”Nauti ja elä, kun aikasi on” – Millan ja Eeron muistokonsertti täytti Tyrvään kirkon

Eemeli Keskinen (vas.), Kalle Harjunpää, Matti Kuukka, Luukas Tapala, Eeli Vilén, Kalle-Matias Marttila ja Paavo Honkamäki ovat olleet saattamassa loppuun Eero Nurmen aloittamaa autoprojektia.

Tyrvään kirkon pihaan on pysäköity punainen Volkkari. Vuosimallin 1992 avolava-Caddyn piti olla viime vuoden helmikuussa mopoautokolarissa menehtyneen sastamalalaisen Eero Nurmen ensimmäinen autoprojekti.

Vaikka Eeron elämä päättyi, auto ei jäänyt keskeneräisenä talliin. Siitä kiittäminen on hänen vanhaa ystäväänsä Matti Kuukkaa ja muuta isoa kaveriporukkaa.

”Eero oli lapsuudenkaverini, rakentelimme yhdessä paljon kaikenlaista. Kun Eero kuoli, minulle oli itsestään selvää että projekti jatkuu”, Kuukka toteaa.

Hänen lisäkseen autossa näkyy yhdeksän muun Eeron kaverin kädenjälki. Nuoret tarttuivat toimeen viime vuoden maaliskuussa ja päättivät, että auto on valmis Eeron syntymäpäivänä, tammikuussa 2018.

Eero on ollut mielessä matkan varrella useasti.

”Etenkin juuri harrastusten parissa miestä kaipaa eniten. Sekin on ollut outoa, ettei hän enää aja kaupungilla vastaan”, sanoo Kuukka hiljaa.

Airi-Kaija ja Pekka Sorri tuntevat Milla Virtasen isän.

Tyrvään kirkko täyttyi ääriään myöten

Tyrvään kirkossa soi sunnuntaina mopoautokolarissa menehtyneiden Milla Virtasen ja Eero Nurmen muistokonsertti. Ääriään myöten täyttyneessä kirkossa oli paljon nuorten läheisiä, mutta myös muita kaupunkilaisia, joita nuorten äkillinen poismeno on koskettanut.

Airi-Kaija ja Pekka Sorri olivat saapuneet konserttiin Tottijärveltä.

”Millan isä Mikko on ollut omien lastemme kanssa samaan aikaan koulussa. Tieto siitä, että kolarissa kuoli juuri Milla, tavoitti meidät melko pian. Ei näin hirveää asiaa voi ymmärtää, kolari oli jotain ihan sanoin kuvaamattoman kamalaa”, kaksikko herkistyi.

Johanna Honkamäki ja Tiia Kulmala olivat tuttuja Millan ja Eeron kanssa. Eeron sisko oli Johannan paras ystävä, Tiialle Eero oli luokkakaveri.

”Olen edelleen Eeron äidin kanssa paljon tekemisissä. Meillä on erityinen suhde: minä leivon Helille ja sitten kahvittelemme yhdessä”, Honkamäki kertoi.

Heli Nurmi lauloi konsertissa Täällä Pohjantähden alla -kappaleen. Honkamäki uumoili ennen konserttia, että laulun esittäminen tulee olemaan Eeron äidille kova paikka.

”Heli selviää varmasti, hän on vahva nainen.”

Johanna Honkamäellä ja Tiia Kulmalalla olivat tunteet pinnassa jo ennen muistokonsertin alkamista.

Mikä on meille arvokasta?

”Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen. Mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan”, laulaa Sini Manninen Johanna Kurkelan tutuksi tekemää kappaletta Ainutlaatuinen. 

Moni käsi kohoaa hipaisemaan silmäkulmaa.

Kappaleiden välissä juontaja Ilkka Nykänen muistelee nuorten lapsuutta.

”Eero syntyi perheensä neljänneksi lapseksi. Jo pienenä häntä kiinnosti kaikki, mikä liikkui ja pörisi. Eerolla oli potkulauta nimeltä Nönö, siksi hän sai lempinimen Nönömies. Milla taas oli kiltti ja ajatteli aina muita, hän oli yllytyshullu ja aina valmis kaikkeen. Iloisuus ja onnellisuus kuvaa molempia.”

Kirkkoherra Ari Paavilainen palaa puheenvuorossaan 11 kuukauden taakse. Silloin Tyrvään kirkkoon kokoontui turmasta järkyttynyt joukko.

”Kaiken surun ja järkytyksen keskellä oli nähtävissä paljon hyvää tahtoa ja rakkautta. Halusimme olla kantamassa toisiamme.”

Paavilaisen mukaan suru ja menetys ovat edelleen läsnä, mutta valonsäteet pilkahtelevat jo.

”Uskon, että tapahtumat ovat pistäneet meidät tarkastelemaan sitä, mikä on meille arvokasta. Tärkeintä on saada elää, elämä itsessään on arvokasta. Sen varjeleminen on meidän tehtävämme.”

Konsertin päättää Matti Esko kappaleellaan Nauti ja elä.

”Kaunis on katsella tuulien teitä, ne kullassa tähkien taivaltaa.  Jouten vain olla ja muistella heitä, joita me jääty on kaipaamaan. Kuunnella kaipuuta, tuntea tovi, iloa surua ikävää… Nauti ja elä kun aikasi on, vuodet niin kiireesti kulkee. Kukaan ei meistä oo kuolematon, illalta silmät yö sulkee…”

Matti Esko.
Sastamalan seurakunnan kirkkoherra Ari Paavilainen.
Eeron äiti Heli Nurmi lauloi kappaleen Täällä Pohjantähden alla. Kontrabassossa Tarmo Lehtonen ja haitarissa Mika Riihioja.
Millan paras ystävä Nea Törmänen tulkitsi Heli Kajon kappaleen Jos mä kuolen nuorena. Se soi Millan toiveesta myös hänen hautajaisissaan. Kitarassa Aleksi Inkinen.
Katariina Mäkinen ja Annikki Ollila tanssivat Jaana Heinon esittämän laulun Sinuun minä jään.
”Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen”, tulkitsi Sini Manninen.
Valkokankaalle heijastettiin kuvia Millan ja Eeron lapsuudesta.
Yleisö pääsi osallistumaan lauluun virressä Taivaan isä suojan antaa.
Monet ikuistivat konsertin hetkiä kännyköillään.
Piirtäminen oli Millalle rakas harrastus. Hänen kuvistaan tehtyjä kortteja oli myynnissä konsertissa.
  • Nimetön

    Myös kiitos…nuorten yhtenäisyys ja myötätunto liikutti. Menetys yhdisti heitä ja näkyy varmasti heidän tulevassa elämässään. Toimiminen kunnioittaa menneiden muistoa.

Kommentointi ei ole käytössä.