Museovirastolta avustus Sastamalan seudun museon kehittämiseen

Sastamalan seudun museo on saanut Museovirastolta avustuksen kehittämistyöhön. Jalkautuva museo -hankkeelle myönnettiin 15 000 euroa.

Alkaneena vuonna Sastamalan seudun museo siirtyy Kirjakorttelissa sijaitsevaan Tornihuvilaan. Toimintaa lähdetään kehittämään yhdessä paikkakuntalaisten kanssa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti.

Paikallismuseo luo Museoviraston avustuksella yhteisöllisen toimintamallin alueen kulttuuriperinteen tallentamiseen ja esittämiseen osaksi museon jokavuotista perustoimintaa. Tavoitteena on osallistaa kylät ja kyläyhteisöt oman kulttuuriperinteen tallentamiseen museotyön näkökulmasta: mikä on heille nostamisen ja avaamisen arvoista paikallisperinnettä.

Hankkeen yhteistyökumppaneina ovat Sastamalan kylät, Sastamalan Opisto, Sastamalan kulttuuritoimi ja kirjasto sekä Pirkanmaan maakuntamuseo. Hankkeeseen palkataan osa-aikainen työntekijä.

Kulttuuriperinnön eurooppalaisen teemavuoden osallistaviin hankkeisiin Museovirasto jakoi yhteensä 279 000 euroa yhteisöille, kansalaisjärjestöille ja museoille. Hakijoita oli 71, joista 17 sai avustuksen.

Poimintoja

  • Nimetön

    Hienoa! Museo lähtee uuteen nousuun. Mainiota, että perinnettämme halutaan täällä edelleen tallettaa ja esitellä halukkaille.

  • Nimetön

    Pitää museoida koko kaupunki…
    Tänään lopetti R-kioski.
    Tämä on sellainen junttilan paskaläävä koko kaupunki. Aukioloajat vaan supistuu, liikkeet lopettaa, uidaan järvessä.
    Paska kaupunki kaikkineen.

  • Paavo J Vammaskoski

    P****le ja minähän en näin pieneen ruutuun kirjoittele

  • Tähän on tultu

    Museo muutaman hassun neliömetrin tilaan? Tämä kävisi hyvin aprillipilasta, mutta ajankohta on turhan aikainen.

    Mutta niin se kai tänä päivänä on, ettei paikallishistoria kiinnosta suurta yleisöä. Toisinkin voisi olla. Liian pitkään paikallinen museotoiminta vietti ruususen unta, ja toiminnan kehittäminen unohdettiin. Ei varmastikaan ollut vaikea lakkauttaa jo valmiiksi lähes itse itsensä lakkauttanutta toimintaa. Harmillista 🙁

Kommentointi ei ole käytössä.