Torstai 11. tammikuuta oli Taru Virtaselle vaikea päivä. Tarun esikoinen, Milla, olisi täyttänyt silloin 18 vuotta. Täysi-ikäisyyden kunniaksi äidin ja tyttären piti avata Tarun lahjaksi saama vaaleanpunainen kuohuviinipullo. Se on yhä koskemattomana perheen keittiössä Sastamalan Stormissa, sillä Millaa ei enää ole.
Nuoren tytön elämä katkesi odottamatta mopoautokolarissa Sastamalan ja Nokian rajalla 18. helmikuuta 2017. Milla ja hänen poikaystävänsä Eero Nurmi menehtyivät, sillä humalainen mies törmäsi tahallaan nuorten mopoautoon. Myöhemmin oikeudessa mies myönsi yrittäneensä itsemurhaa. Sen sijaan, että olisi riistänyt hengen itseltään, mies surmasi kaksi 17-vuotiasta nuorta ja muutti kahden perheen elämän lopullisesti.
Elämästä katosi nauru
Millan kuoleman myötä Virtasten elämästä katosi nauru, sillä Taru kertoo tyttärensä olleen aina iloinen.
Äidillä ja tyttärellä oli hyvät välit. Milla kulki yhdessä Tarun kanssa Sastamalan Opiston tilkku- ja helmityökursseilla, kotona he toteuttivat päähänpistosta erilaisia projekteja, kuten keittiöremontin.
”Hän oli myös samanlainen kyläluuta kuin minä. Viihdyimme kylässä usein monta tuntia”, Taru naurahtaa.
Millan rakkain harrastus oli piirtäminen. Vammalan ammattikoulussa autonasentajaksi opiskellut taiteellinen tyttö haaveili ammatista, jossa saisi käyttää luovuuttaan.
”Milla halusi automaalariksi. Hän halusi toteuttaa erikoismaalauksia ajoneuvoihin, kuten rekan nuppeihin.”
Äidin on yhä vaikea katsoa valokuvia Millasta. Sen sijaan tyttären päiväkirjasta on tullut tärkeä. Läheisistä väleistä kertoo se, ettei kirjan sivuilta ole paljastunut Tarulle yllätyksiä.
”Pystyimme puhumaan kaikesta.”
Vaikea vuosi
Millan kuolemasta tulee pian kuluneeksi vuosi. Taru on yhä vereslihalla.
”Ei oman lapsen menettämisestä voi koskaan toipua, mutta yritämme opetella elämään asian kanssa. Milla on yhä mielessä päivittäin, muttei enää joka hetki.”
Onnettomuus on laittanut asiat entistä paremmin mittasuhteisiin. Jos joku valittaa turhista asioista, sanoo vaikka vihaavansa talvea, Tarun sisällä kuohahtaa.
”Älä puhu vihasta yhtään mitään, kun et siitä mitään tiedä”, hän ajattelee silloin.
Jos Taru nyt saisi sanoa Millalle mitä tahansa, hän kertoisi että on kova ikävä. Siihen tiivistyy kaikki.
Konsertti nuorten muistoksi
Tyrvään kirkossa järjestetään tänä sunnuntaina 28. tammikuuta mopoautokolarissa menehtyneiden Milla Virtasen ja Eero Nurmen muistokonsertti. Konsertti alkaa kello 17.
Esiintymässä ovat muun muassa iskelmälaulaja Matti Esko, Eeron äiti Heli Nurmi sekä Laulukoulu Preston oppilaita.
Konsertin ohjelmisto on koottu yhdessä nuorten solistien kanssa. Yksi kappaleista on Heli Kajon Jos mä kuolen nuorena, joka kuultiin myös Millan hautajaisissa.
Konsertissa kuullaan myös kirkkoherra Ari Paavilaisen sekä Sastamalan seudun mielenterveysseuran toiminnanjohtaja Ari Tiensuun puheet.
Vapaaehtoinen ohjelmamaksu ja keräyslippaan tuotto ohjataan Sastamalan seudun lasten ja nuorten ehkäisevään mielenterveystyöhön. Lisäksi myynnissä on lasitöitä ja Millan piirtämiä postikortteja käteismaksulla.
Konsertin järjestävät Millan ja Eeron vanhemmat, Sastamalan seurakunta ja Laulukoulu Presto paikallisten yritysten ja yhdistysten tuella.
Kyllä asiaa pitää käsitellä, aina kun on voimia. Ei tälläiset tapahtuvat parane yrittämällä unohtaa. Hienoa, että on tälläinen muistokonsertti.
Antakaa omaisten surra rauhassa. Uteliaat ja kyselijät pysykööt mökeissään. Samoin muistuttelijat ja haavojen aukirepijät.
Itselläni on kokemusta perheenjäsenten kuolemista. Kauheinta oli, kun aina sai vastata repiviin ja muka osaaottaviin uteluihin sekä kahvittaa juoruämmiä.
Mieluummin auttakaa konkreettisesti, mutta hienotunteisesti. Pois vellominen ja alhainen uteliaisuus.
Mutta tarviiko aina laittaa lehteen,voi sitä surutyötä tehdä muutenkin
Tämmöistä jälkeä syntyy kun viranomaisilla ei ole mitään vastuuta ja velvoitteita .
Tekijällä oli pitkä rikoshistoria ym. ongelmia mutta liikkui täysin vapaasti , tämä on Suomessa suuri ongelma .
Mutta, kun joku uhraa kasvonsa lehdille, niin ehkä se voi välikäsien kautta ennaltaehkäistä tälläisen paskasakin päähänpistoja. Luulisi, että ei suurempaa häpeää voi ihminen tuntea, kuin tämä tappaja ja hyvä niin.
Ei kenenkään pitäisi menehtyä vastaavassa tilanteessa. Siksi julkisuus on hyvästä, jos se säästäisi jonkun toisen perheen vastaavalta menetykseltä. Keneltä se on pois jos lehdessä asiasta kauniisti ja asiallisesti kirjoitetaan? En ymmärrä miksi näin tärkeästä asiasta ei saisi kirjoittaa vaikka joka kuukausi. Omaiset eivät asiaa unohda tai siitä sen paremmin toivu vaikka kukaan ei koskaan asiasta enää puhuisi tai kirjoittaisi. Eniten suruprosessia kai jarruttaa Suomen oikeuslaitos ja sen hitaus, kun syyllistä ei vielä ole edes tuomittu.
Nyt turpa kiinni valittajat. T. Millan isä
Jokainen vittuilu kommentti pois..
Jokainen käsittelee suruaan eritavalla
Mahtaako turmakuski tuntes edes häpeää? Naurettavia tuomiot Suomessa. Vois tuoda tänne kylille hetkes tuomiolle….
Ikävä ei todellakaan lopu koskaan
Isä
<3
Ja kuinka hyvät oltavat on näillä linnakundeilla, kaikki herkut sellissä. Lämpöä ,ruokaa,puhtaat vaatteet jne. Kun suomesta kaikkia ulkoistetaan,ulkoistetaan vankien hoito siperiaan.Säästyisi paljon rahaa. Ja linnassa tullaan helposti ”uskoon” ja taas ollaan niin katuvaa kunnes portit aukeaa…ja hups enää ei nii uskovaa ollakkaan
Mopo on hieno sisustuselementti.
Suomessa rikolliset saavat apua ja oikeutta mutta uhrit jätetään perheineen heitteille .
Valitettavasti Suomessa ei saa apua ja oikeutta kun tappamalla ja sitten viranomaiset ihmettelee huuli pyöreenä tapahtumia .
Ymmärrän vanhempien tuskan ja asian julkisuuden.Myös meidän perheen tytären on rattijuoppo tappanut Vammalassa..Varmaan -60 lukulaiset muistavat.Nuori elämä katkaistaan.Tuomiot ovat aivan mitättömiä.Ikävä ei lopu koskaa.