Valtioneuvosto sinetöi Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisen

Valtioneuvosto on kokouksessaan tänään torstaina päättänyt Kiikoisten kunnan yhdistymisestä Sastamalan kaupunkiin.

Sastamalan kaupungissa on yhdistymisen jälkeen 25 763 asukasta. Valtiolta uusi Sastamalan kaupunki saa yhdistymisavustusta 3,2 miljoonaa euroa. Kaupunki kuuluu valtion alue- ja paikallishallinnon sekä Euroopan unionin toiminnassa noudatettavien aluejakojen osalta samoihin alueisiin kuin nykyinen Sastamalan kaupunki.

Vuoden 2013 alusta toteutuu kymmenen kuntaliitosta. Nyt kuntia on Suomessa 336 ja yhdistymisten jälkeen 320.

  • Nimetön

    SIIS: pakkoliitos tapahtuu. Täyttä puppua oli lupaus kuntalaisten kuulemisesta. Hah, koko Suomen päätöksentekoa ohjataan jo muualta kuin täältä.

  • Nimetön

    nyt on turha enää porata sillä päätös ei muutu enää oikeudessakaan

  • Nimetön

    Valtion taholta vakuutettiin että pakkoliitoksia ei tehdä. Mutta kuinkas sitten kävikään….

    • Nimetön

      Pakkoliitos on mielestäni sitä kun koko kunta päättäjiään myöten vastustaa liitosta?!!
      Jos suurempi valtuusto ryhmä olis liitoksen kannalla niin eihän se ollut pakkoliitos?!!!!!!

  • Nimetön

    Kuntalaiset on itse äänstänyt ihmiset päättämään asioista… Joten turha nupista mistään pakkoliitoksesta… Ei koskaan varmaan mitään liitosta ole yksimielisesti pätetty tai mitään muutakaan?!!!!!
    Kuntalaisia on kuunneltu ja that’s it!! Muiden haukkuminen ja muu paskan puhuminen ymym. on vaan osoitus siitä että ei osaa hävitä!!!
    Se on sitten niin että Sastamala here we come!!

  • Kiikosdonna

    Nythän on niin että kuntauudistus etenee ja kuntaliitosten selvityön aloittamiseen patistavat kriteerit ovat selvillä. Kiikoisten kohdalla käteen ei jää itsenäisyysvaihtoehtoa, vain suuntautumiskysymys.
    Sastamalaan liittymisestä saattoivat omat valtuutetut päättää jo nyt, satakuntalaisissa vaihtohdoissa olisi pitänyt myöhemmin noudattaa Lavian ja Kokemäen liikahduksia. Lopputuloksena olisi ollut esimerkiksi porilainen, kokemäenjokilaaksolainen tai pohjoisatakuntalainen Kiikostenkulma – vähän naapureiden ratkaisuista riippuen. Eivät nekään mitään maailmalopun ratkaisuja olisi olleet, hyviä naapureita ja samanhenkistä väkeä löytyy joka suunnalta ja hienosti olemme toimeen tulleet kaikkien kanssa.
    Monen kiikoislaisen mielestä Suodenniemi, Mouhijärvi, Vammala ja Äetsä ovat kuitenkin juuri sitä paikkaseutua, jonka tunnemme läheiseksi ja jota haluamme olla mukana kehittämässä.
    Pääministeripuolueen ja sastamalalaisen kansanedustajapuolueen asemassa kokoomusryhmä on ollut vähintäänkin ajantasalla kuuntauudistuksesta – voi sanoa, että jopa edellä aikaansa. On kovin ankaraa syyttää kokoomusvaltuutettuja kunnan itsenäisyyden lopettamisesta, mutta jos jollakulla on arvosteltavaa suuntaumisesta, silloin esillä on oikea asiakysymys. Antaa palaa vaan.

    • Nimetön

      Suo sielä – vetelä täälä. Itsenäisyys olisi pitänyt säilyttää vielä vaalien yli. Nyt mielipidekyselyn perusteella kokoomuksen olisi pitänyt ymmärtää jättää tämä asia odottamaan vaalien yli. Ei sekään päätös olisi ollut maailmanlopun ratkaisu. Kiikoisten lopun se olisi kuitenkin nyt välttänyt. Huomattavasti sopuisammin jäljin olisi päästy jatkamaan itsenäinen vai liitännäinen asiaa vaalien jälkeen. Mielipidekyselyn tulos oli selvä epäluottamuslause Kiikoisten valtuustolle.

  • Nimetön

    Kyllä asia on niin etteivät kepulit mitään itsenäisyyttä alun perinkään ajaneet vaan halusivat Kiikoisten pysyvän Satakunnassa ja se jos mikä olisi ollut vaihtoehdoista huonoin. Nyt sentään meillä on mahdollisuuksia vaikuttaa ja maantieteellinen sijaintikin puoltaa juuri Sastamalaa.

Kommentointi ei ole käytössä.