Ampumajuoksu: Turkka kirkasti pronssin SM-kullaksi

Voittajan on helppo hymyillä. Turkka Nieminen voitti ampumajuoksun SM-kultaa syyskuun alussa. ”Taidettiin me mitalikahvit juoda, kakkua ei kyllä ollut”, hän vastaa kysymykseen voitonjuhlista.

Ampumahiihtoa ilman suksia, tiivistää tuore Suomen mestari, sastamalalainen Turkka Nieminen lajinsa olemuksen.

Sylvään koulun 8. luokkaa käyvä nuori mies kilpaili ampumajuoksun SM-kisoissa Jurvassa syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina ja nappasi M14-sarjassa komean voiton noin minuutin erolla toiseksi tulleeseen.

Neljän kilometrin juoksumatkalla ammuttiin kolme kertaa.

”Kaikki muu paitsi kolmas ammunta meni hyvin. Kahdella ensimmäisellä kierroksella ammuin nollat, mutta kolmannella kolme sakkoa.”

Kultamitalisti on kuitenkin tulokseensa tyytyväinen. Nollien ampuminen olisi ollut hienoa, mutta hän kirkasti joka tapauksessa vuoden takaisen SM-pronssinsa kullaksi.

Nieminen kertoo urheilevansa monipuolisesti. Päälaji on ampumahiihto, mutta usein hänet näkee myös jalkapallokentällä ja yleisurheilukisoissa.

”Yleisurheilua en varsinaisesti treenaa, kunhan käyn välillä kilpailemassa.”

Turkan isä Jarmo Nieminen on juossut aikoinaan 400 metrin aitoja. Onko pojalla hallussa sama laji?

”Ei, matka on ihan liian lyhyt. Kestävyyslajit ovat oma juttuni”, hän virnistää.

Suksilla nuorukainen on ollut pienestä pitäen. Kilpaileminen tuli kuvioihin ala-asteikäisenä, ampumahiihto taas vei mennessää kolmisen vuotta sitten.

”Pari tuttua tyttöä kävi Säkylässä ampumassa ja he ehdottivat, että voisin lähteä mukaan kokeilemaan. Se tuntui heti kivalta ja innostuin.”

Sittemmin valmentajaksi löytyi punkalaitumelainen Jouko Saarinen.

”Punkalaitumella on hyvä mahdollisuus treenata, sillä pururadalla on ampumapenkkoja”, Nieminen kehaisee.

Vaikka ampumajuoksu mukava kesälaji onkin, tuumaa kultamitalisti viihtyvänsä paremmin suksilla. Ampumahiihdossa häntä viehättää lajin monipuolisuus.

”Se, kun ei ole pelkkää hiihtoa vaan muitakin elementtejä mukana. Tähän saakka olen ollut parempi hiihdossa, mutta nyt olen alkanut kehittyä myös ammunnassa.”

Esikuvikseen Nieminen nimeää kaksi kovaa ammattilaista: Kaisa Mäkäräisen ja ranskalaisen Martin Fourcaden, joka on kaksinkertainen olympiavoittaja ja yksitoistakertainen maailmanmestari.

Ovatko sastamalalaisen omat tavoitteet yhtä korkealla?

”No, ainahan sitä himoitsee isompia ja arvokkaampia mitaleja”, hän toteaa arvoituksellisesti.

Kommentointi ei ole käytössä.