Myrskytuhoja, Kiikoinen

Nollajohtovika voi aiheuttaa hengenvaaran

Tapaninpäivän myrsky katkaisi sähköt tuhansilta ihmisiltä. Sähköverkkojen toiminnan palautuminen ei ole kaikkialla sujunut häiriöittä. Alueviestin saamien tietojen mukaan ainakin Kiikoisten ja Lavian seudulla on esiintynyt niin sanottuja nollajohtovikoja. [Lisää]

Huittisten pääkirjaston lainaussali kiinni huomenna

Lukutoukkien kannattaa kiirehtiä viimeistään tänään Huittisten pääkirjastoon täydentämään kirjapinoaan, koska lainaussalin ovet sulkeutuvat huomenna lattiaremontin vuoksi viikoksi. [Lisää]
Tiimari Sastamala Tiimarista tarvikkeet puutarhaan!
Aseman Kenkä Äidille Aseman Kengästä Puistokadulta
Alueviesti Alueviestin Kirjaviestillä on kotikenttäetu!

Omakotitalo ilmiliekeissä Suodenniemellä

Vanha, pinta-alaltaan 60 neliömetrin kokoinen omakotitalo roihuaa parhaillaan ilmiliekeissä Sastamalan Suodenniemellä. Palokunta sai tiedon palosta kello 8.40. Päivystävä palomestari Petteri Elijoki sanoo, ettei tulen tyrehdyttämiseksi ollut paljoakaan tehtävissä. [Lisää]
Kiikoinen-Sastamala_kartta

Kiikoislaisten mielipide kuntaliitokseen selviää maanantaina

Kiikoisten ja Sastamalan mahdollista yhdistymistä koskevan mielipidekyselyn tulos selviää maanantaina 5. maaliskuuta.  Kysely lähetettiin 1023:lle kiikoislaiselle ja määräaikaan mennessä vastauksia saatiin 785 kappaletta. Vastausprosentti oli näin ollen 77. [Lisää]

Pelti rytisi Satakunnassa, poliisi kehottaa varovaisuuteen liikenteessä

Eilisen päivän aikana Satakunnassa sattui monia peltikolareita risteysalueilla. Sattuneissa tapauksissa henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin. Tien pinnat ovat edelleen erittäin liukkaita. [Lisää]

Korjausavustuksia Punkalaitumelle ja Kiikkaan

Seurantaloja omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia yhteensä 1 632 000 euroa. Suurimmat yksittäiset avustukset menevät tänä vuonna Lappiin ja Uudellemaalle. Joka toinen avustusta saava talo on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi rakennukseksi. [Lisää]
Kokemäen kaupungin tontit eivät käy kaupaksi toivotulla tavalla. Poikkeuksen muodostavat muun muassa joenrannan läheisyydessä olevat maa-alueet.

Lahjakortista toivotaan tonttikaupan kiihdyttäjää Kokemäellä

Kokemäen kaupunki on kaavoittanut viime vuosien aikana runsaasti omakotitalotontteja usealle asuntoalueelle eri kaupunginosiin, mutta vain murto-osalle on löytynyt ostaja. [Lisää]

Ulkopuolisten ripeä toiminta pelasti rattijuopon Kärppälänjoesta

Nuori tamperelainen mieshenkilö suistui henkilöautolla 12-tiellä Kärppälänjokeen ohittaessaan linja-autoa. Ajoneuvot olivat matkalla kohti Tamperetta varhain pitkäperjantain aamuna. Henkilöauto suistui kulkusuunnassaan tien vasemmalle puolelle suojakaiteen yli päätyen oikealle kyljelle jokeen. [Lisää]
Martti Hämäläinen ja Taikarilla

Suomenhevonen vuokralla

Sastamalalainen Martti Hämäläinen on pitkänlinjan ravimies. Hän on valmentanut muun muassa Kuninkuusravien radoilla kiitäneitä huippuyksilöitä. Nyt Hämäläisen tallissa pärskähtelee yksi leppoisa yksilö, Taikarilla. [Lisää]
Kaupungin päiväkeskuksen avajaisia vietettiin joulun alla viime vuonna. Ohjaaja Jaakko Halminen ja A-klinikkasäätiön psykiatrinen sairaanhoitaja Hanneli Nieminen olivat vielä tuolloin tietämättömiä muhivasta yllätyksestä.

Huittisten kaupungin päiväkeskuksessa muhii home

Huittisten kaupunki etsii joulun alla avatulle päiväkeskukselleen uusia tiloja, sillä nykyisessä on havaittu sisäilmaongelmia. Kaupunki haluaa löytää uudet tilat tämän kevään aikana. Tehtävä ei ole helppo, sillä nykyistenkin tilojen etsintään kului arvioitua enemmän aikaa. [Lisää]
Uimahallikiinteistön omistaa Kemira, tontin Nokia ja toimintaa pyörittää Sastamalan kaupunki.

Keikyän uimahallin tulevaisuutta puidaan perjantaina

Keikyän uimahallin tulevaisuutta puidaan Sastamalan kaupungin ja Kemiran yhteisessä palaverissa perjantaina. Liikuntapäällikkö Veli-Matti Tapio pitää selvänä, että tällöin kaupungille tulee selväksi yhtiön kanta. [Lisää]
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Herra Hakkaraisen talo avautuu uudella ilmeellä

KUUNTELE JUTTU – Mauri Kunnaksen tarinoihin perustuva Herra Hakkaraisen talo avautuu Sastamalassa uudistusremontin jälkeen uudella ilmeellä pääsiäislauantaina. Herra Hakkarainen on saanut oman kodin, jonne vieraskin voi astua sisään. [Lisää]
Sylvään koulu, Pyry Virtanen

Päässälaskukisassa rikottiin ennätyksiä

Kahdeksasluokkalaisille vuosittain järjestettävässä valtakunnallisessa päässälaskukisassa rikottiin Sastamalan osalta ennätyksiä tänä keväänä. Jo lapsena matemaatikon itsestään löytänyt Sylvään koulun oppilas Pyry Virtanen (kuvassa keskellä) ylsi lähes täysiin pisteisiin. [Lisää]

Sastamalan kaupunginhallituksesta löytyy kannatusta uimahallin rakentamiselle

Uuden uimahallin rakentaminen Sastamalaan oli esillä kaupunginhallituksen kokouksessa alkuviikosta. Kaupunginhallituksen uimahallikannasta jouduttiin lopulta äänestämään. [Lisää]