Sastamalan Ruokapuisto Ystävyydenpuistoon?

Sastamalaan kaavailtu Ruokapuisto sijoittunee Ystävyydenpuiston ja pääkirjaston läheisyyteen.

Kaikille kaupunkilaisille avoimesta puutarhasta kaupungille aloitteen tehnyt Taideyhdistys REKry tapasi tiistaina kaupungingeodeetti Arto Vuorijärven, jonka kanssa keskusteltiin mahdollisista puisto- ja maa-alueista. Myös kirjastonjohtaja Sari Sillanpää on antanut oman siunauksensa sille, että kirjaston läheisyyteen tulisi lisää istutuksia ja puutarhamaisuutta.

Ideaa kehittää nyt Ruokapuisto-työryhmä, johon kuuluvat Eveliina Asikainen, Katja Halinen, Heidi Piippo, Antti Lepistö ja Sari Bamberg. Työryhmän mukaan seuraavaksi mietitään, mikä tai mitkä tahot olisivat vastuullisia vetämään hanketta vai tullaanko Ruokapuiston tiimoilta perustamaan oma yhdistys.

”Tämän jälkeen tehdään tarpeelliset sopimukset kaupungin kanssa. Tarkoituksena on aloittaa puiston tekeminen jo tänä keväänä”, työryhmä kertoo.

 

12 vastausta artikkeliin “Sastamalan Ruokapuisto Ystävyydenpuistoon?”

  1. KulttuuriaJaKarviaismarjoja

    Mahtava idea, mutta onko loppuun ajateltuna? Verkkoaidattu alue, kulkulupa tai ympärivuorokautinen henkilövalvonta alueelle. Silloin toimii. Muuten toteutus ei kanna ajateltua satoa? Ilkivalta tällaisia avoimia näkyvällä paikalla olevia kohteita kohtaan on tosiasia. Kun maaseudulla luonnostaan metsän elävät, linnut ja osin kotilemmikitkin tuhoavat puutarhasatoa yksityisillä pihoilla, niin vandalistit hoitavat saman asian avoimessa puutarhassa kaupungilla. Pissittyjä ym. lannoitettuja yrttejä ja puutarhamarjoja ja maahanravistettuja potkittuja omenoita koppakaupalla? Ei kiinnosta. Ja pitääkö kulttuuriasiat aina sotkea tässä pitäjässä joka muuhun asiaan?

    Vastaa
    • Esa

      Puutarha itsessään on mitä suurimmassa määrin kulttuuria.
      Koko sana ”kulttuuri” on peräisin latinan kielestä ja tarkoittaa viljelystä. Myöhemmin se on laajennettu tarkoittamaan myös ns. hengen viljelystä.

      Vastaa
  2. Nimetön

    Tuo ilkivalta-asia tuli itselläkin päällimmäisenä mieleen. Ja vaikka raha jostain alueen aitaamiseen löytyisikin niin sen paikka ei missään tapauksessa ole kauniissa Ystävyydenpuistossa josta puolet on jo tuhottu (tyhjillä) rivitaloilla…

    Vastaa
  3. Muori

    Eikö voitaisi siivota ns. Äidinpuistoa Asemakadun varrelta, se on ruokottoman näköinen. Paikka on ankea ja hoitamaton.

    Vastaa
  4. Nimetön

    Karkussa on ent. emäntäkoulun pelloilla jotakin viljelmää ts. palstoja halukkaille. En ole siellä käynyt, mutta ainakin sijainti on varmasti ollut hyvä.
    Miksi muuten ne palstat pitää olla keskellä kaupunkia, kun ihmisillä on autoja melkein kaikilla. Voisi nämä palstat olla jossakin sivummalla ? Maata kyllä on.

    Vastaa
  5. Tyrvään Tytti

    Ruokapuisto… ei heru ymmärrystä tätä hanketta kohtaan. Tai olisihan se pultsareille uusi hyvä kokoontumispaikka, jos Torikeskuksen puistosta tehdään parkkipaikka.

    Vastaa
  6. SinneVaan

    Pukstaavi tai jokin muu kirja kourassa istumaan jo ennen Juhannusta omenapuun alle odottamaan syksyistä omenasatoa, ja omenan putoamista omaan päähän kuten Newtonille aikanaan kävi? Ehkä siinä sitten syntyisi jokin idea joka valaisisi lisää kokonaisuutta ruokapuiston perustamisen tarpeellisuudesta ja kannattavuudesta. Mitään yhteistä ruokapuistolla ei liene kulttuuriasioiden kanssa ole tuon alun toteamukseni lisäksi paitsi että jos puistosta aiotaan tehdä lisää yksi uusi kilpaileva lounaspaikka Vammalaan. Kulttuuriruokala? Turha on latinan kieltä tähän asiaan liittää, ellei se sitten ole puiston tuleva palvelukieli opasteineen kaikkineen ”alan asiakkaille?” Humulus lupulus?

    Vastaa
  7. Itsekin harrastelija

    Ajatus ok mutta sijainti toivoton. Muistaakseni Lousajasta löytyi paikka mutta viime vuonna kaupungin byrokratia oli pidempi kuin kasvukausi. Nyt kun hommaa viedään valtuustoaloitteella, näyttää käyvän samoin. Aluetta ollaan muutenkin kaavoittamassa, eikä tällaiset istu siihen kuvioon.
    Miksei sitä Lousajaa viety maaliin?

    Vastaa
  8. Nimetön

    Asia on ihan hyvä, mutta kannattaa todella miettiä tarkkaan missä ko. alue olisi. Ei liian lähellä liikennettä, ettei nyt sitä lyijyä sitten niihin marjoihin liikaa tulisi.

    Vastaa
    • Nimetön

      Ei hyvät ihmiset niihin marjapensaisiin ja omenapuihin kerkii kertyä lyijyä…eivät kerkee edes juurtua, kun jo ovat mennyttä kalua olipa missä päin kaupunkia vain. Semmonen on tämä kaiken hyvän kasvupaikka.

      Vastaa
      • Nimetön

        Ei nykyään ole enää lyijyä bensiinissä. Se kiellettiin Suomessa jo 1990-luvulla. Kaiken tuhoavia äidin pikku mussukoita sen sijaan piisaa, eikä heitä kiellä kukaan.

  9. Nimetön

    Olen sitä mieltä, että vuokratkaa maaseutuyrittäjät halukkaille kaupunkilaisille pottupellon ja kasvimaan verran peltoa. Vai kieltääkö EU senkin? Eikö se ois sitä elävöittämistä ja lohtua murheeseen niille, jotka potevat menneen maailman ikävää.

    Vastaa

Kirjoita vastaus

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>