Saksitut: Sastamalan kaupunki hellii lupauksillaan kaikkia asukkaitaan

Uusi vuosi ja uudet kujeet ovat jo menossa viidettä päivää, samoin lupaukset, joita on annettu. Lupauksin on yltänyt myös Sastamalan kaupunki, joka tosin pitää ne piilossa, jotta yllätykset pysyvät yllätyksinä.

Kaupunki lupaa kaikille asukkailleen, että Vammalan torista kehkeytyy eurooppalaiset mitat täyttävä viihtymispaikka. Sinne tulee kaiken muun ohella patsas, Poika ja varis, joka kunnioittaa Akseli Gallen-Kallelan maalausta. Tätä ajatusta hellii etenkin valtuuston puheenjohtaja Ulla Yli-Hongisto.

Kaupunki lupaa, että kaikki sen hoidossa olevat kadut ja tiet ovat tänä vuonna loistavassa kunnossa. Mahdolliset lumet aurataan heti, eikä viikon päästä. Montut silotellaan päivittäin niin, että paikat eivät hampaista irtoile autolla ajaessa. Kaupunki myös lyö ELY-keskukselle nyrkkiä pöytään ja edellyttää sen hoidossa olevien teiden pysyvän sellaisessa kunnossa, että kaupunkilaisten ei tarvitse hankkia maastoautoja. Kaupunki myös edellyttää keskukselta, että Vammalan ja Nokian väliselle valtatieosuudelle rakennetaan hirviaita.

Kaupunki lupaa, että kouluverkkoon ei kajota. Tai kajotaan sitten, kun asukkaita on ilmaantunut uuden strategian ansiosta niin paljon, että uusien kyläkoulujen pystyttäminen on ajankohtaista.

Kaupunki lupaa, että museotoimintaa ei ajeta alas, vaikka kivinavetasta luovutaankin. Bäckmanin tornihuvilaan rakennetaan näyttelyitä, jotka saattavat kaupunkiin matkailijoita aina Keski-Euroopasta saakka, tai ainakin Nokialta.

Kaupunki lupaa edistää kaikin voimin 1950-luvulta asti havitellun Kilpinokan sillan rakentamista. Sillasta tulisi nähtävyys, jonka ravintolat ja kauppapuodit olisivat todellisia vetonauloja. Sillan alle tulisi vedenalainen lasikammio, jossa voi ihailla Rautaveden valaistua vesimaailmaa.

Kaupunki lupaa, että uimahallin tarveselvitys etenee ripeästi, jotta rakentamispäätös voidaan tehdä ennen nykyisen kaupunginjohtaja Jarkko Malmbergin eläkkeelle lähtöä. Hänen kolme edeltäjäänsä ovat joutuneet ennen eläköitymistä vain haaveilemaan hallista.

Katsotaan, kuinka lupaukset pitävät.

11 vastausta artikkeliin “Saksitut: Sastamalan kaupunki hellii lupauksillaan kaikkia asukkaitaan”

  1. Uimahallia ei ole ainakaan kiireellä pilattu

    …luultavasti Malmberg ja seuraavakin kaupunginjohtaja on vaihtanut maisemaa ja edelleen ollaan ilman uimahallia…

    kuka tai ketkä vastustavat ja miksi..pari nimeä löytyy toimittajan kirjoituksesta pois lukien Axel..ja lisätään siihen talousjohtaja sekä loputkin kaupungin haĺlituksen jäsenet…

    Vastaa
  2. Kolme edeltäjää..

    Allinniemi…Pulli…Salli….jossain vaiheessa uimahalli oli yhden äänen päässä.

    Vammalan kaupunki muodostui 1973 Karkun ja Tyrvään liittyessä siihen.

    Vastaa
  3. Nimetön

    Kyllä oli ympäripyöreä puhe Malmbergilta. Oli strategiaa toisensa jälkeen. Missään ei auennut, mikä strategia ja millainen oli päätetty. Siis JO PÄÄTETTY. Siellä riittää meille uteliaille tutkittavaa.

    Vastaa
    • Nimetön

      Siis mikä puhe? Et tainnut ymmärtää koko juttua ilmeisesti.
      Jos ei ole huumorintajua, niin elämä lienee hankalaa?

      Vastaa
      • Nimetön

        Lehdessä oli johtajan puhe /tervehdys. Siihen kai Saksikin viittasi.

  4. Nimetön

    Kunnallispolitiikkaan liittyen kysymys kaikille k-poliitikoille ja virkamiehille: Miltä tuntuu myydä itsensä?

    Vastaa
  5. Hampaaton

    Kämmäkä ja kiikan-illo. Ei täällä putoo paikat hampaista, putoo koko hammaskalusto.

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>