Joutsenten reitti ry:n hallitus käsitteli kahdeksan uutta hankehakemusta vuoden viimeisessä kokouksessaan. Kaikkia hankkeita, kuutta yritystukea ja kahta yleishyödyllistä hanketukea, puolletaan rahoitettaviksi yhdistyksen kehittämisohjelmasta.
Nyt puollettujen hankkeiden yhteenlasketut kustannukset ovat 565 000 euroa, josta julkisen tukirahoituksen osuus on 30 prosenttia. Ohjelmakauden hankkeiden kokonaismäärä nousi 163:een ja rahoituksesta on varattuna 99 prosenttia.
Tähän mennessä päättyneissä 70 hankkeessa on syntynyt 136 uutta työpaikkaa, 82 uutta yritystä ja 115 uutta palvelua tai tuotetta.
Kumia, kiveä, ruokaa
Sastamalan Kumi Oy:n tuotekehitys- ja investointihankkeella korvataan Kaukoidän kumituotteiden tuontia ja aloitetaan uusien tuotteiden valmistus omassa yrityksessä. Hanke muodostuu kumipuristinkoneiden hankinnasta, tuote- ja muottisuunnitelusta sekä koemuottien valmistuksesta. Hankkeen avulla syntyy kolme uutta työpaikkaa.
Keikyän Kivi Oy:n rakennusinvestoinnissa laajennetaan hautakivien tuotantoon erikoistuneen yrityksen tuotanto- ja toimistotilaa Sastamalassa. Lisätyötila mahdollistaa tuotannon volyymin ja liikevaihdon kasvattamisen sekä 1-2 uutta työntekijää.
Lounaskahvila Kiikan Suvituuli lisää toimitilojaan 95 neliömetrillä. Laajennuksella pyritään vastaamaan nopeasti kasvaneeseen kysyntään, ja se sisältää uusia asiakaspaikkoja, wc:t sekä keittiön laajennuksen. Laajennus mahdollistaa 2,5 uuden työpaikan syntymisen.
Uusi lakiasiaintoimisto
Elma Haaviston investointi- ja kehittämishankkeessa perustetaan Huittisiin uusi lakiasiaintoimisto. Yritystuki muodostuu perustamisinvestoinneista ja markkinoinnin suunnittelusta. Toimiston palvelut kuuluvat siviilioikeuden piiriin.
Hämeenkyrön Sasissa toimiva Miinan savusauna lisää hoitokapasiteettiaan palkkaamalla yritykseen ensimmäisen vieraan työntekijän. Yrityksen palveluvalikoima koostuu hoitosaunoista, ruokapalveluista, liuku- ja verikuppauksista sekä selluliittihoidoista.
Huittislaisen Perinnematot ky:n investointihankkeessa hankitaan uusi mattolinko, jonka avulla myös tasopestävät matot voidaan pestä itse. Hanke tehostaa ja laajentaa yrityksen toimintaa.
Parannustoimia Houhajärvellä
Sastamalassa toimivan Houhajärvi ry:n yleishyödyllisessä investointihankkeessa parannetaan merkittävän virkistysvesistön Houhajärven vedenlaatua rakentamalla laskujoen suulle pohjapato sekä avaamalla Ahteen saaren kannas. Toimenpiteille on myönnetty ympäristölupa.
Rahoituspuolto tehtiin sillä ehdolla, että hankkeen toimenpiteiden tulee lieventää myös maanviljelijöitä haittaavia tulvahuippuja.
Loima-Jokisivu saa historiikin
Huittislaisen Loima-Jokisivu-seuran yleishyödyllisessä kehittämishankkeessa kootaan materiaali ja kirjoitetaan kylän historiikki. Loiman ja Jokisivun lisäksi kirja kattaa Maurialan, Korvenkylän ja Loimijoen itärannalta Jokisivun ja Palojoen alueet.
Loima on yksi Huittisten ja koko Satakunnan vanhimmista kylistä, mitä todistavat muinaislöydöt. Kylällä toimii maamme vanhin suomenkielinen kansanopisto Länsi-Suomen opisto. Presidentti Risto Ryti on syntynyt Loimassa.







