Säkylässä alokkaita noin 950

Uudet varusmiehet aloittavat palveluksensa maanantaina.

Harmaisiin astuvia on Porin prikaatissa yhteensä 2 016. Säkylässä alokkaita on 943 ja Niinisalossa 1 073. Kokonaismäärästä naisia on 85.

Porin prikaatista kerrotaan, että ensimmäisenä päivänä alokkaat määrätään omiin perusyksiköihin ja he kuittaavat käyttöönsä varusteita ja vaatteita. Aluksi ohjelma varuskunnassa keskittyy sotilaallisten tapojen opetteluun. Ensimmäisen viikon ajan fyysinen kuormitus pyritään pitämään kohtuullisena.

Kotijoukoilla on mahdollisuus vierailla Säkylässä ja Niinisalossa alokkaiden ensimmäisenä palvelusviikonloppuna. Sotilasvalat ja -vakuutukset annetaan Niinisalossa 15. helmikuuta ja Säkylässä 16. helmikuuta.

Poimintoja

  • Nimetön

    Kertokaa näille alokkaille se mihin sotilasvala velvoittaa kun kyseessä on yleinenasevelvollisuus. Ettei käy kuten jatkosodassa, kun ylitettiin vanharaja ja oltiin ryöstöretkellä. Suomen armeija ei ole vieläkään esittänyt anteeksipyyntöä, veteraaneille, puolisoille ja lapsille, joista monet jäivät isättömiksi. Kuka pelkää totuutta?

      • Nimetön

        Anteeksipyyntö vääryydestä. Yleinenasevelvollisuus ei edellytä sitä, että asevelvolliset ja reserviläiset käskytetään sotaan vieraaseen valtioon. Ylittäen oman isänmaan valtionrajan. Oltiin ryöstöretkellä.

  • Nimetön

    Säkylään varuskunnassa tulisi panostaa siihen, ettei ketään KIUSATA – nyt se ei näytä onnistuvan alkuunkaan. Jatkuvasti esiintyy kiusaamista, johon kantahenkilökunta suhtautuu väheksyen. Pitääkö tämä asia viedä isompien valtakunnan lehtien avattavaksi, kun muutosta ei tapahdu. Vanhemmat, tukekaa nuorianne, joita Säkylässä kiusataan ja jos muutosta ei positiiviseen suuntaan tapahdu, niin viekää asia eteenpäin isompien lehtien palstoille.

Kommentointi ei ole käytössä.