Suomen Turussa voidaan jo juoda Kokemäenjoesta otettua ja Virttaankankaan soraharjun läpi suodatettua tekopohjavettä. Sen toimittaminen Turun vesijohtoverkostoon alkoi 13. joulukuuta kello 15.38 virtaaman ollessa 9 600 kuutiometriä vuorokaudessa. [Lisää]
KUUNTELE ARKISTON AARRE 3 – Vammalalainen Antti Nummi oli tunnettu kansanperinteen kerääjä ja perinnetietäjä, mutta lisäksi myös armoitettu tarinankertoja. Hänen kynästään syntyi kirjojakin, esimerkiksi teos Amanda Jokisesta, kansanparantajasta, joka tunnettiin Tyrvään Mantana. [Lisää]
Sastamalalainen Mörkö on barffannut koko pienen ikänsä. Kolmevuotiaan sekarotuisen koiran omistaja Madeline Lehtoniemi uskoo, että barffauksen ansioista Mörkö ei ole tarvinnut lääkäriä pitkään aikaan. Sen turkki kiiltää ja virtaa riittää. [Lisää]
Great Place to Work Institute Finland on listannut Suomen parhaita työpaikkoja kymmenen vuotta. Ensimmäistä kertaa listalle on noussut myös Sastamalassa majaansa pitävä yritys. Svea Rahoitus & Perintä on valittu yhdeksi maamme parhaista työpaikoista. [Lisää]
Jo muutaman päivän hyisessä Suomessa viihtyneet ugandalaiset Andrew Masaba ja Esther Akao piipahtivat tänään Sastamalan seurakunnan vieraina sunnuntaina alkavan Yhteisvastuukeräyksen merkeissä. Uganda on tänä vuonna keräyksen ulkomaan diakonian kohdemaa. [Lisää]
Vihreä lippu nousi Suodenniemen koulun salkoon tänään kello 12. Suomen Ympäristökasvatuksen seuran myöntämä lippu on osoitus siitä, että koulussa tehdään onnistuneesti töitä kestävän kehityksen hyväksi. [Lisää]
Vaikka Jouko Urvikko lähtee aamulla töihin Sastamalaan Tampereen Hakametsän kuuluisan hallin läheltä, se ei hänestä vielä tee kiekko- eikä urheilumiestä. Sellainen hän kuitenkin on, urheiluhullu, niin kuin kiekkomies itse sanoo. Mutta puhutaanpa aluksi uudesta työstä. [Lisää]
Sastamalan kokoomusnuoret ovat asettaneet kuluvan vuoden tavoitteekseen nuorten poliittisen kiinnostuksen herättämisen sekä työllisyysnäkymät. Luvassa on aiheiden tiimoilta järjestettävä poliittinen paneelikeskustelu sekä kesätyökampanja. [Lisää]
Huittisten musiikkiopiston Hello Dolly -musikaali sai ensi-iltansa viime lauantaina Risto Ryti -salissa Huittisissa. Kaikki viikonlopun näytökset olivat loppuunmyydyt, minkä laadukas teos ansaitsikin. Musikaalista päästään nauttimaan vielä tulevan viikonlopun ajan. [Lisää]
Viimeisimmät kommentit