Tiimari Sastamala Tiimarista tarvikkeet puutarhaan!
Aseman Kenkä Äidille Aseman Kengästä Puistokadulta
Alueviesti Alueviestin Kirjaviestillä on kotikenttäetu!
Pukstaavin kahvila

Pukstaavissa aloittaa uusi lounaskahvila

Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi on saanut uuden kahvilayrittäjän. Sastamalalaissyntyinen Harri Niinivuo aloittaa kahvilan toiminnan helmikuun alusta alkaen. Niinivuo on aiemmin toiminut kokkina ja yrittäjänä. [Lisää]

Satakunnan ammattikorkeakoulusta valmistuneet

SAMKista valmistuu perjantaina 75 opiskelijaa ja kolme ylemmän AMK-tutkinnan suorittanutta. Alla alueemme valmistuvat. [Lisää]

Mies puukotettiin sairaalakuntoon Sastamalassa

Poliisi jatkaa sunnuntain vastaisena yönä Aarnontiellä tapahtuneen puukotuksen tutkintaa. Noin 25-vuotiasta miestä epäillään 50 -vuotiaan miehen puukotuksesta. Puukotuksen uhri on edelleen sairaalahoidóssa mutta hänellä ei ole hengenvaaraa. [Lisää]

Niinistön kannatus korkea, Haavistolla kirittävää

Sauli Niinistön kannatus noudatteli Sastamalassa valtakunnan tasoa, sillä 36,9 prosenttia äänestäneistä antoi tukensa hänelle. Kannatus jäi vain prosentin kymmenyksen valtakunnallisesta tasosta. [Lisää]
Kunnanjohtaja Tapio Rautava näkee itsenäisen kunnan palvelevan parhaiten kiikoislaisia.

Rautava ei liittäisi Kiikoista Sastamalaan

Kiikoisten kunnanjohtaja Tapio Rautava ei ole valmistelutyön kuluessa lämmennyt kuntaliitokselle. Hän esittää Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistymissopimuksen hylkäämistä. Rautavan mukaan Kiikoisten ja Sastamalan yhdistyminen ei ole tällä hetkellä ajankohtaista. [Lisää]
shakki

Vammalan Shakkikerholle SM-kultaa

Vammalan Shakkikerho voitti sunnuntaina Mäntässä Suomen mestaruuden nopean shakin joukkuekilpailussa. Mestaruus on seuran historian ensimmäinen ja se tuli todellisena yllätyksenä. [Lisää]
"Kirjoittaminen on ollut kivaa ja vähän enemmän kuin harrastus", sanoo hämeenkyröläinen Hannu Perko.

Hannu Perko kirjoitti esihistoriallisen romaanin Kokemäenjoelta

“Tämä on minun kuvitelmaani kaikki”, sanoo Hannu Perko näinä päivinä ilmestyvästä uusimasta kirjastaan Kokemäenjoki, joka on jokilaakson maisemiin sijoittuva esihistoriallinen romaani ja tekijänsä kuudes teos. [Lisää]
vammalan teatteri, nälkälän iloiset rouvat

Nälkälän iloiset rouvat Vammalan teatterissa

Vammalan teatterin keväinen herkkupala, musiikkinäytelmä Nälkälän iloiset rouvat on ohjaaja Marko Saarion mukaan suunnattu kaikille hyvän komedian ystäville. “Tässä näytelmässä komiikka kumpuaa tilanteista ja valinnoista. Tarina on rakenteellisesti eheä”, Saario pohtii. [Lisää]
Verkostopäällikkö Pekka Yli-Mattila ja etumies Pertti Laine sanovat asukkaiden olleen myönteisiä alkaneille viemäröintitöille.

Häijää-Salmi alueen 120 taloutta viemärin piiriin

Häijää-Salmi alueen viemäröintityöt ovat alkaneet sivuhaarojen rakentamisella Sastamalan Mouhijärvellä. Kokonaisuus valmistuu ensi vuoden keväällä, jolloin alueen taloudet voivat alkaa liittyä viemäriin. Alueella on 120 taloutta. Hintaa kiinteistön liittämiselle viemäriin kertyy 7 000-8 000 euroa. [Lisää]
Punkalaitumen viemärilinja on herättänyt närkästystä Huittisten Kivirannassa, koska se kulkee tilusten läpi. Aktiivisen huittislaiset vaativat asian uutta käsittelyä muun muassa menettelyvirheen vuoksi.

Riku Siren todetaan esteelliseksi – viemärilinjat uudelleen hyväksyttäviksi

Huittisten kaupungin entinen tekninen johtaja Riku Siren tullaan toteamaan esteelliseksi toimissaan Punkalaitumen ja Vampulan siirtoviemärien suunnitelmien esittelijänä. [Lisää]
Lauri Tähkä

Lauri Tähkä on hullu mies Huittisissa – mutta millainen?

KUUNTELE JUTTU – Sanotaan, että hullu mies Huittisista syö enemmän kuin tienaa. Millaisen hullun miehen itsestään tunnistaa Iskelmän vuoden miesartisti Lauri Tähkä ja mistä hän tänään unelmoi. [Lisää]

VaLePan välieräpariksi Team Lakkapää

Vammalan Lentopallo saa Mestaruusliigan välierissä vastaansa Perungan Pojat eli Team Lakkapään Rovaniemeltä. Välieräsarja alkaa Sastamalasta, kotipelit Sylväällä pelataan tiistaina 27. maaliskuuta ja keskiviikkona 28. maaliskuuta. Ottelut alkavat kello 18. Rovaniemellä pelataan sunnuntaina 1. [Lisää]