VaLePa nappasi voiton Tampereella

Mestaruusliigassa Vammalan Lentopallo kohtasi tiistaina Rantaperkiön Iskun Tampereella. Voitto lähti Sastamalaan numeroin 1-3 (25-23, 19-25, 16-25, 23-25).

Isäntäjoukkue tuli peliin vahvasti ja vei ensimmäistä erää valtaosin. Toisessa pukkipaidat ottivat vetovastuun ja kipparoivat myös kolmatta. Neljännestä erästä sukeutui ottelun tasaisin. VaLePan Peetu Mäkinen oli tärkeässä roolissa sekä hyökkäyksessä että aloitussyötöissä.

”Peli oli tiukka. Kaikki kunnia siitä Iskulle, minusta oli hyvätasoinen peli. Palloa kaivettiin puolin ja toisin”, kertasi päävalmentaja Sami Kurttila. ”Vastassa oli paras Isku mitä olen tällä kaudella nähnyt. He laittoivat kaiken likoon, eikä todellakaan pisteet tulleet meille tänään helpolla”, hän totesi.

Suomi Cupin viikonlopun jälkeen Kurttila oli antanut lepoaikaa Olli Kunnarille ja Erik Sundbergille. Urpo Sivula jäi toipilaana kotiin.

Mestarien liigaa VaLePa pelaa keskiviikkona 17. tammikuuta Turkissa. Ottelua isännöi Halbank Ankara. Mestaruusliiga jatkuu lauantaina 20. tammikuuta, kun Vexve Areenalle tulee vieraaksi Oulun ETTA.

Poimintoja