Asserin pikkusisko oli vuoden ensimmäinen sastamalalainen

Vanhemmat eivät halua pikkuneiti Tuppuraisen kasvoja julkisuuteen. Sairaalassa tyttö sai jalkaansa äidin kutomat herttaiset pupusukat.

Pikkuneiti Tuppurainen, pituutta 49 senttimetriä ja painoa 3275 grammaa, on vuoden 2018 ensimmäinen sastamalalaisvauva. Vammalassa vanhempiensa Meri-Tuuli Viljasen ja Petri Tuppuraisen sekä isoveljensä Asserin kanssa asuva tyttö päästi ensiparkaisunsa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa keskiviikkona 3. tammikuuta kello 18.49.

Vauvan laskettu aika oli vasta 17. tammikuuta, mutta synnytys päätettiin käynnistää äidin voinnin takia.

”Kärsin odotusaikana sappikivistä ja haimatulehduksesta. Vietin marraskuun lopussa viikon sairaalassa, lisäksi tein ensiapuun muutaman ambulanssireissun kipukohtausten iskiessä. Siksi päätös käynnistyksestä oli ihan mieleinen”, Meri-Tuuli toteaa.

Kun tyttö sai luvan tulla maailmaan, ei hän aikaillut.

”Synnytys kesti noin neljä tuntia.”

Meri-Tuuli pääsi kotiutumaan sairaalasta torstaina, mutta vauva jäi osastolle verensokeriarvojensa heilahtelun vuoksi.

”Lääkärit seurasivat myös tytön käden verisuonipoikkeavuutta. Vauvan tosen kämmenen päällä on tummempi kohta, jossa pintaverisuonet erottuvat eri tavalla kuin normaalisti. Sen ei pitäisi olla vakavaa, mutta seurantaa jatketaan.”

Kotiin Vammalaan tyttö saatiin lopulta lauantaina. Vuoden ja 9 kuukauden ikäinen Asseri on ottanut pikkusiskon vastaan pääosin hyvin.

”Poika on välillä hyvin innoissaan, välillä vähän vähemmän. Varsinkin silloin, kun äidin syli on varattu, saattaa isoveljessä ilmetä pieniä mustasukkaisuuden puuskia. Niitä isyyslomalle jäänyt isä yrittää sitten rauhoitella”, Meri-Tuuli naurahtaa.

Ajoneuvoyhdistelmän kuljettajaksi opiskeleva Meri-Tuuli on ollut viimeiset kaksi vuotta kotona Asserin kanssa, ensin äitiyslomalla ja sitten hoitovapaalla. Hän uumoilee, että kotona vierähtää vielä toiset kaksi vuotta. Isä Petri käy töissä Valmetin tehtaalla Tampereella.

Perheen yhteinen harrastus on lentopallo. Meri-Tuuli ja Petri ovat viihtyneet katsomossa VaLePan otteluissa jo useana vuonna.

”Yritämme kasvattaa myös lapsista lentopallofaneja. Asseri syntyi keväällä ja pääsi alle kuukauden ikäisenä nauttimaan finaalipeleistä. Eiköhän tyttökin nähdä Vexve Areenalla vielä tämän kevään kuluessa.”

Perhe Tuppurainen-Viljasen tuorein tulokas on osoittautunut tyytyväiseksi ja rauhalliseksi vauvaksi.
  • toveri viljanen

    Ääntely outo soi Asserin vatsasta. Mies on niin vaiti kuin muovattais patsasta. Rapurapu ripuli ja rallaa!

Kommentointi ei ole käytössä.