Koulusta kylätaloksi Kaukolassa – ”Meillä oli vahva usko hankkeeseen”

Vanha kartta on yksi muisto kouluajoista, esittelevät Kaukolan kyläseuran puheenjohtaja Olena Sandholm ja hallituksen jäsen Anne Välimäki.

Se oli rahastonhoitajan idea. Kun Sastamalan kaupunki teki päätöksen Kaukolan koulun lakkauttamisesta ja kiinteistön myymisestä, avasi rahastonhoitaja kokouksessa suunsa. Hän ehdotti, että kyläseura ostaisi koulun.

”Kaikki me olimme ensin ihmeissämme avauksesta, vaikka kukin olikin itsekseen miettinyt kauppojen mahdollisuutta”, naurahtavat kyläseuran puheenjohtaja Olena Sandholm ja hallituksen jäsen Anne Välimäki.

Kun soraääniä ei kuultu, alettiin ostamisen mahdollisuutta tutkia tarkemmin. Pankki lupasi lainan 12 890 euron kauppasummaa varten ja kyläseura ilmaisi ostohalunsa kaupungin suuntaan. Kaupunginhallitus päätti asiasta 19. joulukuuta, kauppakirjat allekirjoitettiin pari viikkoa sitten.

”Nyt katsellaan ympärillemme ja ihmetellään, mitä on tullut tehtyä. Meillä on vahva usko, että tämä oli hyvä päätös.”

Kaukolan koulu on kyläseuran omaan käyttöön varsin suuri, kokonaisalaltaan noin 1000 neliötä. Tarkoitus onkin vuokrata tiloja sastamalalaisten seurojen, yhdistysten ja vaikka osuuskuntien käyttöön.

”Tällä hetkellä kaavailemme, että alakerran isosta luokasta tulisi kyläyhdistyksen yhteinen olohuone ja muut tilat vuokrattaisiin. Yläkerrassa on kolme vanhaa opettajien asuntoa, jotka vuokrataan asuinkäyttöön pienen pintaremontin jälkeen.”

Kyläseura toivoo, että rakennus olisi tulevaisuudessa yhtä täynnä elämää kuin se koulukäytössä oli.

”Toivomme saavamme vuokralaisiksi sellaisia tahoja, jotka järjestäisivät monipuolista toimintaa.”

Sastamalan Opiston kanssa keskusteluja on jo käyty. Kyläseura on tehnyt ehdotuksia esimerkiksi luennoista, joita kylätalolla voitaisiin pitää.

Ensimmäinen yleisölle avoin tilaisuus uudella kylätalolla on jo lyöty lukkoon. Kaukolan entisen koulun ovet avautuvat elokuussa pidettävän Sastamalan Wanhat Talot -tapahtuman ajaksi.

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä.

Antti Juvela, Olena Sandholm ja Anne Välimäki kannustavat kyläläisiä keksimään toimintaa kylätalolle.

Poimintoja

  • vanhempi etälamautin

    Oikeat naiset remmissä. Menestyy! Ja Lantulatalolta voi käydä katsomassa mallia, siellä on aina jotain menossa.

  • Nimetön

    Hienoa, että tällainen projekti on polkaistu käyntiin. Onnea ja menestystä uudelle kylätalolle!

    • .

      Maaseudulla asuvia on aina vähän ns. mollattu ja mistähän syystä ? Täällä on hyviä kiinteistöjä ei homeisia. Meidän ei tarvitse myydä niitä myöskään pilkkahintaan, jos huolehdimme asunnoistamme ja ympäristömme siisteydestä.

  • X- Tyrvääläinen

    Osasikohan maanviljelijä K T Vänniä arvata kuinka hienoon käyttöön Kaukolan koulu päätyy koulukäytön jälkeen. K T Vänniähän lahjoitti aikoinaan tontin koulua varten. Myykää A- kirjaimella varustettuja tukimitalleja jatkossa kylätalon hyväksi. Onnea ja menestystä.

  • Nimetön

    maalle/maalaiskoululle vois laittaa vaikka kuntosalin, käsityöpajan, majatalon, pitopalvelu/juhlapaikan, rukoushuoneen, kerhotiloja, osuuskunta yritystoimintaa,musiikki studion, konserttisalin, elokuvateatterin, ompelimon, puusepän verstaan, kurssikeskuksen, perinnetieto/taitokeskuksen, kädentaitojen opetusta, leiritoimintaa, matkailupalveluja, leipomon, kahvilan, suutarin verstaan, vaatekaupan,makkaratehtaan ym. ym kyllä maalla osataan

Kommentointi ei ole käytössä.