Kouluruoka maistuu Sastamalassa aiempaa paremmin

Sastamalassa koululaisten tyytyväisyys Servin ruokapalveluihin kasvoi merkittävästi viime vuodesta. Tämä käy ilmi syksyllä toteutusta tutkimuksesta.

Asiakastyytyväisyystutkimuksen perusteella asiakkaiden kokonaistyytyväisyys niin Servin ruoka- kuin puhtauspalveluihinkin pysyi lähes edellisvuoden tasolla. Koulujen ruokapalvelut arvioitiin huomattavasti aiempaa paremmiksi. Tyytyväisten osuus kasvoi lähes viisi prosenttia edellisvuoteen nähden. Erityisesti vanhempien oppilaiden keskuudessa tyytyväisyys parani merkittävästi. Tyytyväisten osuus kasvoi lukiolaisten osalta huimat kymmenen prosenttia ja yläkoululaisten osalta seitsemän prosenttia viime vuodesta.

Tuloksia verrataan myös muiden kuntien tuloksiin. Seitsemän eri kunnan vuosien 2011–2016 tuloksiin verrattuna Sastamalan kouluruoka peittoaa muiden kuntien kouluruoan muun muassa maussa, houkuttelevassa ulkonäössä, terveellisyydessä ja monipuolisuudessa. Myös asiakaspalvelu sekä tarjoilun sujuvuus saivat erityistä kiitosta Sastamalan koululaisilta, kun taas ruokasalien viihtyisyyttä ja rauhallisuutta arvioitiin kriittisemmin kuin verrokkikunnissa.

Kotiateriapalvelun asiakkailta viime vuotta kriittisempiä arvioita

Tays Sastamalan ja terveyskeskuksen sairaalaosastoilla tyytyväisyys ruokapalveluihin oli edellisvuoden tasolla. Yhdeksän kymmenestä asiakkaasta on tyytyväinen ruokapalveluihin kokonaisuutena. Tehostetun palveluasumisen piirissä tyytyväisiä ruokapalveluihin kokonaisuutena on kahdeksan asiakasta kymmenestä.

Kotiateriapalvelun asiakkaat arvioivat kotiaterioita viime vuotta kriittisemmin. Salaatit ja jälkiruoat arvioitiin viime vuoden tasolle, mutta muilla osa-alueilla arviot olivat hieman viime vuotta heikommat. Kriittisemmistä arvioista huolimatta lähes seitsemän kymmenestä asiakkaasta oli edelleen tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen ruoan makuun.

Henkilöstöravintoloiden asiakkaiden tyytyväisyys ylsi lähes viime vuoden tasolle. Ruokasalien rauhallisuutta ja ravintoloiden aukioloaikojen sopivuutta arvioitiin edellisvuotta kriittisemmin, mikä laski kokonaistyytyväisyyden edellisvuotta alhaisemmalle tasolle. Sen sijaan ruoan ulkonäkö sai viime vuotta paremmat arviot ja asiakaspalvelu oli erityisesti asiakkaiden mieleen.

Puhtauspalveluiden osalta asiakkaiden kokonaistyytyväisyys palveluihin pysyi ennallaan. Vaikka tyytyväisyys yleiseen puhtaustasoon olikin hieman laskenut edellisvuodesta, oli kahdeksan kymmenestä puhtauspalveluasiakkaasta tyytyväinen saamaansa palveluun kokonaisuutena. Erityisesti puhtauspalveluhenkilöstön joustavuus ja yhteistyön toimivuus toimipisteissä saivat asiakkailta kiitosta.

FCG Finnish Consulting Group Oy toteutti asiakastyytyväisyystutkimuksen Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Servin toimeksiannosta. Tutkimukseen osallistui yhteensä 1 344 vastaajaa. Seuraavan kerran asiakastyytyväisyystutkimus toteutetaan vuonna 2019.

Poimintoja

  • Veronmaksaja

    Lukiolaisten kotiin tuoman viestin perusteella ei ruokaan olla yhtään sen tyytyväisempiä kuin aiemmin. Eikä ruokaan olla tyytyväisiä. Olisi mielenkiintoista tietää, millaiseen otantaan otsikossa kerrottu tulos perustuu!

  • Ei kait

    No ei todellakaan ole tyytyväisyys kasvanut.Näihin vastataan niin pienellä prosentilla ja ihan miten sattuu.Servin ruuissa ei ole mitään kehuttavaa!

  • Yläasteella

    No en kyllä usko että yläasteellakaan parempaa ruokaa on. Samaa soppaa syövät kuin ala-asteelaiset( täällä läntiselllä puolella)
    Mihin ovat hävinneet perinteiset kotiruoat ja hävittäkää nyt se juustokeitto ja kinkku-kasviskeitto listasta joissa ei ole ravintoarvoja yhtään!

  • Nimetön

    Ei kyllä meidänkään koululaiset ole tyytyväisiä,aika usein tulee ruoasta moitteita! Samaa mieltä edellisen kanssa,juustokeitto pois!

  • Nimetön

    Itsellä on koululaisia lukiossa että ala-asteella. Heiltä tulleen palautteen mukaan, ruoka ei ole parantunut. Usein sanovat ettei maistu miltään, ulkonäkö olematon. Keittojen jälkeen on heti nälkä.
    Ja miksi kouluissa, kasvavilla lapsilla on ruokana puuroa? Puurolla pitäisi pärjätä kotiin saakka.

  • Nimetön

    Taitavat eräätkin lapset ruinuta rahaa vanhemmiltaan vedoten, että pitää ostaa välipalaa , kun se kouluruoka on niin kelvotonta . Näppärä konsti sada ylimääräistä .

  • Nimetön

    Lukiolaiset, joilla koulu-ura on kohta ohi voivat ihan vitsillä vastata ruoan parantuneen. Ja näin saavat kokemansa kärsimyksen siirtyvän seuraaville!!

  • Iskä

    Meijän mukulat ei syö koulussa ollenkaan! sanovat että pas…! Eväät mukana!

    • Nimetön

      Oletko missään vaiheessa miettinyt, että voisiko vika olla pikku kullannupuissa.
      Meidän kaksi mukulaa syövät koulussa ja pitävät useimmiten ruokaa hyvänä.

  • Kai

    nyt kun isommat oppilaat saa salaattiinkin kaikkee lisuketta mitä ei pienemmil oo

  • Nimetön

    Miksi pitää aina turhasta moittia. Erinomaista – aikuiset moittivat koululaisten aterioista vaikka eivät niitä edes näe saati sitten maistelevat.

  • äiti

    Voin sanoa, etteivät lapset turhaan valita kouluruoasta koska he kuitenkin syövät mielellään minun valmistamaa ruokaa. Joka ei kummoista ole!

  • Nimetön

    Jos minulla olis konsulttifirma tai mikä Consulting tuo nyt onkaan tutkimuksen tehnyt, niin osaisin kyllä pitää maksavista asiakkaistani kiinni, että he taas toisenakin vuonna tilaisivat tutkimukseni.
    Aivan mitättömiä tuollaiset kyselyt, mutta keisarin uudet vaatteet ja sillä mennään. Servin ruoka on järkyttävää sössöä, vaikka he kenellä ei muuta mahdoillisuutta ole eivät jaksa eivätkä halua olla päivästä toiseen moittimassa.

  • Nimetön

    Raakaa ruokaa oli kerrankin,ihanku olis ollu pilaantunutta osa ruuista. Tulin kipeeks ja en ollu ainoo.

    • Nimetön

      Eihän sitä syönyt Koistisen labradorin noutajakaan ja silti se tuli kamalan kipeäksi.

  • Nimetön

    Miksi pitää olla maksuton kouluruokailu? Valittajat kulkekoon omilla eväillään. Tartte kaikkea verottajan rosvota palkasta…

  • Liian hyvin menee

    kun pitää ilmasesta ruuasta valittaa ja mitenkähän suurimman osan kotona syödään. Itse en koskaan valittanut ruuasta koulussa ollessani eikä mun porukoille olis tullut mieleenkään peesata mua jos olisin joskus valittanut kanaviillokin olevan pahaa

  • Nimetön

    Eläkeläismafia sanelee Servin ruoat, päivästä toiseen possua ja makkaraa ja kaiken pitää olla mautonta. Nuoremmille maistuisi kana ja kasvikset ilman kermasoosseja. Miksi hopunkallio ruoka ei ole henkilökunnalle halvempaa, jos kerta kyse on henkilöstöruokalasta?

  • Nimetön

    Olen kyseistä ruokaa syönyt usein ja se on herkullista ollut! Voisivat valittajat pitää hitusen pienempää suuta.

  • Nimetön

    Kun isä kertoo lasten sanovan kyseisestä ruuasta että ”pas…” niin pitäisikö asennetta muuttaa???

Kommentointi ei ole käytössä.