Kuusikymmenluvulla jääkiekko oli kovassa nosteessa Vammalassa. Palloseurassa tehtiin hartiavoimin töitä, jotta jalo jääurheilu vetäisi nuoria ja vanhempiakin puoleensa. Lousajassakin oli kaupungin, vai oliko vielä kauppala, hoitama luistinrata. Ison neliömäisen areenan keskellä oli tolppa, jossa muutama lamppu kajasti iltaisin valoa. Sulassa sovussa kentällä luisteltiin ja pelattiin myös jääkiekkoa. Maalien virkoja toimittivat runsaan metrin mittaiset ja noin 60 senttiä korkeat puiset rakennelmat. Kolahduksesta kuuli, kun tuli maali. Ja tietenkin puumaalit toimivat oivina killinpeluuseininä. Vastaava Koivuniemen kenttä oli Varikonkadun ja Härmänkadun kulmauksessa.
Jossakin vaiheessa nousi Mannerheimin kenttä, Mantsu, kaukaloineen, pukukoppeineen ja valoineen. Kentällä jo oikeasti harjoiteltiin ja vietettiin paljon aikaa. Yleensä talvilauantait ja -sunnuntait hujahtivat Mantsussa eväitten kanssa. Jäällä viilettivät muun muassa Karlssonin veljekset, Selinin Jukka-Pekka, Mäsi, Metsälän Saku, Reinikan veljekset, Puntalon Heme, Terosen veljekset ja monet muut. Pelit olivat tiukkoja ja kovia, mutta reilussa hengessä – pääsääntöisesti. Mantsun maaleissa oli rautalankaverkot, joista kiekko rivakasti pomppasi takaisin jäälle. Niinpä joskus tulikin kinaa siitä, oliko kiekko käynyt maalissa v ai ei.
Kaikkien tavoitteena oli tietenkin Kaalisaaren kiekkopyhättö, jossa äijäjoukkue pelasi. Myös junnut pääsivät kaukaloon, mutta usein ne pelit oteltiin Mantsussa. Kaalisaaren maaleissa oli muuten oikeat naruverkot.
Kaalisaari oli myös silloinen harjoittelukeskus niin kesällä kuin talvellakin. Joskus oppia olivat jakamassa silloiset kiekkomestarit, kuten Lasse Oka Oksanen, Teppo Rastio ja Reijo Mintsu Hakanen. He näyttivät kesäisin, kuinka kiekko livahtaa maaliin tarkoilla rannelaukauksilla. Maalissa oli vanerilevy, johon oli tehty eri puolille kiekon mentäviä reikiä. Laukaukset lähtivät myös vanerin päältä.
Ne olivat aikoja ne…
Erinomaisen hieno kirjoitus – 10+.
Tässä jutussa näet missä Sastamalassa mennään: eletään nostalgiassa ja aika kultaa muistot. Eiköhän toimittajankin kannattaisi tehdä juttuja tämänpäivän kiakkomiehistä, sieltä löytyy hienoja, menestyneitä pelimiehiä ympäri suomen eri joukkueista, nämä ovat esimerkkinä tämänpäivän nuorille. Ketä kiinnostaa jotkut höntsypappat 70-luvulta, varmaankin niitä pappoja, ei muita.
Aika tökerö kirjoitus sinulta kuka lienetkin ihan vaan tiedoksi että ilman meitä höntsypappoja ei olisi näitä nykyisiä kiekkoilijoita eikä esim jäähallia . Missä nykyään ihan erilaiset puitteet harrastaa tätä hienoa lajia että sillai ! 112240255
Metsälän Sakun yms arkistossa oli jääshow Kaalisaaressa 10.2.1970, jolloin Hannu Siivonen, Matti Keinonen ja Lasse Oksanen pelasivat ilmeisesti kolmella Vapsin yhdistettyä juniorijoukkuetta vastaan. Silloinen Lukon ja Ilveksen Dream Team …Mölli oli tuossa vaiheessa siirtynyt jo Poriin….hävisi 0-2…mutta jutussa kerrottiin etteivät käyttäneet ”voimalaukauksia”.
Joku voi muistaa paremmin…
Aktiivisia toimijoita tarvitaan Sastamalan jääkiekon eteenpäin viemisiksi, jos höntsypappa olet mukana niin kiitos siitä. Mikä rooli sinulla on jäähallin rakentamisessa ollut, olisi mukava kuulla.
Painopiste on täysin pielessä jos eletään nostalgiassa, jutut pitää olla nuorista, eteenpäinpyrkivistä junnuista, nehän sitä halliakin pääasiassa käyttävät. En ole nähnyt yhtään juttua Vapsin junnuista tai Ringeten tytöistä Alueviestissä, pappajuttuja kylläkin.
Hauskoja höntsyjuttuja sodan jälkeen , ei olisi asiaa sen ajan kiakkotaidoilla muuta kuin nykyisiin harrastesarjoihin, tahti on vähän toinen nykyisin.
Ja siinä se ongelma taitaa ollakin eli enemmän vaan höntsyporukoita entiseen malliin nuorille ja vähän vanhemmillekin niin saataisiin lapset liikkumaan täällä Vammalassakin, muualla ne jo liikkuvat.
”ei olisi asiaa sen ajan kiakkotaidoilla muuta kuin nykyisiin harrastesarjoihin, tahti on vähän toinen nykyisin”
Näin se on. Ei kukaan vanhoista pieruista pärjää tämänpäivän Liiga-tasolla – eikä se edes ole tarkoituskaan. Hävettävää ei kuitenkaan ole! Tapahtuneita pitää osata katsoa vähän sillä silmällä, missä aikanaan on oltu sen hetkiseen huipputasoon nähden.
Vammalasta on ponnistettu 60-luvulta alkaen junnu-SM -tasolle, SM-Sarjaan, Liigaan ja mitaleihin kiinni aina tähän päivään saakka. ”Purnaajilla” taitaa olla taustat vähän hakusessa. Heti tulee mieleen Ketolan Jorma, Saarikon Musa, Puntalon Heme, Lempisen Pera, Peltovirran Arttu, Alliniemen Timppa, Nurmisen Kaitsu, Lehdon Mika, Liuksialan Juho, Pihlajamäen Valtteri ja on niitä vielä monta muutakin, joiden nimet ei nyt tule mieleen.
Jokainen näistä kavereista on kulkenut oman pitkän polkunsa ja ne kaikki ovat erilaisia.
Trollaajilla on elämä hakusessa. Hieno kirjoitus Saksilta ja pajatson tyhjennys Saku Metsälältä.
Hyvä Saku asiaa kirjoitit kyllä niistä höntsykaukaloista olisi noussut moni muukin korkeimmalle tasolle jos olisi ollut se teköjää edes hallista puhumattakaan. Että sillai mutta niillä mentiin silloin ! Hyvää tulevaa kevättä hokiväelle ja muillekkin !
Ja vielä piti sanoa että kaikista meistä tulee höntsypappoja jos luoja suo.!
Kovin on väkisinkehumisen makua näissä pappajutuissa. Kyllä Vammalan jääkiekkokulttuuri on ihan hävettävän ohut ja ei sitä ainakaan paranna nämä entisaikojen muistelot jos niistä yritetään kehitellä sankaritarinoita, ketään väheksymättä.
Kiakko on joukkuelaji ja pitäisi keskustella miten joukkueet ovat menestyneet, antaa vähän erikoisen kuvan kun nostetaan muutama pelimies sieltä täältä jotka kuitenkin ovat oppinsa saaneet muualla kuin Vammalassa, eivätkä kuitenkaan ole mitään NHL- tähtiä vaikka hyviä ovatkin.
Enemmän keskusteluja ja tekoja junioreiden puolesta, Vammalassa on hyvä halli ja muutenkin loistavat olosuhteet, juniorikasvatus katkeaa kuitenkin viimeistään B-junnuissa.
Joten pappaenergiaa tähän päivään ja jätetään tyhjänpuhuminen vähemmälle.
Juuja !
Jaajoo!