Tyyntä oli myrskyn edellä

Viikko sitten Suomessa voitiin huomata, että presidentinvaali ja siihen liittyvä kampanjointi käytiin tyynellä säällä. Myrskyn vuoro tuli hyvin pian vaalituloksen selvittyä, jo kolmantena päivä. Varuskuntien lakkautuslista, kuntauudistuksen työryhmäesitys karttaharjoituksineen ja Nokian mittavat irtisanomiset tekivät keskiviikosta päivän, josta draamaa ei totisesti puuttunut.

Sastamalassa muutospaineet ovat monia muita paikkakuntia vähäisemmät. Puolustusvoimien uudistuksiin liittyen varikon alasajo on jo tapahtunut vuosia sitten. Samoin kuntapuolella on hyvissä ajoin edetty suurempaan yksikköön. Nyt näyttäisi loppusilaukseksi riittävän Kiikoisten yhdistäminen Sastamalaan.

Punkalaitumella tilanne on ajatuksia herättävä. Kunta on tehnyt sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueeseen liittyvät ratkaisunsa ja olisi valmis näiden uudistusten jälkeen jatkamaan itsenäisenä kuntana. Punkalaidun oli mukana valmistelemassa yhdessä Mouhijärven, Vammalan ja Äetsän kanssa Sastamalan perustamista, mutta jäi loppusuoralla joukosta sivuun. Nyt kuntaa ollaan työryhmän esityksessä laittamassa kimpaan Huittisten ja Kokemäen kanssa. Mutta jos kerran Punkalaitumelle on pakko kumppani etsiä, Huittinen ja Sastamala tulevat olemaan kovia kilpailijoita toisilleen tarjotessaan kaveruutta laitumelaisille.

Politiikan keväässä puhaltavat viileät tuulet, sillä valtiontalouteen liittyviä kovia ratkaisuja on odotettavissa. Kamreereille ei nimittäin taida tällä kertaa riittää oppaaksi se perinteinen abc-kirja, josta aina löytyvät veronkorotuksille sopivat kohteet: alcohol, bensin, cigarettes.

Hannu Virtanen

Aiempia pääkirjoituksia

avatar
Äänestäen ja äänestämättä
Presidentinvaalin toisella kierroksella 30-40 prosenttia äänioikeutetuista jätti väliin mahdollisuutensa vaikuttaa tasavallan presidentin valintaan. [Lisää]
avatar
Paikallisuus on meistä kiinni
Illo, Keikyä, Kiikka, Kukonharja ja Riste. Mitä ne ovat ja mikä niitä yhdistää? Näitä nimiä ja paikkoja yhdistää vaikkapa viime lauantaina Huittisten Huhkolinnassa järjestetty Kakkois-Satakunnan ja Sastamalan alueen vapaapalokuntien nuoriso-osastojen sählyturnaus. [Lisää]
avatar
Kansansa näköinen
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros päätti 30 vuotta jatkuneen perinteen, eikä seuraava presidenttimme olekaan nyt puoluetaustaltaan sosiaalidemokraatti. Jos Niinistö tulee valituksi, saa Suomi pitkästä aikaa kokoomuspresidentin, viimeksi sellainen on ollut J.K. Paasikivi. [Lisää]
avatar
Rikostaustan selvittämislain uudistaminen välttämätöntä

Lapsiasiavaltuutettu on nostanut esille nykyisessä laissa olevan epäkohdan: laki ei nimittäin riittävästi estä seksuaalirikoksiin syyllistyneitä henkilöitä toimimasta työ-, yrittäjä- tai vapaaehtoistehtävissä lasten parissa. [Lisää]
avatar
Presidenteistä ja sellaiseksi aikovista
Kun marsalkka Mannerheim oli Englannissa Yrjö V:n hautajaisissa, hänen luokseen tuli nuori vilkas mies, joka tervehti ruotsiksi ja kysyi: “Mitä Suomeen kuuluu?” Marski katsoi miestä pitkään ja sanoi: “Hyvä herra, minä en tunne teitä. [Lisää]
avatar
Kirkon auttamistyöllä on suuri merkitys
Kirkon tekemä auttamistyö on noussut tärkeimmäksi syyksi kuulua kirkkoon. Suomalaisten tärkeimpiä perusteita jäsenyydelle on kirkon työ vanhusten ja vammaisten sekä köyhien ja syrjäytyneiden parissa. [Lisää]
avatar
Muutoksia ja mahdollisuuksia
Kulunut vuosi on ollut kustannusyhtiömme 30-vuotisjuhlavuosi ja se huipentuu isoihin muutoksiin ja uudistuksiin. Eilen paikallisradiomme muuttui Iskelmä Sastamalaksi ja huomenna avautuvat Alueviestin uudet verkkosivut. [Lisää]