Suojeluharjoituksessa paneuduttiin uudenlaisiin uhkiin

Porin prikaatin johtama pohjoismainen suojeluharjoitus päättyy tänään. Toimintaa oli useilla paikkakunnilla, muun muassa Sastamalassa ja Huittisissa.

Harjoituksen tarkoituksena oli lisätä Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan suojeluasiantuntijoiden kykyä torjua vaarallisten aineiden käytöstä aiheutuvia uhkia yhdessä. Joukot saivat viikon aikana runsaasti tehtäviä, eikä niiden toteutuksen suunnitteluun jäänyt paljoa aikaa. Harjoitustehtävät muistuttivat uudenlaisia uhkia.

”Aiemmin harjoitustilanteet on suunniteltu perinteisten sotilaallisten tilanteiden ympärille. Nyt lisäsimme harjoitukseen terrorismin vastaisen operaation piirteitä”, kertoo harjoituksen johtaja, everstiluutnantti Tero Savonen.

Harjoitukseen osallistui suojelun ja raivaamisen erikoisosaajien lisäksi poliisin sekä Ruotsin, Tanskan ja Norjan asevoimien suojeluasiantuntijoita.

”Tehtävät ovat olleet haastavia, todenmukaisia ja hyvin suunniteltuja. Olemme päässeet harjoittelemaan oikeita asioita ja toimintatapoja, Norjan maavoimien suojelukoulun kehittämisupseeri, majuri Jomar Kjevikin sanoo.

Yhteistyö suomalaisten ja norjalaisten asiantuntijoiden välillä on kehittänyt toimintakykyä tehtävä tehtävältä. Kjevikin kuvaa suomalaisten ongelmanratkaisukykyä luovaksi. ”Suomalaiset käyttävät mielikuvitustaan ratkaistessaan ongelmia”, hän luonnehtii.

Poimintoja

  • Heitteille jätetty uhri / potilas

    Suomen suurin uhka on täysin toimintakyvyttömät ja vastuuttomat viranomaiset , tuhoten laiminlyönteineen ihmisiä ja perheitä .

  • Nimetön

    Iltalehdessä kerrottiin aamulla juuri, Valviran kutsuneen potilasjärjestöjä turvallisuuskokoukseen viikko sitten – jotain oli sensuuntaista, että terveydenhuoltoalan ammattilaiset eivät voi hyvin

  • Nimetön

    Suomi Natoon, niin että heilahti. Ei tule perikato. Suomi ei pysty yksin hankkiin riittävän järeetä aseistusta. Tämä on asian ydin, jonka sanominen ääneen kuuluu tasavallan presidentille. Löytyykö presidentti Niinistöstä miestä?

  • Nimetön

    Onko punakapina taas tulossa? Mistä löytyy lähin suojeluskunta? Vai mistä nyt on kysymys?

    • Nimetön

      Ilmeisesti siitä on kysymys, kun nykyhallitus potkaisee hyvinvointivaltion rattailta osan nuorista ojanpientareelle kärvisteleen. Ja liian ison osan. Tämä porukka kun herää todellisuuteen varttuessaan. Mitä sitten tapahtuu? Niistä tapahtumista ei sankaritarinoita kerrota.

  • Nimetön

    Miksi Suomen ulkopolitiikka on nykyään puhetta lähinnä sotilaallisesta näkövinkkelistä? Vaikka ulkopolitiikka pienellä maalla pitää olla diplomatiaa. Tässä on tapahtunut selkee muutos huonompaan presidentti Niinistön aikana. Viisaat väittävät, että Niinistö on Putinin ”vanki”. Niinistö saanut kansainvälistä näkyvyyttä Putinin kautta. Kuka pelaa ja mitä Suomen tulevaisuudella? Kyllä nyt pitäisi saada Paavo Väyrynen mukaan pressa väittelyyn. Silloin puhutaan asiat halki.

Kommentointi ei ole käytössä.