Minna Isotalo
Kuvaus:
Olen toimittamisen sekätyöläinen, joka viihtyy paremmin yleisötapahtumissa ja kumpparit jalassa pellon laidalla kuin virallisissa edustustehtävissä. Suurin intohimoni on suorien radiolähetysten tekeminen, kynäilykin sujuu jotenkuten. Jos jotain olen tässä elämässä oppinut, niin sen, etten oikeastaan tiedä vielä mistään mitään. Ei maailma valmiiksi tule.
Kirjoittajana Minna Isotalo:
-
Svea on yksi Suomen parhaista työpaikoista
Great Place to Work Institute Finland on listannut Suomen parhaita työpaikkoja kymmenen vuotta. Ensimmäistä kertaa listalle on noussut myös Sastamalassa majaansa pitävä yritys. Svea Rahoitus & Perintä on valittu yhdeksi maamme parhaista työpaikoista.
-
Korkotaso laskee vielä nykyisestä
Asuntovelalliset voivat huokaista helpotuksesta, sillä korkotaso pysyy matalana vielä ensi vuonnakin. Vammalan Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Jyrki Rantala arvelee esimerkiksi 12 kuukauden Euriborin laskevan kesän korvalla nykyisestä 1,9:stä vielä 0,4 prosenttiyksikköä.
-
Maaseudulla varauduttu huonosti sähkökatkoksiin
Kun Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto kartoitti Tapaninpäivän myrskyn jälkimainingeissa maatilojen varautumista sähkökatkojen varalle, olivat kyselyn tulokset MTK- Vammalan johtokunnassa istuvan Juha Sianojan mukaan huolestuttavia.
-
“Suomalaistytöt ovat etuoikeutettuja”
Jo muutaman päivän hyisessä Suomessa viihtyneet ugandalaiset Andrew Masaba ja Esther Akao piipahtivat tänään Sastamalan seurakunnan vieraina sunnuntaina alkavan Yhteisvastuukeräyksen merkeissä. Uganda on tänä vuonna keräyksen ulkomaan diakonian kohdemaa.
-
Säkylässä jälleen innokkaimmat ennakkoäänestäjät
Presidentinvaalien 2. kierroksen ennakkoäänestys päättyi eilen illalla. Valtakunnallinen ennakkoäänestysprosentti oli 36, mikä tarkoittaa 1,5 miljoonaa ääntä.
-
Sastamalan Kokoomusnuoret järjestävät kesätyökampanjan
Sastamalan kokoomusnuoret ovat asettaneet kuluvan vuoden tavoitteekseen nuorten poliittisen kiinnostuksen herättämisen sekä työllisyysnäkymät. Luvassa on aiheiden tiimoilta järjestettävä poliittinen paneelikeskustelu sekä kesätyökampanja.
-
Kokemäellä juhlistettiin uutta LVI-hallia
Sastamalan koulutuskuntayhtymän Huittisten ammatti- ja yrittäjäopiston Kokemäenyksikön LVI-alan oppimisympäristön avajaisia juhlittiin tänään.
-
Virtuaalisesta todellisuudesta apua oppimiseen
“Web-kameran välityksellä voi heijastaa ilmaan kolmiulotteisia hologrammeja vaikkapa talopienoismallista tai auton moottorista. Niitä voi koskettaa ja liikutella”, selvittää Sastamalan koulutuskuntayhtymän johtaja Antti Lahti virtuaalisen todellisuuden käyttömahdollisuuksia opetuksessa.
-
Lastenpsykiatrian palveluita tarvitsee yhä useampi
Lastenpsykiatrian palveluita tarvitsevien alle 13-vuotiaiden määrä on viime vuosina kasvanut yhä kiihtyvällä tahdilla. Vuonna 2009 yhteensä 24 lasta ohjattiin lähetteellä Vammalan aluesairaalan lastenpsykiatriselle aluepoliklinikalle ja asiakaskäyntien määrä oli 1230.
-
Olisiko teillä hetki aikaa jutella?
Yli neljännesmiljoona suomalaista on turhautunut puhelimessa kuultuun myyntipuheeseen siinä määrin, että on kieltänyt puhelinmarkkinoinnin Asiakkuusmarkkinointiliiton rajoituspalvelulla. A-lehtien Vammalan toimiston tiimipäällikkö Katja Aulu törmää turhautuneisiin asiakkaisiin kuitenkin harvoin.

Viimeisimmät kommentit