Peurakolarista rytäkkä Keikyässä: Kolme henkilöautoa ja kaksi rekkaa mukana

Sastamalassa Keikyässä valtatiellä 12 sattui perjantaina alkuiltapäivästä onnettomuus, jossa oli mukana useita ajoneuvoja. Ilmoitus hätäkeskukseen tuli noin kello 12.05.

Päivystävä palomestari Tommi Lönnqvist kertoo, että tilanne sai alkunsa, kun henkilöauto törmäsi peuraan. Sumaan kolaroivat kaksi henkilöautoa ja samaan suuntaan ajanut rekka. Lisäksi vastaan tullut rekka joutui väistämään ja suistui tieltä. Se jäi ojaan pyörilleen.

Kolme henkilöä kuljetettiin paikalta terveyskeskukseen tarkastettavaksi. Vakavilta henkilövahingoilta on alustavan tiedon mukaan vältytty.

Rekoissa ei ollut kyydissä vaarallisia aineita. Toinen oli tyhjä sorarekka ja toinen kappaletavararekka.

Onnettomuus sattui 500 metriä Kämmäkän ja Keikyän risteyksestä Huittisten suuntaan. Henkilöautoille oli kiertotie Kiviniemen kautta. Raskas liikenne joutui paikalla odottamaan.

Pelastus- ja raivaustyöt kestivät pari tuntia. Valtatie saatiin avattua liikenteelle noin kello 14.10.

Uutista on päivitetty lisätiedoilla.

Poimintoja

  • Juuri niin

    Ajellaan vaan kärsä toisen perssiissä, niin kyllä näitä sattuu. Eikö sitä turvaväliä voisi yhtään jättää?

    • Nimetön

      Ken voi heittää ensimmäisen kiven sen…? Vahinko voi tulla kelle vaan ja jälkiviisautta tuntuu piisavan, taas tässäkin.

      • nimimerkki

        Voi olla viisas jo etukäteen ja pitää turvavälit. Toisten hengellä leikkimistä perseessä kiinni ajaminen.

      • Hämmästynyt

        Menisit katsomaan tai katsoisit jälkiviisautta joka päivä, kun varsinkin henkilöautot ajava 10-20 m päässä 80 rajoituksella??????

      • Nimetön

        ei autot mitään aja, vaan ne ihmiset, joilla pitäis olla voimassaoleva ajokortti ja ajantasaiset säännöt sovellettavana suorituksessaan

  • Nimetön

    Iltasanomat uutisoi liikenneonnettomuudesta seuraavasti: Peuraonnettomuus johti viiden auton kolarisumppuun Äetsässä. Uutisen ohessa oli karttakuva, jossa Äetsän lisäksi nimettynä paikkana oli lähettyvillä sijaitseva Vammala. Sastamalaa ei uutisessa mainittu.

    • Nimetön

      Joopa, kyllä voisivat radiossa luettavaa onnettomuustiedotetta vartenkin ottaa edes oikeat nimet käyttöönsä. Siinä, jos missä kuuluisi olla huolellinen ja käyttää täsmällisiä paikannimitietoja. Lauttakylä-lehden nettiuutisessa luki niinikään Äetsässä. Mikä kumma on kun ei opita kertomaan, että
      Sastamalan Keikyässä ??? Senkään jälkeen, että näistä on ao. tahoille jo aiemmin koetun perusteella huomautettu ???

      • Saastamalalainen

        Ei ole Keikyää ei Vammalaa päättäjiemme mielestä. Pieniä ongelmia on kyllä havaittavissa mutta kun ”Saastamala on niin tunnettu” niin ei ole nimessä ongelmaa julkikuvalle ;(

  • TähänMitäänKuulu

    Tähän mitään kuulu, mutta taannoin muutama vuosi sitten juoppoköörissä miestä puukotettiinn keväisenä lauantaiehtoona Sastamalan kirkon kupeessa? Näin ainakin uutisoitiin ja hätäilmoituskin taidettiin tehdä häkeen? No eipä puukotettu, Sastamalan kirkon kupeessa Heinoossa, vaan 9 km päässäTyrvään kirkon kupeessa Vammalassa! Taisi kestää avun saaminen pitkään ja lääkärihelikopterikin lenteli pimeässä ensin siellä sun täällä, vaikka ambulanssin tulo paikalle sairaalalta tai lanssin tukikohdasta olisi kestänyt n. 3 minuuttia? Se Vammalasta, Äetsästä, Keikyästä ja etenkin kunnanvaltuutettujen ihannoimasta Sastamalasta! Käyttäkää 112 palvelun kordinaatteja kännykässästänne ilmoittaessanne tarpeellisen paikan tiedot niitä tarvitseville.

  • toinenrekka ja toinen rekka

    Rekkatäysperäpuolikas kasettisora ajoneuvo varsinainen perävaunu kuorma-auto kappaletavaraumpikaappi pressukapellijumbo b-linkkivasikka merikonttialusta rekkaveturi jne.
    Ei ollut muita raskasta kalustoa osallisena kuin toinen rekka ja toinen rekka…..olikohan oikeasti kumpikaan?
    Kyllä toimittajien pitäisi opetella erottamaan mikä on kyseessä.REKKA EI ole yleisnimitys kaikista pakettiautoa isommista kulkuneuvoista!

    • Nimetön

      Turha tässä on toimittajille vinoilla. Näitä uutisia tehdään lukijoille ja silloin rekka on sana jonka jokainen ymmärtää. Matti Eskon biisi on sen osoittanut. Rekkamies. Viinapullo on viinapullo, on tilavuus sitten 0,5 tai 0,75 litraa.

      • NinTaikka

        Turha tässä on viinapulloja vetää mukaan vertailukohteeksi, tässäkään? Kyllä puolen litran pullon juotuaan saattaapi kirjoitella juttua ihan eri asiallisesti kuin jo vaikka kolmenvarttin pullollisen jälkeen? Tai riippuuhan se ehkä joskus vähän kirjoittajastakin? Oli sitten toimittaja tai tavis vain?

      • Nimetön

        No, viinapullon pienuutta tai suuruutta voi myös pelkästään katseella ihailla. Korkin narahduksen voi jättää tekemättä, tässäkin asiassa. Vaikka Jeesus käytti paljon vertauksia, niin silti ei kannata jeesustella.

    • Smuru

      Jokainen ihminen ymmärtää minkälainen on rekka. Se on kansankieltä joka tarkoittaa raskasta ajoneuvoa, jossa on peräkärry. Mitä ijmeen väliä sillä on, mikä se oikeasti on, paitsi niille, joiden pitää päästä pätemään

  • nimimerkki

    Pitäkää turvavälit älkääkä olko toisten perässä kiinni. Vois säästyä vahingoilta.

    • Nimetön

      ”Älä tee niin kuin minä teen, vaan tee niin kuin minä neuvon” – Kai itsekin noudatat, etkä vain yläpuolelta neuvoskele?

      • nimimerkki

        Totta kai noudatan miksi epäilet? Oletko itse valheellinen kun noin kommentoit? Luulisi kaikkien olevan tyytyväisiä kun muistutetaan turvavälin pitämisestä.

  • Hämmästynyt

    En ymmärrä, että perässä ajava ammattiautoilijakaan ei tajua että auto menee 80km/h 22m/s ja raskaalla kalustolla ”kauhusekuntti on 2s. Tämä = jos turvaväli on pienempi kuin 40m niin ”KRÄSH”. Miksei ymmärrä?????

  • mjoo

    Onnettomuuskuvauksesta ei selviä miten kolaroitiin. Voi olla peräänajoja tai vaikka peuraan törmännyt veti paniikin ja ajoi vastaantulijan kaistalle ns hartialukko. Joku räpläsi puhelinta tai söi spagettia. Ken tietää?

    • Nimetön

      Unohdit turvavälin tai että rahtarilta putos puukenkä tai muuten vaan ajetaan tappituntumalla!

  • Mari

    Olen kerran ottanut ns. rekan kanssa yhteen ja sen jälkeen aina, kun rekka ajaa perässäni pyrin pääsemään siitä eroon. Ts. kaasu pohjaan en enää siedä perässä roikkuvaa rekkaa, joka ajelee melkein kiinni takapuskurissa.

  • rekkaruno

    Rekka on iso,rekalla viedään isoja juttuja,rekassa on isot renkaat,rekassa on iso lava,minun iskä on rekkamies niin kuin mattiesko,rekkakuskeilla on isot munat,siksi äiti tykkää iskästä kovin paljon.

    • Nimetön

      Kiitos pienestä kevennyksestä.Meillä oli kotona kivaa kun luin tämän kansan syvyistä tulleen totuuden,

  • Tupi

    Voi tsiisus, mitä vääntöä moisesta asiasta. Ei voi muuta kuin päivitellä joidenkin kirjoittajien järjenjuoksua.

  • tosikoita ja veitikoita

    Minä soitan huomenna kansanradioon ja valitan ihan kaikesta mitä tänne on kirjoitettu,niin pahoitin mieleni.

  • Nimetön

    Mitä vähemmän rekkoja olisi liikenteessä sen paree. Kolaritilannetta ajatellen. Siksi junaliikenne on oikea tapa kuljetta tavaroita. Sinne on satsaukset laitettava ja tämä liikenneministeri pistettävä holhoukseen. Rautaa kiskoille ja rauhaa teille. Kumipyörät olisivat kiskojen pikkuapulaisia. Ja lähiruoka arvoon arvaamattomaan. Eikä sitä olutta tarvi laahata satojenkilometrien päästä, janoisille huulille.

    • Nimetön

      Sieltä se tuli!
      Kaikkien logistiikkainsinöörien äidiltä älynväläys,kerro miten toteutat.Rautatiet ovat hinnoitelleet itsensä pihalle,ja sattuu sielläkin onnettomuuksia eikä ihan pieniä silloin kun rysähtää.
      Raskaan kaluston ollessa mukana onnettomuudessa ovat tosi harvoin syyllisiä.

      • Nimetön

        Älä kaima hiilly, tuo joka kirjoitti raideliikenteen puolustuspuheen, on työtön topparoikkalainen, joka haluaisi rakentaa raiteet jokaisen marketin ja putiikin varaston ovelle. Jokaisella ketjulla kun on yksi suuri keskusvarasto, josta tavara kulkee kuorma-autoin yöllä liikkeisiin. Tähän pitää saada muutos, pistoraiteita pitää saada kymmeniä tuhansia lisää, ettei kuorma-autoja enää tarvittaisi. Ajattele, miten paljon muutakin lisätyötä se poikisi, kun rakennettaisiin myös useita alikulkuja jokaiselle uudelle pätkälle. Junien puolesta puhunut onkin oikeastaan sankari, joka poistaisi työttömyyden. Lisää näitä hyviä työllistämisideoita! Ja rahaa valtiolle, muttei minun veroistani. Tosin sekään ei ole ongelma, jos valtio ottaa verotkin maksaakseen.

      • Nimetön

        Kyllä kuorma-autoja tarvitaan edelleen, kuten tahallista väärinymmärrystä. Ja eikös rekka ole eri asia? Nämä työttömät ”topparoikkalaiset” on kuulemma viety pohjoiseen aurausviitoiksi, morjestaan rekkamiehille.

  • Nimetön

    Oikestaan oli suuri ihme, ettei tullut enemmän raatoja sen ensimmäisen lumimyräkän jälkeen. Monta rekkaa heittelehti pöpelikköön mutta onneksi ei ollut vastaantulijoita. Suurin osa rekoista ei päässy mihinkän ja olivat parkissa tienvarsilla. Siitä selvittiin hyvällä tuurilla. Sen tuurinvaraan ei tulevaisuutta voi rakentaa. Siksi armottoman kovat satsaukset rautateihin. Ja juna kulkee taas.

  • Nimetön

    Tiedän mitä tapahtui, ja haluan huomauttaa, kuten moni muukin tässä ketjussa, pitäkää ne TURVAVÄLIT!!! Ainekset oli todella pahaan onnettomuuteen, toisen rekan kuljettajan reagointi pelasti ainakin yhden ihmishengen.

Kommentointi ei ole käytössä.