Taloustutkimuksen ja Markkinointi&Mainonta -lehden “Brändien arvostus 2012” tutkimuksen mukaan SBS Median Iskelmä ohitti arvostuksessa toiseksi sijoittuneen Nelonen Median Radio Suomipopin ja kolmanneksi sijoittuneen MTV Median Radio Novan.
“Miljoona viikkokuuntelijaa ei voi olla väärässä. Kanavaa on rakennettu uskollisesti kaksitoista vuotta sitten laaditun perustuskirjan mukaisesti, mutta tiiviisti aikaa seuraten. Kanavabrändiä on laajennettu hallitusti ja järjestämme vuosittain lukuisia suosittuja tapahtumia, joissa kuuntelijat tapaavat toisiaan. Iskelmägaala, Iskelmäkeskiviikkoristeilyt ja Iskelmä festivaali kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta ja keräävät vuosittain yli 100 000 ihmistä viihtymään tapahtumissamme” kertoo Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala.
Iskelmä lisäsi kuuntelijoiden valtaa kanavan musiikkivalinnoissa elokuussa ja otti ensimmäisenä Suomessa käyttöön LDR:n eli Sinun valintasi -palvelun. Tämän nettipalvelun kautta kuuntelijat pääsevät äänestämään suosikkikappaleitaan ja vaikuttamaan kanavalla soitettavaan musiikkiin ja jakamaan äänestystietonsa facebookin kautta ystävilleen. Palvelu on käytössä Iskelmän keskipäivän Hannun konttorissa arkipäivisin kello 10-13, sekä viikonvaihteissa.
Tyytyväisiä asiakkaita
Alueviestiä kustantava Kustannusliike Aluelehdet Oy on harjoittanut paikallisradiotoimintaa syksystä 1989 alkaen. Radio Manta siirtyi historiaan vuoden 2012 alussa kun Aluelehdet aloitti Iskelmän kumppanina ja paikallisradiokanavan nimi muuttui Iskelmä Sastamalaksi. “Olemme valinneet oikean kumppanin ja olemme iloisia, että voimme tarjota Sastamalassa, Hämeenkyrössä ja Kankaanpäässä kuuntelijoillemme valtakunnan ykköskanavan paikallisen ohjelmasisältömme lisäksi”, toteaa toimitusjohtaja Sami Latva.
“Olemme saaneet erittäin positiivista palautetta asiakkailta, jotka ovat mainostaneet Iskelmässä ja havainneet konkreettisesti radiomainonnan tehokkuuden”, kertoo Iskelmä Sastamalan myyntipäällikkö Eeva Rasinperä.









Iskelmä on aivan muutamaa kappalettava toistava surkea kanava. Olen 30 – vuotias ja tämä kanava ei kiinnosta yhtään. Ennen oli sentään loistavat Radio Manta ja Radio West. Esimerkiksi Teuvo Eeronheimon toimittama ohjelma oli paras ja suosituin Radio Mantassa, sitä kuunneltiin koko kuuluvuusalueella. Sellaista ohjelmaa ei Radio Iskelmä tuota ikipäivänä. Kun yleisissä tiloissa kuuntelee radiota, ei Iskelmä ole koskaan päällä. Radio Iskelmää haukutaan julkisesti mm. Järviradion ohjelmissa, joihin ihmiset soittavat. Kaikenkaikkiaan surkea kanava!! Kuunnelkaa hyvät ihmiset nyt Radio Mantan tilalla Järviradiota, joka soittaa paljon parempaa ja monipuolisempaa musiikkia. Vanhemmillekin ihmisille on Suomen parhaat laulajat. Radio Iskelmän solistithan ovat pintaa ja Suomen huonoimmat.
Rohkenen epäillä ikääsi… kyllä se Eeronheimon ohjelma oli kauhistus. Puhumattakaan Mantan mainoksista… huh huh…
Sanotaan mitä tahansa,niin Belaidin penkiltä ohjelmassa tulee niin hyvää musiikkia kun olla voi! On paljo sellaisia levyjä harvinaisuuksia,joita ei mistään kuule,kiitos.Eikä siihen ohjelmaan soitakaan ketään tiukkapiposet,tykkään kuunnella.terv.kiikoisista.