Auto katolleen Kokemäellä – Katkaisi valaisinpylvään

Kokemäellä suistui henkilöauto valtatieltä 2 torstaina aamupäivällä. Hätäkeskus sai ilmoituksen noin kello 9.45.

Onnettomuus sattui Rajaojalta nelisen sataa metriä Sonnilan suuntaan. Henkilöauto oli ohittamassa toista henkilöautoa, kun kuljettaja menetti sen hallinnan. Viron kilvissä oleva auto päätyi katolleen ojaan ja katkaisi mennessään valaisinpylvään.

Yksin liikkeellä ollut kuljettaja pääsi omin avuin ulos. Pahemmilta loukkaantumisilta vältyttiin.

Liikenne ohjattiin raivaustöiden ajan toista kaistaa pitkin.

Päivystävä palomestari muistuttaa, että ennakoiva ajaminen on nyt ehdottoman tärkeää. Isot tiet ovat erittäin liukkaita.

Kommentointi ei ole käytössä.