Järeät konstit käyttöön: Alle 20-vuotiaille porttikielto Äetsän kirjastoon omatoimiaikana

Kuva Äetsän kirjaston nuorten osastolta.

Äetsän kirjastossa on esiintynyt omatoimiaikana toistuvaa nuorison häiriökäyttäytymistä. Nuoret ovat makoilleet penkeillä ja lattioilla, käyttäneet karkeaa kieltä ja soittaneet kovaäänistä musiikkia kaiuttimistaan. Varsinaista ilkivaltaa kirjastossa ei ole tehty, mutta sotkua nuoriso on jättänyt jälkeensä.

Aluekirjastonhoitaja Liisa Oravasaaren mukaan tilanne kärjistyi joulun välipäivinä, jolloin kirjaston vieressä sijaitseva nuorisotila Puuhala oli suljettu.

”Henkilökunta on seurannut tilannetta muistutellen hyvästä käytöksestä ja mahdollisista seurauksista, mutta viesti ei ole mennyt perille. Nyt olemme tehneet päätöksen, ettei alle 20-vuotiailla ole toistaiseksi asiaa kirjastoon omatoimiaikana”, Oravasaari toteaa.

Hän korostaa kirjaston olevan kaikille avoin ajanviettopaikka – kunhan toisten rauhaa kunnioitetaan. Tilanne Pehulassa on kärjistynyt siihen pisteeseen, ettei osa asiakkaista halua enää asioida kirjastossa omatoimiaikana.

Oravasaari harmittelee nyt tehtyä ratkaisua hyvin käyttäytyvien nuorten puolesta.

”Kirjasto on lähtökohtaisesti lukemis-, opiskelu- ja oleskelutila kaiken ikäisille. On valitettavaa, että nyt osalta viedään mahdollisuus ajaviettoon toisten käytöksen takia.”

Äetsän kirjaston omatoimijärjestelmä on nyt ohjelmoitu niin, etteivät ovet enää aukea alle 20-vuotiaiden kirjastokorteilla.

”Eivät edes aamuisin”, aluekirjastonhoitaja muistuttaa ja jatkaa ratkaisun olevan voimassa toistaiseksi.

 

Poimintoja

  • Nimetön

    Tämäkö on tulos nuorisosta, jota Anderssonin johdolla on ”koulutettu”.

    • Nimetön

      Kommentoija itse antaa vastauksen kysymykseen. Syynä on se, että nykyvanhemmat yrittävät ulkoistaa kasvatuksen kouluille. Syy löytyy KOTOA.

    • Lalli

      Jos joku väittää Natsi-Suomea hyvinvointi tai oikeusvaltioksi se ei ymmärrä mistään mitään .

    • anonyymi

      mitäs ne vammalan nuoret jotka on anderssonin opissa nii tekee torikeskukselle ku sieltä oli just juttua et on poliiseja puuttunu asiaan yms.

  • Nimetön

    Oikea päätös. Turha sanoa, että puutu ystävällisesti näiden käytökseen. Ei tehoa. Kyllä se on vanhempien tehtävä laittaa lapsensa kuriin ja pitää kotona jos ei osata käyttäytyä.

    • Nimetön

      Kyllä se kotoa lähtee,mitä vanhemmat edellä niin lapset perästä.

  • Nimetön

    nyt sitten taas joku paikallinen äiti rupee ”poraan” niikuin kiikassa suvituulen jupakassa ettei meiän pikku kullat mitään pahaa tee

  • Nimetön

    Mukulat kuriin sanon minä.Andersoni vois vierailla teidän mukuloitanne vähän kasvattamassa ja miksei vanhempiakin.

  • piski

    voi ambre sulla on niin paljon lapsia hoidettavana kuinka kerkiät olleenkaan heitä aisoihin pistämään ja ne ruoka kulut voi voi mutta kai sinä sen verran palkkaa saat että ruuat niille, no omista menoista tarvii varmaan karsia

  • anonyymi

    ei ne vammalalaisetkaan nuoret mitää hyväkäytöksisiä ole. torikeskuksella tapahtuu niiden toimesta vaikka ja mitä, että kyllä pehulan nuoret ovat erittäin paljon kiltimpiä kuin vammalan. eikä se andersson tähän juttuun auta pätkääkään koska ei ne nuoret usko kuitenkaan.. olen sitä mieltä että ei täällä nyt kannata alkaa arvostelemaan nuoria. kaikilla niillä on murrosikä ja ne tekevät kaikkea tyhmää koska ovat nuoria kyllä meidän se pitäisi ymmärtää.

    • Nimetön

      Aika pieni osa Vammalan nuorista on niitä jotka torikeskuksella notkuu.

      • Nimetön

        tunnen klaikki torikeskuksella olevat nuoret kaikki on vammalasta tai kiikasta 1 pehulasta

  • Nimetön

    Lisätkää Puuhalan aukioloaikaa, palkatkaa lisää nuorisotyöntekijöitä. Saa nuoret rauhassa musaansa soitella ja muutenkin olla omana itsenään.

  • Nimetön

    varmaan tää Andersson kommentointi on alkanut,siitä kun eka kommentoi sen tekemisiä!

  • K.o.

    On se ny perkele, ettei kakaroita saada kuriin. Ennen sentään oltiin nöyriä ja osattiin kutakuinkin käyttäytyä. Ei ollut tuollaisia, eikä hirveesti muunkaanlaisia ongelmia….

  • paski

    ian kaiken on rähinää ollut kylällä jopa isot miehetkin on raitilla painia lyöneet ties mistäkin asiasta, mutta toivottavasti ei ainakaan naisten takia

  • Nimetön

    Paskiaiset, syyllistää nuoria siitä kun vähän säästetään kirjastonhoitajista.

  • Nimetön

    Ymmärrän kyllä kiellon tarkoituksen, mutta tässä kyllä kärsii enemmistönä ihan viattomat nuoret. Äänekkäin sakki saa vetää meitä kuin pässiä narussa vetämään muille nuorille rangaistuksia, joista nämä elämäm koululaiset eivät välitä. Järki käteen!

  • Nimetön

    Hyvä. Kirjastossa tuskin maleksii lukeva, fiksu nuoriso. Tämä ja torikeskuksen porukka lienee sitä sakkia, jota ei kiinnosta koulu, harrastukset, lukeminen tms. Illoiksi riittää tekemistä, jos hoitaa koulunsa hyvin, harrastaa jotakin ja osallistuu kotitöihin. Ei tarvitse notkua kirjastossa, torikeskuksissa, puistoissa ja rannoilla kiroilemassa, tupakoimassa, räkimässä ja rähisemässä. Vanhemmilla peiliin katsomisen paikka.

    • Nimetön

      ai sun mielestä nuorisolla ei saa olla mitään sosiaalista elämää?

    • Nimetön

      kuulkaas kukkahattutädit siellä ruudun takana, ymmärtäkää että maailma on tosi turvaton nykyään joten ehkä kaikkialla ulkona ei uskalla enää hengata joten siks ’tämä ja torikeskuksen porukka’ oleskelee siellä 😀 kirjasto on jumalauta oleskeluun tarkotettu joten turha tulla mäkättään siitä että on tyhmää oleskella siellä. ehkä kaikki ei halua olla kotona aina, vaan olla kavereidensa kaa ja koska kirjastossa on omaa rauhaa ni ehkä siel halutaan olla joten pls

      • Nimetön

        Kirjastossa ollaan kirjaston säännöillä ja kaikkien kirjastorauhaa kunnioittaen, tai sitten ollaan pihalla.

    • Nimetön

      Entäs jutun käsittelemien terroristien ja häiriköiden, joita myös pikku kullannupuiksi kutsutaan (ainakin isukki ja äippä).

    • Nimetön

      On kotona tai kunnollisissa harrastuksissa. Ei sille mitään voi jos kotona on paha olla. Sitten kai mennään kylälle häiriköimään.

  • Nimetön

    Henkisesti köyhät ovat aina keskuudessamme. Osaan ihmisistä, myös nuorista, ei tehoa opetus ja ohjaus. Tarvitaan ns. järeitä keinoja. Siksi on mm. vankilajärjestelmä, osa ihmisistä on pakko pitää yhteiskunnan ulkopuolella. Mielisairaaloita ja vankiloita lisää. Kasvatuslaitosjärjestelmä tulisi elvyttää pikaisesti.

    • Nimetön

      Siis hetkinen! Mitä rötöksiä nämä nuoret ovatkaan tehneet? Käsittääkseni möykänneet, kiroilleet, soittaneet musiikkia kovaa. Maanneet lattioilla ja penkeillä.
      Varmasti häiriökäyttäytymistä, muttei nyt mitää poikkeuksellisen ihmeellistä ja kriminaalia.
      Suhteellisuudentajua hyvät ihmiset.

      • Nimetön

        14:45: Kuvailemasi käyttäytyminen ei kuulu kirjastoon. Ei sen puoleen muuallekaan, jos se häiritsee muita. Voi käyttäytyä näin kotonaan, jos siellä on se sallittua.

      • Nimetön

        Vapaan kasvatuksen (mätiä) hedelmiä. Kunnon selkäsauna olisi ainoa lääke tuohon vaivaan.

      • Nimetön

        Täähän on Sastamalassa nuorison Vammalasta levinnyttä toimintaa.

  • Kirjaston ystävä

    Oikea päätös. Omatoimikirjasto on mainio juttu, mutta en tykkää käydä kirjastossa jos siellä mölytään ja huudellaan asiattomuuksia yms. Eihän tämä lasten ja nuorten pääsyä kirjastoon estä, täytyy vain olla vanhempi mukana.

  • Nimetön

    Onhan kirjastossa kai valvontakamera? Saisiko sieltä kiinni pahimmat möykkääjät. Surku vain niitä opiskelijoita jotka ehkä viikonloppuisin haluaisivat käyttää oman kylän kirjastoa, olisiko heillä mahdollisuus saada ovi auki, kun käyvät perustelemassa opiskelunsa toisella paikkakunnalla.

  • Nimetön

    Miksi te nuoret olette tuollainen lammaslauma, alistutte ikäsyrjintään ja sananvapauden rajoittamiseen. Tuollaisesta pitää valittaa, siihen on kanavia, kun vaan ymmärtäisitte ottaa selvää asioista.

    • Nimetön

      Jos kuvatulla tavalla käyttäytyy minkä ikäinen ihminen tahansa, hän toimii väärin. Käytös ratkaisee, ei ikä.

  • Nimetön

    Näin se ”koko kylä kasvattaa” toimii Äetsässä. Onnea vaan valitsemallanne tiellä.

  • Nimetön

    Koittakaa ny nuoretkin ymmärtää, että maassa, maan tavalla. Ollaan sitten leffassa, tai kirjastossa. Mylvikää muualla.

  • Nimetön

    Kiikassa lasten kotikasvatus on ilmeisen huonolla tolalla. Päätös kiellosta on täysin paikallaan.

  • Äiskä

    Tarjotkaa risiiniöljyä mehun seassa se yleensä rauhoittaa riehujia .

  • Kyllä tyhmä tyhmän tunnistaa

    Syntyvyyttä pitäisi säädellä Suomessa siten, että älykkyysosamäärältään korkeammat ja koulutetut henkilöt voisivat tehdä lapsia 1-4 kappaletta. Peruskoulun ja ammatin saaneet saisivat hankkia 1-2 lasta. Kun taas tyhmät, älykkyysosamäärältään heikot eivät saisi tehdä lapsia olleenkaan (monilla vanhemmilla jäänyt yläaste kesken, ei ole ammattia). Liian usein tyhmät, varattomat, juopot, aineidenkäyttäjät yms. hankkivat lapsia liukuhihnalta ja näin ollen lasten tyhmyys lisääntyy. Ei ole kotona rajoja, tekemistä yms. Nämä tyhmät, vähä-älyiset lapset sitten kokoontuvat keskenään, eivät osaa käyttäytyä, kun kotona ei ole normaaleita käyttäytymisesimerkkejä. Koulut eivät kiinnosta, jäädään jo nuorena siihen ajattelumalliin, että yhteiskunta maksaa sosiaalitukea. Sastamalassa on monta perhettä, josta on jo aikaisemmin lapsia huostaan otettu, niin yllätys vielä kehtaavat lapsia tehdä, kun edellisiäkään eivät ole elättäneet, kouluttaneet yms.

    • Nimetön

      Kas kun et tarjonnut Natsi-Saksan rodunjalostuksesta loppujakin menetelmiä. Oletko itse arjalainen? Sitähänei voi tietää, millaisista oloista seuraava Einstein tulee . Rikkaitten penskat kuolevat huumeisiin aivan samoin kuin köyhät, aineet ovat vaan kalliimpia ja käyttö helpompi piilottaa yksityisklubeille ja -vieroitusklinikoille.

      • Kyllä tyhmä tyhmän tunnistaa

        Olen puhdas Suomalainen, sukujuureni olen tutkinut noin 1600-luvulle asti. Suvustani ei löydy yhtäkään rikollista, huumeiden käyttäjää. Lisäksi suvussani on kasvatettu lapsia aika kovalla kädellä, mutta myös osoitettu hellyyttä. Opiskella on pitänyt ja harrastuksia on ollut erilaisia, kuten koripalloa, pesäpalloa yms. Kirjastosta tai ostamalla kirjoja, on sivistystä myös hankittu vapaa-ajalla. Ei ole työttömiä juoponretkuja suvussa. Työtä sukuni on tehnyt eri aloilla. Perustan puheeni sille, että kasvatus ja älykkyys kulkevat käsi kädessä. En kyllä pistäisi pahitteeksi vaikka osa Natsi-Saksan menetelmistä tulisi Suomeen (jota valitettavasti ei tapahdu). Yleisti monet vähä-älyiset kouluttamattomat ihmiset hankkivat paljon/useita lapsia, eivät pysty kouluttamaan, kasvattamaan lapsista edes normaali yhteiskuntaan sopeutuvia ja tästä seuraa sitä, että vähä-älyisyys jatkaa kasvamistaan. Tämä aiheuttaa lisää lasten ja nuorten häiriköintiä, rettelöintiä ja säännöistä tai laista välittämistä. Miksi he eivät osaa käyttäytyä? Johtuu tyhmyydestä!
        Sastamalassa on juoppoja ja huumeiden käyttäjiä paljon, melkein kaikki heistä on vähän koulutettuja tai eivät ole käyneet edes yläastetta/kansakoulua loppuun. Eivät ole kouluttautuneet tai saati töissä olleet, näitä näkee niin nuorissa kuin vanhemmissa ihmisissä. Silti he lisääntyvät ja jättävät lapsien kasvatuksen itseltään pois mm. huostaanotot. Jatkavat lisääntymistä siitäkin huolimatta, että aikaisemmat lapset ovat jo heiltä pois otettu. Täten kannatan ehdottomasti älykkyysosamäärään ja kouluttaneisuuteen perustuvaa syntyvyyttä.

    • Nimetön

      Ehkä kannattaisi ottaa lääkkeensä ja rauhoittua. Nimimerkillä vain peruskoulu käyty, muttei päivääkään työttömänä ja nykyinen asemanikaan ei mikään ihan perusduunari ole. Ai niin, don’t feed the troll, unohdin.. 🙂

  • Tarkkana

    Nuori tarvitsee rajoja ja rakkautta. En ole täällä Vammalassa tavannut niitä huonosti käyttäytyviä nuoria, jos ne nyt tupakkaa polttaa ja vähän kaljaa kittaakin niin eiköhän se kuulu tuohon ikään.
    Ja muistelkaas vähän omaa nuoruuttanne hyvät vanhemmat, ei sitä ihan viattomia oltu silloinkaan.

  • Nimetön

    Kai te tajuutte et tää on ikärasismia?! Miks kaikkia rangaistaan jos toiset riehuu, kameroista varmasti näette ketä on riehunut ja niille porttikielto!

  • Nimetön

    Kuulkaas nyt äiskät ja iskät, ei oo pelkät äetsäläiset siel ollu riehumassa, mukana on ollu kiikkalaisia ja kiikoslaisia.

Kommentointi ei ole käytössä.