Yle: Mopoautoon törmänneelle 12 vuotta vankeutta

Pirkanmaan käräjäoikeus on tuominnut Sastamalassa mopoautoon törmänneen nokialaismiehen 12 vuodeksi vankeuteen kahdesta taposta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta, kertoo Yle.

Oikeuden mukaan asiassa ei ole tullut esille mitään sellaista, mikä tulisi ottaa huomioon syyllisyyttä vähentävänä tekijänä tai joka tulisi ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana.

Nokialaismies törmäsi humalassa mopoautoon Nokian ja Sastamalan rajalla helmikuun loppupuolella. Mopoauton kyydissä olleet 17-vuotiaat tyttö ja poika kuolivat.

Syytetty oli tunnustanut halunneensa tehdä itsemurhan ja tässä tarkoituksessa ohjanneensa tahallaan tila-autonsa päin vastaantulijaa. Oikeudessa mies on kiistänyt tapot, mutta myöntänyt törkeät kuolemantuottamukset.

Käräjäoikeuden mukaan esitetyn näytön perusteella syytetyn on täytynyt havaita, että vastaantuleva ajoneuvo ei ole kuorma-auto tai rekka, vaan pieni mopoauto. Oikeus katsoo, että miehen on täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä sitä, että ajaessaan päin vastaantulevaa ajoneuvoa voivat vastaantulevassa ajoneuvossa olevat ihmiset kuolla.

Miehen veren alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen 1,38 promillea. Mielentilatutkimuksen perusteella hänet todettiin syyntakeiseksi. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan mies toimi täydessä ymmärryksessä.

Tästä Ylen uutiseen: https://yle.fi/uutiset/3-9901438

Poimintoja

  • oikeus

    Mikään vaan ei korvaa vanhempien tuskaa lapsen menetyksestä seuraavien vuosikymmenten aikana.

  • Lalli

    Lääkärin olisi pitänyt otatuttaa kortti pois kun määräsi ”mömmöt” Nokialaiselle .

    • Nimetön

      Suomalaiset viranomaiset on kuin jossain aineissa , ne ei ymmärrä eikä välitä mistään mitään .

  • Nimetön

    Olen sitä mieltä, että jos saa elinkautisen tuomion, niin se pitää myös olla elinkautinen !

    • Nimetön

      Amerikassa on. Siellä myös tuomitaan kaikista tekemistäsi rikoksista siitä kuuluva tuomio, joten voit saada muutaman sata vuotta istumista. Suomessa jos tehtailet rikoksia urakalla niin katsotaan lieventävänä asiana kun on tuomioita muistakin rikoksista! Meneekö kansalaisen oikeustajuun tällainen?

    • Nimetön

      Murhaaja istuu ehkä puolet tuomiostaan, mutta vainajien omaiset kärsivät menettämistään läheisistä lopun elämäänsä.

    • Nimetön

      Ensikertalainen istuu vain puolet ja on ensikertalainen vaikka olisi tappanut ennenkin jos vaan on pitänyt välillä taukoa kolme vuotta. Rikollinen on iso herra suomessa.

Kommentointi ei ole käytössä.