Oivapajan asiakkaat: ”Suomenmaa on paras maa”

Kippis, sanovat Joonas (vas.), Jaakko ja Joona.

Kehitysvammaisten toimintakeskus Oivapajassa on odottava tunnelma. Ohjaajat häärivät keittiössä kattiloita kolistellen, asiakkaat liikuskelevat levottomina aulassa. Väki on pukeutunut parhaimpiinsa. On kauluspaitaa, pikkutakkia, kimaltavaa puseroa ja hulmuavia helmoja. Ilmeistä ja eleistä huokuu jännitys.

Alkamassa ovat Oivapajan itsenäisyysjuhlat.

Yksikönpäällikkö Minna Raiskion mukaan toimintakeskuksessa on vietetty vuotta Suomi100-teemalla. Itsenäisyyttä juhlitaan hyvissä ajoin marraskuussa, sillä vielä ennen joulua luvassa ovat pikkujoulut, puurojuhla ja joulujuhla.

Talossa taidetaan juhlia aika paljon?

”Kyllä! Oli meillä Halloween-juhlatkin”, Raiskio naurahtaa.

Juhlalounaalla tarjolla oli perinteistä suomalaista ruokaa. 

Kippis Suomen kunniaksi

Kohta keittiöstä kuuluu ruokakutsu, jota seuraa kaiuttimista kaikuva Finlandia-hymni. Ruokasalin ovella jokainen saa käteensä lasin täynnä helmeilevää, punaista juomaa.

Pöydät on katettu sinisen ja valkoisen sävyin, menukortti kertoo tarjolla olevan perinteistä suomalaista ruokaa: karjalanpaistia, perunoita ja uunijuureksia, jälkiruoaksi leipäjuustoa lakkahillolla.

Ohjaajat kertovat, että asiakkaatkin ovat osallistuneet valmisteluihin.

”Kuorimme monta kiloa perunoita”, joku huikkaa.

Maljat kohoavat satavuotiaalle Suomelle, ja laseja kilistellään kaikkien kavereiden kanssa. Ennen ruokailua kuullaan vielä Tiinan kirjoittama runo satavuotiaalle Suomelle. Se muistuttaa, kuinka kotimaassa pidetään kaverista hyvää huolta.

Millaisia ajatuksia Suomi asiakkaissa herättää?

”Itsenäisyys, puhdas luonto ja metsä, kaverit, sauna, suomalainen musiikki, koti, paras paikka maailmassa, työnteko ja Suomenmaa, joka on paras maa”, kuuluvat vastaukset.

Vanhojen tavaroiden näyttelyssä oli esineitä vuosikymmenten varrella.06

”Itsenäisyysjuhla on iso juhla”

Mirja on heilautellut mekkonsa helmoja koko päivän ja kertoo mielellään, mistä kaunis vaate on peräisin.

”Lainasin sen tukihenkilöni kanssa teatterista Kiikasta. Tukihenkilö teki myös kampaukseni”, hän paljastaa.

Marika kertoo miettineensä aamulla tavallista tarkemmin vaatetustaan. Päälle valikoitui paljettipaita.

”Kyllä tähän päivään valmistautui eri tavalla. Itsenäisyysjuhla on iso juhla”, naiset pohtivat.

Kaksikon virallisen itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu ainakin Linnan juhlien seuraaminen televisiosta, mutta on Mirjalla muitakin suunnitelmia.

”Aion syödä kotona kynttiläillallisen, sillä seuraavana päivänä on syntympäiväni!”

Saku, Marika, Veikko ja Mirja tutustuivat vanhojen esineiden näyttelyyn.

Oivapajan asiakas Tiina kirjoitti runon Suomelle:

Suomi 100 vuotta

Suomi on kaunis maa,

jonka ilmaa voi hengittää

Saamme elää maassa,

jossa autot kulkee

Nautimme kauniista säästä

ja istumme rannalla koko päivän

aamusta iltaan

Suomessa saa liikkua rauhassa

ja jumpata oman mielensä mukaan

Täällä kaverista pidetään hyvää huolta!

Poimintoja