkö että kissa on raadellut mukulan – millä viikolla?

  • Nimetön

    Susi kuuluu Suomen metsiin mutta jos ne alkaa liikkumaan pihapiirissä niin se on kyllä väärin. Susi kanta pitäisi saada sellaiseksi ettei niitä olisi liikaa, jos niitä on liikaa niin sillon ne hakevat ruokansa maatiloilta.Joku kaunis päivä vielä susi käy jonkun lapsen kimppuun. Ja sillon on myöhäistä alkaa niitä ampumaan.

  • Repe

    Tässä talossa ei ole koirat koskaan kiinni vaan juoksentelee ihmisten nurkissa! Omistaja ei paljon koiristaan välitä mahtaako antaa ruokaakaan kun koko ajan ajavat kauriita tai peuroja, nähty on!

  • Nimetön

    Evoluutio on antanut sudelle oikeuden metsästää ja kaatoluvan. Koira on sudelle lähinnä kilpailija, eikä se niitä erityisemmin jahtaa. Karjan tai lemmikin kimppuun käynyt susi on tietenkin omistajalle monesti järkytys ja ihan hyväksyttävä reaktio. Siltikin voitaisiin luopua petoeläin nimittelystä. On saalistaja ja saalis. Ihmisen ”saalis” on kaupan lihatiskillä.

    • Nimetön

      Miksi petoa ei saa sanoa pedoksi? Sen takia, että oikeilla nimillä puhuminen ei sovi viherihmisille? Tiedätkö, että sudet aloittavat syöntinsä hirven vielä eläessä. Takapäätä syödään samalla, kun hirvi kituu itsensä kuoliaaksi. Kyseessä ei siis ole peto, niinkö?

      • Hohhoijaa

        Hyttysetkin syö ihan elävää nisäkästä.Kamalaa. Haukikin syö elävänä. Kamala kala.Kissa jopa leikkii haavoittamallaan nisäkkäällä ennenkuin syö. Hyi kissaa.

    • Nimetön

      Sudet napsivat varsin yleisesti koiria juoksunarusta talojen pihoilta lähinnä Itä-Suomessa. Sudet eivät siis erityisesti jahtaa koiria? Olen eri mieltä.

  • Nimetön

    10:13 Onko kissa petoeläin? Kyllä, koska se syö ja tappaa toisia eläimiä. Samoin koira. Nämä suloiset lemmikkieläimet päästessään luontoon vapaaksi, vaihtavat alkuperäiseen lahkoonsa. Ekologisesti täyttävät petojen lajin määritelmän. Koira on suden sukulainen. Toiseksi, en ole minkäänlainen ”viherihminen”.

  • Nimetön

    13:52 Anteeksi vaan, mutta juttu on Alueviestin kirjoittama. Mitä kommentteihin tulee, monta eri henkilöä on kommenttoinut. Minä ja sinä yhtenä.

  • Asiasta kuullut

    Susi ei toristettavasti ole kuulemma tappanu ihmistä sataan vuoteen. Monen silminnäkijän mukaan niin on kuulemma kerran tapahtunu Nälkälän mäesä. Miäs kuulemma tappanu.

  • Nimetön

    Viikon ajan olen joka päivä lukenut uuden uutisen susien tappamasta koirasta eri puolella Suomea. Luken antama kanta-arvio tämän hetken susien määrästäkään ei ole lähelläkään paikkansa pitävä. Taitaa olla niin että ilmoitettua havaintoa ei kirjata ollenkaan jos ei ole lumijälkeä/muuta jälkiin perustuvaa havaintoa niinkuin toimitaan ilves havaintojen kohdalla…

  • Nimetön

    10:40 Paljolti on kysymys myös siitä, että metsästyskausi riistalle on alkanut. Kun susi kohtaa kilpailijan eli koiran luonnossa tietäähän miten siinä käy. Tuskin tästä kuitenkaan sen enempää susia voi laittaa tilille. Ellei sitten hyväksy luonnonlakia. Vai millä oikeudella ihminen itselleen sen metsästysoikeuden suo?

    • Nimetön

      Niin jos ajatellaan näitä oikeuksia niin ihminenhän voi silloin tappaa joka ainoan suden koska se on ihmiseltä täysin mahdollista ja susi kilpailee metsästäjien saaliista. Se nyt vaan on lopulta luonnonlaki että vahvempi pärjää.

  • Nimetön

    12:23 Onhan ihminen metsästänyt aikoinaan montakin lajia lähes sukupuuttoon, kunnes järki on vähitellen palautunut kroppaan. Samoin ihminen pystyy hävittään lähes kaiken elollisen maapallolta halutessaan. Halut ja tarpeet, pitää laittaa jonkinlaiseen tasapainoon. Siksi on olemassa Laki viimeisenä lukkona, ettei täydellinen hulluus, pääse valtoimenaan rehottaan.

  • Mika Sillanpää

    Toki susi aiheuttaa joitakin kotieläin turmia. Häviävän olemattomasti kun vertaa mitä toiset kotieläimet aiheuttavat toisille kotieläimille.
    Ihmisten pelottelu susien vaarallisuudesta ihmiselle on käsittämätöntä noin historian valossa. Ei yhtään villin suden hyökkäystä ihmistä kohtaan itsenäisessä Suomessa (100 vuotta), eikä edes yhtään puremaa ihmiseen. Koirat purevat Suomessa arvion mukaan (perustuu tilastoihin) ihmistä noin 40000 kertaa vuodessa. Se on noin 105 puremaa joka päivä. Silti koiraa ei tarvitse pelätä, miksi ihmeessä sitten sutta pitäisi.

    • Nimetön

      Ja ilmeisesti se on oikein ja hyväksyttävää että susien nyt vaan annetaan tappaa toisten kotieläimiä ilman minkäänlaisia toimenpiteitä? Ihmisten pihoissa pyörivät sudet on ihan ok ja annetaan niiden opettaa pennuilleen kuinka helposti kotieläimistä saa sapuskaa. Annetaan susien pilata metsästäjien koiraharrastus joten metsästämisen voi unohtaa. Hirvieläin kantaa ei pidetä kurissa ilman metsästystä jolloin liikenteessä kolari määrät lisääntyvät. Suden tekemiä tuhoja ei ikinä ole hyväksytty ilman seurauksia ja näin ollen sudet jotka ovat säilyneet hengissä ovat oppineet paikkansa. Miksi nyt täytyisi hyväksyä se että toiset nyt vaan saavat kärsiä niistä? Täysin käsittämätöntä ajattelua!

      • Mika Sillanpää

        Tervetuloa tähän päivään. Totuuden peittely taitaa olla ihan muiden tahojen kuin vihreiden touhuja.

      • Mika Sillanpää

        Tuon ajatuksen, että annetaan susien tappaa toisten kotieläimiä ilman minkäänlaisia toimenpiteitä, sisältää ilmeisesti väittämän että ainut keino on tappaa sudet.
        Paljon on muitakin toimenpiteitä suojata kotieläimiä niihin kohdistuvilta uhkilta. Joista susi on vähäisinpiä.
        Metsästyskoira niillä harvoilla alueilla joissa susi pitää reviiriään on metsästyskoiralla toki metsällä ollessaan vaara tulla tapetuksi. Metsästäjä ottaa riskin joka metsästykseen kuuluu. Ja sudet hoitavat kyllä hirvikantaa jos metsästäjiltä lirahtavat vellit housuihin susien tappamien metsästyskoirien takia ja sen vuoksi tuon harrastuksensa lopettavat.
        Ja suhteuttamiseksi. Moniko metsästyskoira loukkaantuu tai kuolee muista syistä kuin suden tappana?

      • Nimetön

        Vahinkoa toistuvasti tekevän suden/susien tappaminen poikkeusluvalla. Jos asian haluaa ymmärtää että kyse on kaikista susista niin ilmeisesti ajattelee niin että ennen pitkää ne joka tapauksessa tekevät vahinkoa mikä taas on erikoista koska vihreät käsittääkseni valittavat jo yhdestäkin kaatoluvasta… Metsästäjistä varmasti vain murto-osa ajattelee niin että kaikki pitäisi tappaa. Miksi metsästäjän pitäisi elää yhteisymmärryksessä vihreiden kanssa asioista koska selvästikkään toiseen suuntaan ei joustoa ole. Kyllä tässä enemmän saa jo pelätä vihreiden touhuja kun susien tekosia. Vihreät ne ennen pitkää lopettavat metsästyksen toimillaan ei sudet…

      • Mika Sillanpää

        Totta on että metsästäjistä vain murto-osa ajattelee että kaikki sudet pitäisi tappaa. Harmi vain että nuo muutamat ajatusrajoitteiset saavat ylläpidettyä tuota turhaa susipelkoa.
        Ja tottakai kolareissa ja salametsästyksessä haavoittuneet ja metsässä elinkelvottomaksi tulleet ihmisten nurkkiin helpon makkaran perässä tulevat pitää lopettaa jo eläinsuojelullisistakin syistä. Siihen ei edes lupia, joista voisi valittaa, tarvitse kysellä. Poliisilain toimesta asia hoituu ihan asiallisesti.
        Kannanhoidollinen metsästys on vitsi. Mitään kannan elinvoimaisuutta siinä ei edes haeta. Pää tarkoitus lienee ollut susikeskustelun rauhoittaminen ja salametsästyksen väheneminen.
        Ja pelko pois, vihreät ovat vihreys perustana, tappaneet ihmisiä Suomessa yhtä paljon kuin sudet, ei ainoatakaan. Miten on asia metsästäjien kohdalla metsästystilanteessa?
        Tähän loppuun kevennys. Metsästäjä soitti hätäkeskukseen hädissään kun oli vahinkossa ampunut metsästyskaveriaan. ”ammuin vahinkossa kaveria, ja nyt se on varmaan kuollu” Hätäkeskus rauhoitteli miestä sanoen ” Ihan rauhassa vaan, varmistakaa nyt ensin että ystävänne on varmasti kuollut”. Sitten kuului laukas ja metsästäjä sanoi puhelimeen ”Nyt on varmistettu”.

      • Nimetön

        Entä jos susi joka ihmisten pihoihin tulee ei ole haavoittunut yllätteän mainitsemassasi salametsästyksessä, liikenteessä tai ihan vain luonnossa elinkelvottomaksi tulleena? Onko mielestäsi suden luontaista käytöstä se että ihmisen pelko on hävinnyt ja enemmän ja enemmän tulee piha haivantoja ja laitumelta kotieläimien raateluita? Käyttäytyykö terve susi niin ettei väistä/välitä ihmisen hajuista ja liikkeistä? Vai onko faktaa siitä että jokainen pihakäynnin tehnyt susi on sairas/haavoittunut? Minulla ainakin on sellainen käsitys että jos villieläin ei välitä ihmisen touhuista niin silloin se on kesyyntynyt. Halutaanko Suomen susikannan olevan tälläinen? Toki ihan jokainen joka susia kuvailee ja seurailee erilaisilla haaskoilla ym. vastaavilla voi omalla kohdallaan miettiä onko viisasta totuttaa sutta ihmiseen.

      • Mika Sillanpää

        Nimetön 25.10.2017 22:21 kirjoittaa kysyy suden tottumisesta ihmiseen.
        Monessa Euroopan maassa ihmisten määrä ja susien määrä samalla alueella on paljon suurempi kuin meillä. Mitään mittavia ongelmia noissa maissa ei susien suhteen ole. Sinä puhut kesyyntymisestä, itse puhuisin sopeutumisesta. Totta on että etelässä, siis täällä meillä, muutkin sudet kuin nuo mainitsemasi jollain tavalla vialliset sudet saattavat käydä maaseudulla pihapiirissä. Nimittäin nuoret sudet. Ovat tosi uteliasta joukkoa. Mikään ei estä asukkaita häätämästä niitä pois. Oppivat ettei sinne sovi mennä. Kuula kalloon ei juuri tuota kyseiselle yksilölle oppimistulosta.

      • Nimetön

        Ei tuota tappaminen oppia mutta pihakäynnit sen suden kohdalta loppuvat uskoisin yllättävän tehokkaasti. Ja jos kyseessä on lauma/useampi nuori susi nii luuletko ettei ole vaikutusta? Entä kuinka tarkasti olet perillä muiden Euroopan maiden suden kaadoista? Muuallako Eurooppa ei ole tätä loputonta kiistelyä siitä miten toimitaan? Sielläkö hyväksytään sudelta tälläinen käytös vai toimiiko siellä ihmiset kuitenkin toisin?

    • Nimetön

      Mika: tiedät hyvin, että sudet ovat hyökänneet ihmisen kimppuun 1800-luvun loppupuolella enemmän kuin kerran. Onhan se tietysti nippa nappa yli sata vuotta. Kun asetat sanasi tietyllä tavalla, et varsinaisesti valehtele, mutta peittelet totuutta. Ai niin, olethan vihreä . . .

      • Mika Sillanpää

        Tervetuloa tähän päivään. Totuuden peittely taitaa olla ihan muiden tahojen kuin vihreiden touhuja.

  • Tämä päivä...

    Niin tänä päivänä kun näitä piipertäjiä pyörii ja pitävät ainoana oikeana tapana omia ajatuksiaan reagoimatta täysin esitettäviin kompromisseihin ja yhteistyöhön eri tahojen kanssa niin loppu tulos on tämä naurettava väittely. Ollaan niin vihreitä että mitäpä muista kun minä tiedän tasan kuinka luonnon kanssa kuuluu toimia. Ei ole ihme että jossakin päin vielä (missä se on mahdollista, liekö piipertäjien vähyys vai asioden ymmärtämisen tasossa eroa) otetaan oikeus lopulta omiin käsiin.

  • Nimetön

    Se tässä keskustelussa ihmetyttää kun toiset väittävät susia olevan paljon enemmän, mitä viralliset laskennat näyttää. Silloin myös syötyjä peuranraatoja pitäisi löytyä todella paljon. Jos virallinen luku on 200 ja toiset puhuvat 15 000. Se on tietenkin tosi paha harmitus jos metsästyskoira joutuu suden tappamaksi. Vastuuministerin pitäisi tulla esiin perunakuopasta.

  • sääli

    Revin ko. sivun lehdestä. Ei ole tarpeen laittaa noin pahoja kuvia lehteen!!! Nyt oli pakko huutaa tämä mielipiteeni.

    • Mika Sillanpää

      Samaa mieltä. Mutta jos laitetaan niin totuudenmukaisempien saatesanojen kera. Esimerkiksi: Näin pahaa on koiraeläimen liha ettei kolmessa viikossakaan luonnon oma kiertokulku ruumista hävitä. Vastaavasti auton alle jäänyt rusakko katoaa muutamassa päivässä.

  • Asiantuntija

    Nälkälänmäessä katosi portinpieleen jätetty polkupyörä yhtenä yönä. Rusakko-vainaa saa odottaa noutajaa nyt monta päivää.

  • Ihmettelijä

    Olikohan tuo petoyhdysmies ihan ajan tasalla. Sudet tappavat koiria ympäri suomea ja syövät niitä. Ilomantsissa hirvikoiran haukku on kuin vellikello sudelle. 70 kilometrin säteellä jokaiseen ilmansuuntaan Aluskylästä on runsaasti susihavaintoja. Susi juoksee keveästi 70 km yössä ja joskus paljon pitemmälle.
    Susi tappaa saksanseisojan helposti yksinkin.Koira oli vain puoliksi syöty. Jos paikalla olisi ollut useampi susi koirasta olisi jäljellä vain pää ja käpälät.

Kommentointi ei ole käytössä.