”Työntekijäni eivät enää jaksa tapella nuorten kanssa”

Lounaskahvila Suvituulen yrittäjä Suvi Marjamäki kertoo olevansa katkeamispisteessä nuorisojoukon häiriköinnin vuoksi.

Henkilökunnan hyppyyttämistä, pelikoneen valtaamista, ylimielistä asennetta ja räkäklimppejä ovensuussa. Näin kuvailee yrittäjä Suvi Marjamäki Lounaskahvila Kiikan Suvituulen iltoja.

”Ongelmat alkoivat oikeastaan jo kolme vuotta sitten, kun laajentunut ruokasalimme aukesi. Siitä saakka täällä on pyörinyt iltaisin nuorisojoukko, jonka kuriin saamisessa on täysi työ. Olen katkeamispisteessä”, väsynyt nainen huokaa.

Nyt Marjamäki on asettanut ruokasalin käytölle tiukat rajat: ilta-aikaan sinne ei ole nuorisolla asiaa kuin aikuisen seurassa.

”Silti joka ilta saa olla huutamassa, ettei saliin mennä. Vastaukseksi tulee naureskelua tai haistattelua.”

Yrittäjän mukaan asialla on aina sama, pahimmillan jopa 15-20 hengen joukko.

”Minulla ei ole aikomustakaan pyörittää mitään ilmaista nuorisotilaa. Siksi nuoret ostelevat 50 sentin pillimehuja ja kuvittelevat, että sillä rahalla heidän on lupa roikkua täällä koko ilta.”

Viime aikoina ongelmat ovat kärjistyneet siihen pisteeseen, että Marjamäen työntekijät ovat kieltäytyneet tekemästä iltavuoroja. Yrittäjä ymmärtää, ettei henkilökunta jaksa tapella nuorison kanssa.

”Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että olen itse paikalla aamuviidestä iltayhdeksään. Mutta kuinka pitkään jaksan? Tulevaisuudessa ovet on ehkä pakko sulkea aiemmin”, hän pohtii.

”Toivoisin, että asiaton oleskelu kiellettäisiin”

Ongelmat eivät rajoitu sisätiloihin. Marjamäki kertoo nuorison kokoontuvan iltaisin uimahallin pihaan.

”Parkkipaikkaa käytetään surutta kiihdytyskaistana, ja kun ralli taukoaa, mopot ja mopautot ajetaan parkkiin ravintolan eteen. Nuoret itse täyttävät ulko-oven edustalla olevan porttikongin. Siinä he vetävät tupakkaa ja syljeskelevät. Aamut aloitan sillä, että puhdistan asvaltin räkäklimpeistä saavillisella vettä. Toivoisin, että kiinteistöyhtiö tarttuisi asiaan kieltämällä asiattoman oleskelun.”

Marjamäki on pahoillaan paitsi ravintolan asiakkaiden myös uimahallin käyttäjien puolesta, sillä halliin kuljetaan Suvituulen kautta.

”Tämä porukka ei edes väistä. Voin vain kuvitella, miltä esimerkiksi vanhemmista ihmisistä tuntuu tulla ovelle, kun edessä on iso nuorisojoukko muurina.”

Viime viikon maanantaina ravintolassa oli jälleen käynnissä melkoinen hulabaloo. Marjamäki tarttui puhelimeen ja soitti ensimmäistä kertaa paikalle poliisit. Tilanne raukesi virkavallan saavuttua.

Yrittäjän tehtävä ei ole toimia kasvattajana

Suvi Marjamäki on pyörittänyt Suvituulta pian kahdeksan vuotta. Alusta saakka hänen toiveenaan on ollut luoda paikasta kylän yhteinen olohuone. Tavoitteeseen pääsemiseksi toimintaa on kehitetty jatkuvasti: aukioloaikoja on pidennetty ja ravintolaan hankittu A-oikeudet.

”Toivoin alussa ja toivon yhä, että paikalliset rohkaistuisivat meille istumaan iltaa ja nauttimaan ne pari olutta. Nuorten mellastus ei ainakaan edesauta tätä”, yrittäjä toteaa.

Marjamäki korostaa moneen otteeseen, että ravintolaan ovat tervetulleita kaikki, myös nuoret, kunhan yhteiset pelisäännöt ovat hallussa.

”Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee, sanottiin nuoruudessani. Luulisi, että jokaiselle lapselle opetetaan jo pienenä toisen ihmisen ja toisen omaisuuden kunnioittaminen – puhumattakaan tällaisesta väsyneestä pienyrittäjästä. Minun tehtäväni ei pitäisi olla kasvattajana toimiminen.”

Marjamäki toivoo, että myös nuoret katsoisivat peiliin.

”En halua leimata koko ikäpolvea, sillä tiedän että fiksuja nuoria on paljon. Toivonkin, että nuoret nyt yhdessä kääntyisivät pitämään tämän paikan puolia tai kohta kylältä katoaa jälleen yksi palvelu.”

  • Nuoria pitää ymmärtää

    Minua alkaa nämä ainaiset nuoria pitää ymmärtää puheet kyllästyttää, nuoret ei tee mitään väärää. Koko ajan kuitenkin saa lukea lehdistä ongelmista eri puolilla. Aina ei mene niin, että vastapuolen pitää katsoa peiliin. Syyttömiä osapuolia on jotka joutuvat häirinnän kohteeksi. Ja tämä yrittäjä näyttää kestäneen tätä liian pitkään, jos nyt vasta soitti poliisille ensimmäisen kerran.

    Nuorille tämä on vain ajankulua ja huvia, voi kiusata yrittäjää, koska seuraamuksia ei ole. Epäilen, että muita asiakkaita ei kiinnosta istua nuorisotilassa.
    Tottakai jos saa haistattelua ja omaa yritystä tuhotaan, kyllä siinä kuka tahansa voi hermostua välillä. Nuoriso pitää vain hauskaa ja tuhoaa yrittäjän bisneksen. Tässä on kyseessä jonkun elämäntyö ja ilmeisesti yhden tai kahden ihmisen työpaikka. Kuriton nuoriso ei tienaa mitään, häiriköi vain ihmisten elämää.

    Kouluihin uusi oppiaine, koska perheet ei osaa enää kasvattaa lapsiaan. Ja kunnon rangaistukset kehiin. Toivotan voimia yrittäjälle ja hienoa, että rohkaistuit tuomaan asian julki. Osasit varmasti odottaa kaikenlaista kommentointia. Toivon, että asia ratkeaa sinulle eduksi. Menestystä! Ehkä pitää itsekin joskus poiketa teille. Terv. Toinen yrittäjä kauempaa

  • Nimetön

    No huh huh, pitäskö yrittäjänkin katsoa peiliin. Tuolla asenteella en yhtään ihmettele, että se kylän yhteinen olohuone on vain toive… Ja tuskin näistä nuorista saa asiakkaita myöhemminkään, jos ne nyt on yrittäjän mielestä vähempiarvoisia asiakkaita. Onneksi täällä Mouhijärvellä on paikka, missä nuoretkin saa kokoontua ja tavata toisiaan, nimittäin Häijään Neste!

  • Nimetön

    voin kertoo kiikkalaisena ja myöskin sivusta seuranneena että onhan niitä joskus muutamat nuoret siinä ns hegaillu. mutta käskemällä on saatu menemään ovien edestä pois. ei ne siinä aina ole kiusana ja räkimässä. mitä omistajaan tulee hiukan liioittelua tämä asia ja varsinkin kun itse on harvemmin illat työssä. työntekijät siellä illat ja viikonloput melkein hommia tekee. ja luulenpa että tämä miespuolinen työntekijä saa asiasta sanottua nuorille.itse olen ohimennen muutaman kerran käynyt ja uimahallia käyttänyt usein ei ole juurikaan tuota häiriköintiä näkynyt. enkä puolusta mukuloita koska aina löytyy myöskin niitä jotka on joskus häiriöks.

    • Nimetön

      Räkiminen on sairaalloista. Ja ei-toivottavaa käyttäytymistä, eikö koulussakaan ole opittu käytöstapoja ?

    • Juu

      ”Pistää ovet kiinni..ja lakkaa valittamasta….”

      Oletko kehitysvammainen?
      Sekö on ratkaisu, että suljetaan uimahallit, kaupat, kahvilat ja elokuvateatterit sun muut?

      • Nimetön

        Jos ei ymmärrykseesi mene, että kehitysvammainen nimittelyllä huuteleminen keskustelupalstalla ei ole sallittua eikä muunlainenkaan sopimaton kielenkäyttö, niin voit aivan hyvin pidättäytyä kirjoittamasta, jos et kykene asialliseen kommentointiin.

    • Nimetön

      18:27, koulussa viimeistään, sitä varten opettajat ovat, että siinä vaiheessa viimeistään otetaan asiat esille, jos ei kotoa hiukkaakaan ole asiaan panostettu

      • Nimetön

        Ei koulun tehtävä ole peruskäytöstapoja opettaa. Eikös koulussa opetella lukemaan, laskemaan ym. Kyllä kouluun mentäessä pitäisi jo osata kiittää, pyytää anteeksi, tervehtiä, kunnioittaa toisten omaisuutta ym.

  • Juu

    Ei se vartija ainakaan mitään auta. Torikeskuksessa on aina vartija. Moni tuntemani ihminen ei enää käy Torikeskuksessa, kun nuoret ovat vallanneet koko paikan. Itsekin olen siirtynyt S-Markettiin. Nuoret räkivät, tuhoavat paikkoja, ajelevat mopoillaan ees taas. Jos vähänkään samaa menoa on Kiikassa, on kaikenlainen kakaroiden puolustelu täysin sairasta.

    • Nimetön

      Kyllä nuoret tosiaankin häiriköivät Torikeskuksessa, mutta kyllä siinä Torkkarin aulassa istuskelee ja aikaansa kuluttelee (lämmittelee) Sastamalan pulsut. Niiden takia en viitsi paljoakaan siellä asioida.

  • Nimetön

    Tai vaihtaa sinne yrittäjää.uus vois paremmin pärjätä asiakkaiden kanssa.

    • Nimetön

      Ei ainakaan Torikeskuksen yrittäjässä ole mitään vikaa. Ei vaan huvitan käydä siellä ja kulkea räkälammikoiden läpi. Mieluummin S-Markettiin tai Citymarkettiin.

  • Kiikast

    Ihan näin nuorena asiakkaana voin sanoa että vois ihan henkilökuntakin vähä miettiä ku repii meiltä tuolei alta ja potkii selkään ku kahveeta siinä juuaan. Aina tullaa meille huutaa ku siin ollaa ja sanotaan että etteosaa käyttäytyä vaikka nätisti oltaiski. Onhan niitä pahojakin juttui siin tullu tehtyä ja auvottu päätä yms mutta ne kaikki saa aina alkunsa kun henkilökunta tulee uliseen jostain.

    • Nimetön

      Asiaa sen kummemmin tuntematta, jos minua kohdeltaisiin jossain esim. kahvilassa huonosti, äänestäisin taatusti jaloillani.
      Onko sinne ihan pakko mennä jos kohtelu on mainitsemaasi?

  • Jokeri

    Nokialla meni kokonainen kauppakeskus kiinni ja sen mukana kymmeniä työpaikkoja kun kakarat räkivät ja häiriköivät aulassa aamusta iltaan, vika oli kakaroissa ja heidän vanhemmissaan jotka taisivat olla aivan samanlaisia pellejä kuin jälkikasvunsakin eli samanlaisia luusereita ja muiden elättejä kuin tällä palstalla näitä räkänokkia puolustavat idiootit.

  • Nimetön

    3.11. klo 11:30 peruskäytöstavoista ja koulun tehtävistä
    Et näköjään hahmota kokonaisuutta. Nykyään on eskarit myös, jossa oppijan valmiuksia aletaan käynnistellä. Mutta kyllä se on koulu, jossa viimeistään kypsytellään niitäkin, joiden yksilölliset ominaisuudest ovat hitaammin kypsyneitä. Tai kotioloissa ei ole asiaan panostettu. Oppimista ei tapahdu, jos ei ole siihen kypsä. Ja koulussa kuuluu sivistää, sillä on ilmeinen asiallinen yhteys tuohonkin tehtävään, kun elämässä pärjäämistä varten valmennetaan. Millainen ”kivijalka” luodaan, vaikuttaa varmasti yksilön myöhempiin vaiheisiin.
    Kouluun kuuluu käytöstapojenkin hiominen.

  • Keskinen

    Ihmetyttää että mistä nykynuorisolla sitä räkää oikein piisaa?

  • Entinen nuori

    Kiikassa on nykyään nuorisotilojen suhteen huono tilanne. Entisaikaan istuttiin uimahallin patterilla ja ostettiin kioskista karkkeja. Jos rahaa oli enemmän, mentiin uimahallin baariin limsalle ja loppuillasta seurakuntatalolle, jossa sai teetä ja sympatiaa nekin nuoret, jotka ei ihan seurakuntanuoria ollut. Nyt koulun pihalla kielletään asiaton oleskelu, vaikka se olisi ihan joutilas mopoilupaikka. Seurakuntatalon pihassakin kielletään asiaton oleskelu. Ainoa paikka, missä vielä ei taida olla kieltoa, on hautausmaan aita.

    Suvituuli on kuitenkin yritystoimintaa, jossa on tarkoitus saada palkat myynnillä. Yläkoululainen pillimehua juomassa, hehe, ei sen ikäiset pillimehua juo, harmittomia pillimehulapsia taitavat olla. Ei voi olla niin, että muksujen takia yritystoiminta loppuu, mutta huonolta näyttää jos vanhemmat on sellaisia kuin Alueviestiin kirjoittanut äiti, oikein ylpeä häiriköinnistä. Kotona kannattaisi opettaa tapoja, ettei maailma joudu liikaa opettamaan. Voisiko se nuorisoporukka mennä hänen työpaikalleen melskaamaan?

    Hampurilaispaikat häätää asiakkaat nopeasti pois kolkoilla tiloilla ja väreillä, mutta Suvituuli on viihtyisä ja mielenkiintoinen. Täytyypä mennä itse koulun jälkeen katsastamaan tilannetta.

  • Ajateltavaa

    Tähänkin tapaukseen sopiva teksti by Satu Vasantolan ( HS)

    ”Esikoiseni murrosikä alkoi tiistaina 14. maaliskuuta kello 19.37 ärähdyksellä Mitä välii?

    Siitä alkoivat vuodet, joiden aikana sukupolvien kuilu ammotti keskellä keittiömme lattiaa. Sen toisella puolella oli teini, yleensä joko jääkaapilla tai eteisen ovella lähdössä pois. Sillä pois teini halusi.

    Toisella puolella olimme minä ja hänen isänsä huutamassa perään. Mihin menet? (Tonne noin.) Kenen kanssa? (Tyyppien.) Muista tulla ajoissa. (Katotaa.) Ootko tehnyt läksyt? (Älä jaksa.) Katsottaisko illalla yhdessä leffa? (Ei.)

    Osa keskusteluista oli todella kummallisia. Minä: Huomenta, onko nälkä? Teini: Mitä sä aina rageet?

    Yksi parhaista keskusteluista käytiin, kun teini oli kännissä, elämänsä ensimmäistä kertaa, 14-vuotiaana.

    Ovi kolahti perjantai-iltana, kymmenisen minuuttia ennen kotiintulo­aikaa, mikä jo herätti epäilykseni. Teini horjui keittiön pöydän ääreen, rojahti istumaan, ei saanut katsettaan kohdennettua, ei pystynyt syömään.

    Minä: Mitä oot ottanut? Teini: En mitään. (Ryntää oksentamaan.) Minä: Älä valehtele. Mun on tiedettävä, mitä olet ottanut, jotta tiedän, voinko päästää sut nukkumaan vai pitääkö sut viedä päivystykseen.

    Viisi kaljaa, teini vastasi. Minä hain oksennusämpärin sängyn viereen.

    Varsinainen keskustelu käytiin seuraavana aamuna. Se oli helppo – siis minulle –, sillä teini tajusi olla nolona ja hänen ohimoissaan jyskytti kunnon päänsärky. Pitkästä aikaa hän kuunteli hetken, antoi koskettaakin.

    Hävettäähän se tällaista paljastaa Helsingin Sanomissa. Hävettää, että lapsi veti kännit niin nuorena, hävettää, että en saanut muulloin halata. Hävettää, ettei lapsi puhunut enkä minä kuunnellut. Hävettää, että poika ajeli ilman mopokypärää ja että poliisi joutui siitä soittelemaan.

    Häpeän lisäksi painoi pelko. Pelko siitä, että nuori kokeilee huumeita, eksyy rikollisiin porukoihin, masentuu, sössii koulunsa, syrjäytyy, jää yksin.

    Kaikkein eniten pelkäsin sitä, että teini lähtee eikä tule koskaan takaisin, henkisesti siis. Tähänkö se yhteys ja perhe-elämä, keskustelut ja peli-illat nyt päättyivät?

    Siinä me vanhemmat ihmettelimme, mihin aurinkoinen ja utelias lapsemme katosi ja kuka toi tilalle ovia paiskovan ihmisvihaajan. Ja onko tämä meidän syytämme? Olemmeko olleet näin huonoja vanhempia?

    Pelkojen ja itsesyytösten läpi näytti siltä, että kaikkien muiden murrosikäiset harrastavat viulunsoittoa ja antiikin historiaa.

    Onneksi on aivotutkimus. Lääketiede, neurotiede, rakastan teitä!

    Teini-ikäisten aivoista on opittu valtavasti tällä vuosituhannella. Ennen luultiin, että aivot kehittyvät suurelta osin jo varhaislapsuudessa. Nyt tiedetään, että ihmisellä on kaksi nopean kehitysryöpsähdyksen aikaa: vauvaikä ja murrosikä.

    Teinin aivoissa rakentuu jatkuvasti valtava määrä uusia hermoratoja. Aivojen kehitys on niin kiihkeää, että se syrjäyttää joukon jo opittuja taitoja. Siksi teinin tunnetaidot, käytös ja kyky olla toisten kanssa huononevat, vaikka äly kasvaa. Nuorisopsykiatrit puhuvat taantumasta.

    On tehty tutkimuksia, joissa eri-ikäisille ihmisille näytetään kuvia kasvoista ja pyydetään arvioimaan, mikä tunne kuvassa näkyy. Teinit suoriutuvat tehtävästä huonommin kuin pari vuotta heitä nuoremmat.

    Teini huutaa Mitä sä taas rageet, koska hänen aivonsa eivät osaa tulkita eroa raivon ja huolestumisen välillä.

    Hän kokeilee nuuskaa ja viinaa ja ajelee mopolla ilman kypärää, koska hänen kykynsä arvioida riskejä on heikompi kuin aikuisen.

    Hän ei anna äidin ja isän halata, koska hänen seksuaalinen identiteettinsä on ryöpsähtäen heräämässä ja hän tajuaa vanhempiensakin olevan seksuaalisia olentoja.

    Koulunkäyntiin ei oo motii, koska hänen otsalohkojensa kehitys on pahasti kesken. Ne ovatkin se osa aivoista, joka kehittyy viimeisenä. Valmista on usein vasta noin 22–25-vuotiaana.

    Siellä, teiniaivojen keskeneräisellä remonttityömaalla, sijaitsee esimerkiksi kyky suunnitella tulevaisuutta, tehdä kauaskantoisia päätöksiä ja toimia niiden pohjalta. Turha odottaa tätä 15-vuotiaalta.

    Aivotutkimuksen näkökulmasta peruskoulu päättyy todella huonoon aikaan, vaiheessa, jossa nuoren aivot kykenevät suunnittelemaan tulevaisuutta hädin tuskin seuraavaan perjantaihin. Tilanne on erityisen vaikea pojille, joiden taantuma alkaa myöhemmin, on syvempi ja kestää pitempään kuin tytöillä. Tämä selittää ainakin osan poikien Pisa-tuloksista.

    Olisinpa tiennyt tämän kaiken, kun esikoisen teini-ikä alkoi. Olisin pelännyt ja hävennyt vähemmän, puhunut enemmän. Olisin kysynyt toisilta vanhemmilta, onko teille poliisi soitellut. Olisin tajunnut, että kyllä niistä ihmisiä tulee, vaikkei aina siltä näytä.

    Olisin ehkä ehdottanut kotikuntani valtuutetuille, että teiniperheillekin tarjottaisiin neuvolakäyntejä. Neuvolakirjaan olisi kirjattu vaikka, että Vänkyttää ikätasoisesti. Puhuu vanhemmille vain yksisanaisia lauseita. On levoton ja keskittymiskyvytön, haluaa pelata öisin. Aivojen kehitys siis normaalia.

    Itsenäisyys on ensimmäinen iso asia, jota vanhemmat eivät voi lapselleen antaa. Nuoren on itse revittävä itsensä irti. Se on yksinäinen hetki niin nuorelle kuin vanhemmillekin.

    Onneksi olen jo nähnyt myös aikuistumisen ihmeen. Siksi nuorempien teinitoilailut eivät enää pelota.

    Teini-ikä päättyy kai joskus niillä main, kun lapsi pärjää omillaan. Asuu omassa kämpässään, syö omia ruo­kiaan, rakastaa omia ihmisiään. Osaa ratkoa ongelmansa soittamatta vanhemmille. Soittaa silti, sanoo puhelun lopuksi niin säkin, kun hänelle sanoo, että oot rakas. ”

  • Nimetön

    Kiitos tekstistä Ajateltavaa! Tuo kirjoitus pitäisi saada kaikkien luettavaksi, myös teinien!

Kommentointi ei ole käytössä.