Lautakunta: Sivuterveysasemat korkeintaan kuukauden kiinni kesällä

Sastamalan ja Punkalaitumen yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunta haluaa, että sivuterveysasemat ovat kesällä korkeintaan kuukauden kiinni. Päätös syntyi vastoin viranhaltijaesitystä äänin 2-7.

Alustavan suunnitelman mukaan Kiikoisten, Suodenniemen ja Äetsän sivuterveysasemat olisivat kiinni 2-3 kuukautta kesä-elokuussa sekä Punkalaitumen sivuterveysasema kaksi viikkoa kesä-heinäkuussa. Kesäajan toiminta on kaavailtu keskitettävän pääterveysasemalle Vammalaan ja Mouhijärven sivuterveysasemalle. Terveyskeskussairaalan osastosulkua ei toteutettaisi.

Seppo Aarinen teki esityksen, että sivuterveysasemien kesän sulkuaika on korkeintaan yksi kuukausi. Tätä kannatti Raija Hituri. He saivat äänestyksessä taakseen Timo Karusen, Terttu Routsin, Katriina Purolan, puheenjohtaja Reino Sivosen ja Päivi Turjan. Sosiaali- ja terveysjohtajan esityksen puolesta äänestivät Jari Andersson ja Marja Mäki-Soini.

Jari Andersson sekä sosiaali- ja terveysjohtaja Päivi Tryyki jättivät lautakunnan päätöksestä eriävän mielipiteen.

Yhteistoiminta-alueen sosiaali- ja terveyslautakunnasta käyttösuunnitelma ja määrärahasiirrot menevät tiedoksi ja hyväksyttäväksi kaupunginhallitukseen ja edelleen -valtuustoon.

Poimintoja

  • Nimetön

    Päivi Tryyki ja jälleen tänään laittomasta toiminnastaan tuomion saanut Jari Andersson saivat hienosti nenilleen.

    • Nimetön

      Aluehallintovirasto on tuominnut Anderssonin toimet opettajaa kohtaan, kirjoittaa Tyrvis ja jatkaa…

      • Nimetön

        Miksei Alueviesti kirjoita Anderssonin saamasta tuomiosta, kun Tyrvis ei näytä juttua kuin maksaville?

  • Nimetön

    Lääkärit Sastamalassa Käytöskoulutukseen,ylimielisiä ja loukkaavia puheissaan!

  • Nimetön

    Kyllä kait joutaisi kaikki sivuasemat sulkea. Vammala ja mouhijärvi riittäisi aivan hyvin.

    • Nimetön

      ..”kait joutaisi kaikki sivuasemat sulkea.”
      Mikäli halutaan Sastamala täysin näivettää, näin todellakin pitää toimia.

  • Ihmettelevä

    Kaikki haluavatSastamalan väkiluvun kasvavan.kasvu edellyttää että palvelut ovat tasapuolisia koko kaupunkin alueella. Koska menette tutustumaan Pusan toimintaan missä on kaikki lääkärin virat täytetty Tryyki ja kumppanit?

    • Nimetön

      No he Sotesissa päättäjän rooliin päässeet eivät muuta kuin nauttivat palkastaan. Palkka tulee Sastamalassa tilille, teki sen eteen jotain tai ei.

  • Nimetön

    Naapurikuntien Pohjois-Satakunnan ja Keski-Satakunnan Sotesia vastaavat kuntayhtymät toimivat hienosti.
    Lääkäripulaa ei tunneta. Kuudelle Pohjois-Satakunnan kunnalle tuottavassa PoSassa on mm. kaikki 19 lääkärinvirkaa täytetty vakinaisilla viranhaltijoilla. Miksi täällä Sastamalassa toimintaa ei saada perästäkään sujumaan?

  • Nimetön

    Tämä anderssonilainen ylimielisyys on vallalla Sotesissa.
    Noudatetaanko tätäkään lautakunnan päätöstä terveysasemien aukioloista?

  • Nimetön

    Kovasti paljon nyt mölistään tästä valinnanvapaudesta. Tarkoittaako se sitä, että voi valita minkä sairauden ottaa itselleen? Ja kuinka pitkään se kroppaa runtelee. Ei menneet sukupolvet voinut tälläistä edes unelmoida. Sote silittää ”rypyt”, vai ryypyt.

  • Nimetön

    Valinnanvapaus on sitä haluaako suuhoidon vai jotain muuta. Lääkäreitä täällä ei pidä kuin jos käsiraudoissa.

  • Nimetön

    Uskooko Tryyki ja Andersson, että lautakunta todellakin päätti lyhyen kesäsulun?
    Vai yrittääkö venkoilla asiassa?

Kommentointi ei ole käytössä.