Marianna Langenoja
Kuvaus:
Edes kerran elämässä on tarpeen epäillä kaikkea niin perinpohjaisesti kuin mahdollista. - René Descartes -
Kirjoittajana Marianna Langenoja:
-
Lukion vanhimmat tanssivat tänään
Jännitys – se on lukioiden vanhimmille tänään yhteinen tunne. Ainakin Vammalan lukiossa odotus on käsinkosketeltavissa. Milla Lumiainen ja Hanna Kylven (kuvassa) kertovat kenraalien menneen eilen hyvin, joten odotettavissa on onnistumisia tänäänkin.
-
Vautsi, mikä sirkus!
Sirkus lähtee, apinat jää, väittävät Vammalan lukion abiturientit. Ainakin yksi gorilla aikoo kuitenkin lähteä muun sirkusväen mukaan ja vähintään yksi laudatur kainalossaan. Johannes Ahokas herätti huomiota lukion ja Marttilan koulun pihalla.
-
Ystävänpäiväkonsertti kerää varoja paikalliseen hyväntekeväisyyteen
Tänään ystävänpäivänä Vammalan seurakuntatalolla järjestettävä konsertti kerää varoja paikallisille vähävaraisille. Kaikki lipputulot käytetään lyhentämättömänä vähävaraisten ruoka-avustuksiin, jotka jaetaan diakoniatoimiston kautta.
-
Kun omistaja karppaa, lemmikki barffaa
Sastamalalainen Mörkö on barffannut koko pienen ikänsä. Kolmevuotiaan sekarotuisen koiran omistaja Madeline Lehtoniemi uskoo, että barffauksen ansioista Mörkö ei ole tarvinnut lääkäriä pitkään aikaan. Sen turkki kiiltää ja virtaa riittää.
-
Porin Prikaatin komentaja: Huonomminkin olisi voinut käydä
KUUNTELE JUTTU – Säkylän Huovinrinteellä huokaistiin viime viikolla helpotuksesta. Puolustusvoimauudistus ei näillä näkymin tarkoita Porin Prikaatissa yt-neuvotteluja tai toimintojen karsimista. Komentaja, Säkylän varuskunnan päällikkö Juha Pyykönen odottaa jopa aiempaa parempia aikoja.
-
Suodenniemellä on Sastamalan vihrein koulu
Vihreä lippu nousi Suodenniemen koulun salkoon tänään kello 12. Suomen Ympäristökasvatuksen seuran myöntämä lippu on osoitus siitä, että koulussa tehdään onnistuneesti töitä kestävän kehityksen hyväksi.
-
Huittisten työterveyshuolto siirtynee Koskuankadulle
Huittisten työterveyshuolto siirtynee uusiin, isompiin tiloihin Koskuankadulle viimeistään huhtikuussa. Huittisten terveyskeskuksen hoitotyönjohtaja Tarja Hornin mukaan järjestely on välttämätön, sillä terveyskeskuksessa alkaa remontti, ja työterveyshuollon tilat tarvitaan muuhun käyttöön.
-
Hello Dolly on musiikillinen timantti
Huittisten musiikkiopiston Hello Dolly -musikaali sai ensi-iltansa viime lauantaina Risto Ryti -salissa Huittisissa. Kaikki viikonlopun näytökset olivat loppuunmyydyt, minkä laadukas teos ansaitsikin. Musikaalista päästään nauttimaan vielä tulevan viikonlopun ajan.
-
Härkäpakarin Hesburger on Satakunnan paras
Asiakkaat kiittelevät Härkäpakarin Hesburgeria nopeudesta, hyvistä tuotteista ja siisteydestä. Ravintolapäällikkö Henna Kopra ja vt.
-
Kenkäliike Pumpsiin murtauduttiin jo neljännen kerran
“Toivottavasti tämä on nyt loppu”, Kenkäliike Pumpsin yrittäjä Mari Välimaa (kuvassa) huokaa. Hänen yritykseensä on murtauduttu viimeisen kuuden kuukauden aikana jo neljä kertaa, viimeksi viime viikolla keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

Viimeisimmät kommentit