Sastamalan skeittiparkki: ”Hyvän kokoinen ja toimiva, peruselementit löytyvät”

Urakoitsija Tero Pikkarainen lupaa skeittiparkin valmistuvan marraskuun loppuun mennessä. Taustalla hommissa Mikko Hassinen.

Vammalan Kaalisaareen vielä tänä vuonna valmistuva skeittiparkki alkaa jo hahmottua. Parkkia urakoivan Concrete Proofin miehet ovat häärineet hyppytornin laitamilla syyskuusta saakka. Yritystä luotsaavan Tero Pikkaraisen mukaan valmista tulee olemaan marraskuun loppuun mennessä.

”Nyt on hirveä haipakka meneillään, jotta saadaan betonivalut valmiiksi. 95 prosenttia valmistuu tällä viikolla, loput ensi viikolla.”

Rakentamisaikataulua ovat hidastaneet muun muassa viime viikon lumimyräkkä ja pakkanen. Töiden viivästymisen vuoksi myös parkin syksylle kaavaillut avajaiset siirtyvät ensi kevääseen.

Parkin valmistuttua alue maisemoidaan paikallisen S&P Kuljetus ja Kone Oy:n toimesta, joka on vastannut myös alueen maanrakennustöistä.

”Skeittiparkin laidoille tulee useampi istuinryhmä, kiveystä sekä valaistus. Pöydät ja penkit valmistetaan graniitista, joten ihan helposti liikuteltavia ne eivät ole”, Pikkarainen naurahtaa.

Skeittiparkin betonivalut valmistuvat 95-prosenttisesti tällä viikolla.

Concrete Proofilla on vahva kokemus skeittiparkkien rakentamisesta. Ennen Sastamalaa parkkeja on valmistunut useita aina Helsingistä Sodankylään.

”Kaikki työntekijät ovat skeittaajia, itse olen skeitannut 30 vuotta”, Pikkarainen paljastaa.

Pitkän lajikokemuksensa ansiosta hän osaa arvioida myös Sastamalan skeittiparkin.

”Oikein hyvän kokoinen ja toimiva, kaikki peruselementit löytyvät. Paikkana Kaalisaari on äärimmäisen hieno, ehdottomasti yksi komeimmista, jonne olemme parkkeja rakentaneet”, hän kehaisee.

Lähialueen meteliä pelkääviä asukkaita Pikkarainen rauhoittelee. Parkin rakenteista ei hänen mukaansa kuuluu merkittävää ääntä.

”Riemunkiljaduksia sen sijaan voi ympäristöön kantautua.”

Skeittiparkki on nettokustannuksiltaan noin 150 000 euron investointi. Kaupunki sai hankkeeseen aluehallintovirastolta 45 000 euron avustuksen.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

Urakoitsija Tero Pikkarainen Concret Proofista kehaisee Kaalisaaren skeittiparkin olevan komeimmissa maisemissa mitä hän on rakentajanurallaan nähnyt. Vierellä Ari Jääskeläinen.

 

Poimintoja

  • Aimo Rieska

    Muistakaa haukkua nuoriso jo valmiiksi! Metsässä olisi tikkuja ja käpyjä vaikka kuinka, mitä sitä suotta tällaiseen viihtyvyteen panostaa.

  • Nimetön

    Sieltä kaikuu somasti teknojumputus kirkolle ja kauas ympäristöön. Kukaan ei väheksynyt harrastusta, vain paikka on ehdottomasti väärä.

    • Kyrwää

      Niinpä,kyllä tyrvääläinen körttikansa nyt järkyttyy kun teknojumputus kuuluu jopa kirkolle asti ja häiritsee palvontamenoja! Ehdottomasti olisi skeittiparkin tilalle pitäny rakentaa ulkoilmakirkko kirkonkelloineen,niiden kalkatushaan ei häiritse tällä seudulla vaikka ympäri vuorokauden niitä soittais!

      • Nimetön

        Kirkon kellot eivät jumputa suurta osaa vuorokaudesta, mutta nuorisomusa tulee aiheuttamaan melusaastetta tästä lähin tuolla ”kauneimmalla paikalla”, joka pyhitettiin nyt siis virallisesti nuorisolle. Ja hyvä niin, jos käyttäjät ottavat huomioon käytöstavat ja muut kaupungin asukkaat.

    • Nimetön

      Jaa on vai ? 30 vuotta lähistöllä asuneena olen eri mieltä. Mutta nythän kuullaankin vain nuorison mielipidettä, kukaan ei haklunnutkaan kuulla alueen asukkaiden mielipidettä, eihän sillä ole mitään väliä ? Veroja me vaan maksetaan.

  • Juupa juu

    Kyllä kaikki pienemmät paikkakunnat taatusti saadaan tyhjäksi nuoremmasta porukasta jos pieni ääni on aihe urputtaa. Morjes!

  • Joni Kiiskilä

    Hienoa Sastamala!! Onnea uudesta skeittipuistosta!! Toivottavasti Suomen muutkin kunnat uskaltavat tehdä vastaavia investointeja harrastuksille. Nuorissa on tulevaisuus ja taas on yksi paikka mikä pitää nuoret poissa pahan teosta. Muistakaa laittaa roskat roskiin niin vanhempi sukupolvi yllättyy nuorison käytöstavoista.

  • Nimetön

    Sinne vaan mummot ja vaarit skeittaamaan! Kun katsoo kaupunkilaisten suurinta ikäryhmää niin voi olla, että rollaattorit siellä rampissa liukuu varsin mallikkaasti! Ja muutama nuori joka ei ole vielä poismuuttanut hörppii kaljaa menoa ihaillen betonipenkillä.

Kommentointi ei ole käytössä.