Punkalaitumelle hyviä budjettiuutisia eduskunnasta

Kansanedustaja Marti Mölsä.

Valtion ensi vuoden talousarvioesitys on käsittelyssä ennen eduskunnan joulutaukoa. Valtiovarainvaliokunta hyväksyi määrärahalisäykset, joista Punkalaitumelle kiiri hyviä uutisia.

Myllytien päällysteen parantamiseen tuli 500 000 euroa. Kysymyksessä on paikallistieksi vilkkaasti liikennöity tie, sillä ajoneuvoja on yli 150 vuorokaudessa. Myllytie toimii muun muassa yhteytenä Särkän tanssilavalle ja Vehkajärven vapaa-ajan asunnoille.

Punkalaitumen kunnan ja muiden toimijoiden yhteishanke sai 150 000 euroa. Sen tavoitteena on vähentää ravinteiden joutumista vesistöihin ja siitä johtuvaa rehevöitymistä. Tarkoituksena on löytää prosessit ja valmistustavat ravinteiden jalostamiseksi korkeamman jalostusasteen kierrätysravinteita sisältäviksi lannoitetuotteiksi.

Edellä mainittujen määrärahojen lisäksi Punkalaitumen ja Sastamalan sekä Punkalaitumen ja Urjalan väliset tiet ovat saaneet uuden päällysteen. Punkalaitumen Bioenergiayhtiölle työ- ja elinkeinoministeriö myönsi reilun miljoona euroa bioenergialaitoksen rakentamiseen.

”Nämä määrärahat ovat hyvä esimerkki siitä, mitä hallituksessa voi saada aikaan. Oppositiosta on helppo huudella, mutta vaikuttaminen tehdään hallituksessa”, sanoo kansanedustaja Martti Mölsä (sin), joka toimii muun muassa talous- ja ympäristövaliokunnassa.

Poimintoja

  • Luu 5

    Kenenkäs mökille tuo tieraha on luvattu,,, ??? ( valokuvaa katsoessa )

  • AMIGO

    Olikos se niin, että Mölsääkin äänestettiin Perus Suomalaisena,, ???

  • Ei yksi poliitikko kesää tee

    Kannattaa ny paistatella kun vielä voi, toivottoleepi nimm. Harhautettu perussuomalaisten äänestäjä.

  • Luu 5

    On se vaan pienempi murhe tuo ”kirjoitus” virhe, verrattuna äänestäjien
    pettämiseen,,,,,, !!!!
    Mutta muuten on hyvä että saadaan tiet kuntoon. !!

  • Mökin muari

    Paree kai kissan nostella häntäänsä ite niin kauan, kun vielä on vallankahvassa kiinni… Saammekin seurata kyseisen kansanedustajan ylimielisellä käytöksellä tapahtuvaa ”poliittista itsemurhaa”.

  • Nimetön

    Ei tolla rahalla Myllytietä kuntoon saada. On tie sen verran huonossa kunnossa että vaatisi kunnon pohjatyöt ensin. Pientä pintaremonttia saadaan mutta pinta rikki taas muutaman vuoden päästä.

  • Tienkäyttäjä

    Koskas Sastamalan kansanedustajat saavat määrärahaa Sammaljoen ja Roismalan välisen tien perusparannukseen? Ovatko edes älynneet hakea?

  • Prunni

    Maa ja vesirakennus Kaskenojanen varmaan saa urakan?Ovat kuulemma yhdistymässä,sanotaanko sitä nykyään fuusioksi sitten.

  • Trastui

    Venäläinen rahoittaja fuusion takana, kertoo hevosmiesten uutistoimisto.

Kommentointi ei ole käytössä.