Sastamalassa rakennetaan lumiukkoja porukalla

Tällainen ukko syntyi Ulkona kuin lumiukko -kampanjan startissa Säkylässä 28.1.

Suomen Latu haastaa rakentamaan lumiukkoja 80-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi. Sen tiimoilta Vammalan Retkeilijät toteuttaa Ulkona kuin lumiukko -tapahtuman kaupungin rantasaunalla tulevana sunnuntaina 25. helmikuuta kello 11-14.

Perinteisen lumiukon osaa varmasti tehdä jokainen, mutta mitä sitten, jos ei olekaan nuoskalunta? Tai jos ei ole lunta ollenkaan? Onneksi lumiukkoja tehtäessä vain mielikuvitus on rajana!

Pakkasella lumiukon aihio tehdään muottiin. Tarkoitukseen sopii isokokoinen pahvilaatikko, saavi tai ämpäri. Mukaan rantasaunalle voi ottaa oman lapion ja vaikka ämpärin. Paikan päällä on muutama valmis aihio, pari muottia sekä hieman asusteita lumiukoille. Halutessaan myös omia asusteita, kuten huiveja tai päähineitä, voi tuoda mukanaan.

Ulkona kuin lumiukko on koko perheen ulkoilutapahtuma. Ukkojen rakentelun lisäksi luvassa on lumiukkopolku tehtävärasteineen sekä askartelua ja lumikenkäilyä. Puhvettikin palvee ulkoilijoita.

Poimintoja

  • Nimetön

    Kokemäen Lievijärvestä saa ahventa ja siikaakin.
    Ei kun pilkkimään.
    Sastamalan Aurajärvelle kannattaa myös mennä ahven sielläkin isoa.

Kommentointi ei ole käytössä.