Lukijan kysymys: Miksi Heinoon ainoa kirjepostilaatikko poistettiin?

Posti tarjoaa haja-asutusalueen asukkaille noutopalvelun. Kuvituskuva.

Rouva Heinoosta lähestyi Alueviestin toimitusta harmissaan. Joulukortteja postilaatikkoon kuljettaessaan hänelle selvisi, että Heinoon ainoa kirjepostilaatikko on poistettu.

”Hämmästyin todella. Karkkuun on matkaa noin kuusi ja Vammalan keskustaan 12 kilometriä. Olisi se niin mukava ollut se Heinoon laatikko, eikö sen saisi takaisin?” hän kysyy.

Postin Satakunnan ja Länsi-Pirkanmaan jakelupäällikkö Jari Kannisto ei valitettavasti pysty lupaamaan laatikon palauttamista.

”Syksyllä järjestettiin valtakunnallinen otanta, jossa seurattiin kahden viikon ajan laatikoita, joiden tiedettiin jo entuudestaan olevan vähällä käytöllä. Heinoon kirjepostilaatikko oli yksi näistä.”

Kanniston mukaan laatikkoon tiputettiin kirjeitä 4,8 per päivä. Postin näkökulmasta se on liian vähän.

”Toimintaa pyritään koko ajan tehostamaan, siksi vajaalla käytöllä olevia laatikoita poistetaan.”

Jakelupäällikkö muistuttaa haja-asutusalueella käytössä olevasta noutopalvelusta. Postista saa heijastimia, jotka toimivat laatikossa merkkinä lähtevästä postista.

”Kun laatikossa on heijastin, postinjakaja tietää että sisällä on lähtevää postia, jotka hän ottaa mukaansa. Noutopalvelu edellyttää tietysti sitä, että laatikko on avoin. Sekin kannattaa lähetyksissä huomioida, ettei kirjepostia enää jaeta tiistaisin.”

  • Nimetön

    En oo kuullukkaan noutopalvelusta, sitä ei Posti paremmin tyrkytä

  • Tuula Sammaljoelta

    Siinä noutopalvelussa on se yksi mutta. Pitää muistaa aina ostaa merkkejä valmiiksi iso pino, kun ei tiedä, koska se joku tuttu nimipäivä tulee vastaan tai synttäri, tai muuten vaan jotain lähetettävää. Ja toinen mutta on se talousvaaka, kun lähettää vähä muutakin kuin pelkän kortin, niin ei tiedäkään paljonko se painaa… Joten Suo siellä, vetelä täällä.

    • Nimetön

      Eikö silloin pidä ostaa postimerkit valmiiksi jos jättää ne kirjeensä ja korttinsa sinne postin kirjelaatikkoon Heinoossa. Vai oliko siinä kirjelaatikon vieressä postimerkkiautomaattikin?

  • rva Heinoosta

    Olen kyllä kuullut tästä noutopalvelusta, mutta en ole sitä käyttänyt. Kyllä jonkin vähemmän tärkeän kirjeen voisinkin postilaatikkooni jättää, mutta entä sitten, kun on tärkeä virkakirje esim. verottajalle jne…Olen myös kuullut, että näitä kirjeitäkin varastetaan, että ei se kovin turvallinen ole tämä noutopalvelu.
    Pyydän vain, että Heinoon laatikko saataisiin takaisin.

  • M.r

    Posti sais sitten jakaa niitä heijastimia kaikille vai maksaako nekin jotain

  • Nimetön

    Posti voisi kyllä jakaa automaattisesti ” heijastimen ” poistamiensa laatikoiden käyttö alueelle ja myös jakaa postin tänne maalle edes aamupäivän aikana nyt kun ”aamukannossa” lehti tulee klo 18 jos sittenkään

  • Joku

    Me saatiin heijastin laatikkoon postin toimesta, kun laitoimme laatikon muuton yhteydessä tienvarteen. Ihan paras palvelu tämä noutopalvelu. Lähin lähtevän postin laatikko on yhtä lähellä kuin oma postilaatikko.

  • Nimetön

    Illossa ei ainakaan tiistaisin lähde laatikostamme mitään postiin. Ei edes tule lehtiä.
    Ohi kiirehditään. Joskus pistin postimerkkeihin rahat ja kortit muovipussiin,nyt ei pelitä sekään merkit pitää olla.

    • Nimetön

      Satutko tietämään, että jakajalla ei ole mukanaan postimerkkejä? Pitäisikö sen käydä ne sinulle vielä omalla ajallaan ostamassa ja korttehin liimaamassa?

      • Nimetön

        Miksi muuten jakajalla EI ole postimerkkejä??? Sehän kuuluu postin konseptiin (= TOIMINTAPERIAATTEESEEN) , että myy merkkejä??

      • Nimetön

        Eiköhän tuo loppunut siihen, kun loppui ”postit” ja kaikki materiaalimyynti siirtyi asiamiespisteisiin. Sitä ennen muistan joulunaikaan ostaneeni jakajilta merkkejä joulukortteihin.

  • Ei aina niin terävä kynä

    Postia saa kuljettaa ilmeisesti vain postivirkailija. Ei taida edes kesä Heinoolaisen ulkoministeri Soinin arvovalta riittää palauttamaan postilaatikkoa. Tuntuu vähän oudolta tuo laatikon poisto kun tuo postin keltainen auto joutuu kuitenkin siitä ohi ajamaan Karkkuun mennessään. Olletikin jos laatikon vois siirtää lähemmäs Sastamalantietä eli seututie 249:ää. Posti ei ilmeisesti voi tai halua tehdä yhteistyötä esim. arvokuljetuksia tekevien firmojen kanssa. Ja kyllähän Paavintietä ajaa monet kotipalveluautot, kuljetusliikkeet, taksit ja poliisi ja palokunta joten kyllä kirjeet kulkevat jos on halua. Ja kai siitä vielä joku linja-autokin ohi ajaa joka vois poimia postin jos se Postille on kannattamatonta ja pudottaa sitten postilaatikkoon Karkussa tai Vammalassa.

    Postimerkkeihin ja kirjeiden punnitsemiseen varmasti löytyy ratkaisuja jos laatikko saadaan takaisin.

  • Nimetön

    Nyt tuntuu siltä, ettei kaiken kaikkiaan tarvitse ostaa postimerkkiä sen enempää lähettäjän, kuin saajankaan (VRT.MAHD LUNASTUS)
    Mitä hullua maksaa siitä , mitä ei saa.
    Nykyinen ”posti” ei itsekään tiedä, mitä vaatii, ja käyttäjä ei sitäkään vähää.

  • Nimetön

    Uppoova laiva koko posti! Eikä niitä postin herroja kiinnosta maaseudun asiat.Ensin oma perse ,sitten kavereiden ja sukulaisten perse! Sitten vasta maaseudun karja lopuksi!!

  • Ei ehi

    Postin aika kun menee lumien luomiseen ja nurmikon leikkuuseen.
    Ei siinä ehdi joka laatikkoa tyhjentään.

  • Nimetön

    Posti oli hyvä firma kunnes herrat pilas sen. Nyt on jäljellä raato, jota työntekijät joutuvat tekohenkityksellä pitään pystyssä. Valitettavan tuttu tarina suomalaisista herroista. Juostaan virvatulien perässä ja kotimaa asukkaineen jätetään susille.

  • rva Heinoosta

    Kyllä sen kirjepostilaatikon saa siirtää Heinoon tienristeykseen, jospa se olisi siitä helpompi postin tyhjentää.
    Me paikalliset asukkaat haluamme sen ainoan laatikon tänne takaisin.

  • Nimetön

    Ei sen kesäheinoolaisen mielenkiinto nyt enää ole tarpeen. Mieheltä kuolee porukka edestä ja takaa. Sitä emme sure sillä kyllä tyhjän saa pyytämättäkin. Soi on siitä todisteena.

  • Nimetön

    Mikä siitä tekee niin vaikeaa ostaa kaupasta postimerkit makkarapaketin ohessa? Kirjepaperi painaa max 80 grammaa neliömetriltä, joten pienellä jakolaskulla selviää kirjeen paino. Isommat lähetykset voi viedä asiamiespostiin. Avuttomia nykyihmiset kaikki tyynni ja laiskojakin!

    • Nimetön

      nukuksissako sitä ollaan – kyllä niissä joita postitellaan on jo merkit paikallaan, tässä puhe kait on siitä, että kun ei ole sopivan matkan ullottuvuudella laatikkoa johon ne postitettavat pistäisi ja josta palvelu pelaisi

  • 1960-luku

    Taidetaan palata ajassa taaksepäin, kun postit jätettiin sivukylillä, johonkin taloon, josta sitten sai hakea postinsa, aina ei tainnut postisalaisuuskaan toimia.

  • Nimetön

    23.49 Palataan vaan hetkeksi 60-luvulle. Heinoon kylällä oli monta kauppaa, pankki ja posti. Nyt ei ole sitten edes kirjepostilaatikkoa. On vaikea tottua tähän kehitykseen, että kylältä viedään viimeinenkin palvelu.
    Asia ei jää tähän, vaan yritetään yhdessä saada se kirjepostilaatikko takaisin.

  • Nimetön

    Vielä yleisesti tästä tietoyhteiskuntaistamisesta. Postia ei kirjeinä tule kuin tiistaisin, kukaan ei kysele, mikä on oikeusturva, jos tulee postia johon pitäisi reagoidakin tietyssä ajassa vastaamalla. Ei huomioida alaikäisten osalla, kun ei anneta heille verkkopankkitunnuksia, joilla hekin voisivat asioida yhdenvertaisesti. Luin vastikään nuoresta, joka meni ostamaan linja-autolippua matkahuollosta. Ei saanut asiaansa toimitettua, kun siellä suhtautuminen oli sitä, että mene nettiin ja osta sieltä, siell on tarjouksiakin. Tai vaihtoehtoisesti osta bussin ovelta, mutta jos ei sillä hetkellä olekaan mitä ostaa? Kun kaikilla ei todellakaan ole sitä tietokonetta vanhemmillakaan.
    Kaupan kassallakin voi törmätä tietotekniikan asettamiin rajoituksiin; jos ei huomaa pullopalautuskuittia tarjota kassan käsittelyyn heti ja jos on vielä kaupparyhmittymän etuhyvityksiä, voipi käydä niin, ettei kassakone taivukaan hyvittämään kaikkea, sillä kerralla,vaan vasta seuraavalla ostoskerralla. Aina vaikeammaksi menee jokapäiväinen elämä kun ihmisen käytöstä ruvetaan muokkaamaan aina vain koneen ehdoilla tapahtuvaksi.

    • Nimetön

      Niin, siis kirjeitä ei tule tiistaisin, muina päivinä kyllä.. tiistaisin vain lehdet ja paketit.

  • Nimetön

    Kiikoisissakin VIETIIN ABC:ltä postin keltainen laatikko tosta vaan pois! Siihen tuotiin päivän aikana ääretön määrä postia,mm. lähellä oleva pankki ja apteekki käyttivät tätä. Puhumattakaan yksityisistä ihmisistä!

  • Nimetön

    12.44 Kyllä me kansalaiset tarvitsemme edelleen edes sen kirjepostilaatikon. Pitäähän postin kulkea, eikä ne tietokoneetkaan aina toimi.
    Niin mistä muualta on näitä kirjepostilaatikoita viety pois, olisi hyvä tietää ??

Kommentointi ei ole käytössä.