Rehtori toivoo poliisilta tiukempaa tarttumista nuorten huumeiden käyttöön

Varhainen puuttuminen on tärkeintä, toteaa Sylvään koulun rehtori Jari Andersson nuorten huumeidenkäyttöön viitaten. Kuva: Alueviestin arkisto/Minna Isotalo.

Tuoreessa kouluterveyskyselyssä 42,8 prosenttia Sylvään koulun 8. ja 9. luokkalaisista oppilaista piti helppona hankkia huumeita omalta paikkakunnalta. Mouhijärven yhteiskoulun vastaava prosenttiluku on 40, valtakunnan 38,8.

Saman kyselyn mukaan kannabista tai marihuanaa on kokeillut ainakin kerran 3,5 prosenttia Sylvään, 7 prosenttia Mouhijärven ja 7,5 prosenttia kaikista maamme 8. ja 9. luokkalaisista.

Maanantaina Sylvään koulun oppilaille puhunutta Avominne Tampereen vastaavaa ohjaajaa Marjo Riikolaa tulokset eivät yllätä.

”Pussikaljakulttuuri on kuollut, ei alkoholi ole enää nuorten keskuudessa mikään juttu. Yhä enemmän käytetään kannabista, sillä se on halvempaa.”

”On huolestuttavaa, että toiminta käy näin rohkeaksi”

Sylvään koulun rehtori Jari Andersson pitää huumeita ongelmana sastamalalaisnuorten keskuudessa. Hänen mukaansa huumeiden käytöstä on tullut yleisesti hyväksyttyä, eivätkä kaikkien vanhemmat pidä kannabiksen polttelua ihmeellisenä asiana. Viime vuoden lokakuussa Sylvään koululla sattui epäselvä tilanne, jossa koulun alueelle tultiin kauppaamaan laittomia aineita.

”Joku tuli myymään aineita koulumme oppilaalle, mutta lähestyikin väärää henkilöä, joka sitten tuli kertomaan tapahtuneesta minulle. Kauppaaja juoksi pois pelästyttyään tilannetta. On huolestuttavaa, että toiminta käy näin rohkeaksi.”

Sylvään koulun oppilailta ei huumeita ole löytynyt pitkiin aikoihin. Andersson muistaa takavuosilta tapauksen, jossa eräs oppilas kauppasi koululla marihuanaa.

”Hän jäi kiinni, mutta määrät olivat liian pieniä, jotta tapausta olisi ryhdytty tutkimaan. Poliisi totesi vain, että yritäs nyt pysyä erossa näistä aineista.”

Poliisi ei ottanut tutkittavakseen myöskään viime syksyn välikohtausta. Rehtori kummastelee välinpitämätöntä asennetta ja vakuuttaa tekevänsä töitä sen eteen, että virkavalta tarttuisi jatkossa hanakammin mitättömiltäkin vaikuttaviin huumausainetapauksiin.

”Varhainen puuttuminen on tärkeintä. Mikään määrä sosiaalityöntekijöitä ja kuraattoreita ei riitä, jos ei oikeasti mennä asian alkulähteille ja puututa tehokkaasti myymiseen. ”

Lue koko juttu keskiviikkona ilmestyvästä Alueviestistä. 

32 vastausta artikkeliin “Rehtori toivoo poliisilta tiukempaa tarttumista nuorten huumeiden käyttöön”

    • Lainsuojaton

      Suomessa uhrien on mahdoton saada apua ja oikeutta , koska poliisi ja valvontaviranomaiset tukevat ja suojelevat laiminlyönteineen rikollisia .

  1. piski

    jari oot oikealla asialla mutta mieti sanas tarkkaan ettei taas tu ” tuomiokapitulilta” nuhteita ja menetä mainettas. Kun itse olin työ elämässä ja toin epä kohtia tietoisuuteen nin paskaa sain niskaani.

    • Nimetön

      Ainahan se on niin, että kun yrittää ottaa epäkohtia esille, saa p….a omaan niskaansa kun on niin hankala. Esim. Huono sisäilma kaupungin rakennuksissa.

    • Boh

      Jari Andesson on varmasti oikealla asialla, koska nuorten huumeiden käyttö ja kokeileminen on kasvanut. Epäilen kyllä suuresti sinun (Piski) työuraasi tai työelämässä olemistasi, koska et osaa kirjoittaa edes yhdys-sanoja oikein. Oletko tosiaan noin huonolla kirjoitustaidolla päässyt edes yläasteelta? Miten ihmeessä olet saanut noin lyhyeen kommenttiin, noin monta kirjoitusvirhettä?

      • Nimetön

        BOH. Vedä ittes pöntöstä alas! Sua kiinnostaa vissiin vaan yhdyssanat ja saat siittä jotain kiksejä kun ne sua kiinnostaa ja toisten työ—-urat ennen kun nuorten huumeet!

  2. Nimetön

    Onko todellakin niin, ettei kukaan muu kuin rehtori ole huolissaan nuorten huumeiden ja muiden päihteiden käytöstä? Hatunnosto Anderssonille!

  3. Nimetön

    Oi niitä omia nuoruusaikoja -90-luvun lopulta kun oli PUSSIKALJAA, Seukun discot, ysärimusa ja joka viikonloppu kotibileitä, vai mitä muut -82-84-syntyneet sanoo? 😀

    • Nimetön

      Se oli aikaa se! Ei tökitty puukolla ei otettu piriä! Lyötiin nokkaan ja se oli siinä jos jotain oli ja oltiin kavereita sen jälkeen! Nykyään on pipo kireellä ja ammutaan tai pistetään!

  4. Nimetön

    Eiköhän poliisi tee kaiken aikaan huumekaupan vastustamiseksi paljonkin töitä. Juuri lueskelin valtakunnanmediasta juttua siitä, kuinka moottoripyöräjengiltä oli takavarikoitu konetuliaseita ja amfetamiinia.
    Nuorten huumeiden käyttö vain on asia, johon poliisien resursseja ei kannattaisi haaskata, vaan siihen pitäisi puuttua vanhempien, opettajien, sosiaalipuolen ihmisten ja rehtorien… Ongelman alkulähde ei todellakaan ole myyjä vaan asiakas.
    Toivottavasti Jari keskittyy jatkossa siihen, miten voisi itse asemassaan asioita parantaa, eikä siihen, kuinka julkisuuteen pääsee muita viranhaltijoita moittimalla.

  5. Nimetön

    Todella huonoksi muuttunut lehden responsiivisuus.

  6. JTT&)

    Taitaa vastaanottokyky olla kehno jollain muulla kun lehdellä?(Liekö joku mömmö HIIHHULI?VAI LIENEEKÖ VASTAANOTTAVAISUUDESSA JOTAIN HÄIKKÄÄ?

    • Nimetön

      Älä puutu asioihin, joihin ei ymmärryksesi riitä.

  7. Nimetön

    Poliisilta tiukempi ote. Ei vanhemmat tiedä aina. Huumekuriirit ovat yliviisaita. Uhri jää helposti koukkuun.

  8. Nimetön

    Miks Jari piti taas nostaa otsikoihin vanhalla jutulla? Joko tässä tehdään maakuntavaalityötä? Nuoret käyttää vähemmän päihteitä ja on paljon fiksumpia, kun me oltiin 80- luvulla.

    • Nimetön

      Eli siis nykymenoon ei saisi puuttua, ettei Andersson saisi julkisuutta? Melko erikoinen kannanotto . . .

  9. Nimetön

    Voihan sastamala ja huumeet niitä täälä riittää ja poliisin kädet on sidottu hyvinkin tehokkaasti seuraavaa tapaus aarniota saa odottaa

  10. Nimetön

    Jotenkin niin se meni, että todellisuus on piinaa selvin päin. Millä aineella siitä todellisuudesta paetaan on ilmeisesti aikakauteen sidottu. Onko mitään isompaa valtiota edes olemassa jossa ei ”aineita käytetä”? Löytyykö elämässä muuta totuutta kuin se, joka perustuu näytelmään totuudesta? Koska tekoäly kiskaisee kitaansa ensimmäisen kaljan.

  11. uhri

    Urjalan kunnan huoli ihmisten ja perheiden syrjäytymisestä on ristiriitainen , koska sillä on vuosia ollut pakonomainen tarve tuhota laiminlyönteineen ihmisiä ja perheitä .

  12. Mullikuhnuri

    Mitäpä jos Andersson ottaisi omassa Kokoomuksessaan puheeksi tekemiensä poliisin määrärahojen ja resurssien leikkaukset? Kokoomus kosti poliisille sen liian tehokkaan talousrikosten selvittämisen ja leikkasi rahoitusta niin, että poliisien määrää jouduttiin leikkaamaan ja kokonaisia poliisilaitoksia lakkautettiin. Vähien jäljelle jääneiden poliisien tehtäväksi laitettiin vielä Liikkuvan poliisin ennen tekemä liikennevalvonta. Nyt huumeparonit ja veronkiertäjät nauttivat Kokoomuksen suojelusta.

  13. Nimetön

    On hyvä kun joku tuo asian julkisesti esille, tässä tapauksessa rehtori Andersson, Tätä asiaan (nuorten huumeiden käyttö), kun muut, edes vanhemmat asiaa tiedosta , niin onhan se hyvä kun on henkilö joka huolestuu asiasta hyvissä ajoin, ettei tilanne riistäytyisi sille ”jenki” asteelle missä sitten poliisin resurssit tarvitaan. Kumpi parempi ennaltaehkäisy vai se kun ollaan jo tuhon tiellä. Vanhemmille valppautta ja kiitos Jari Andesson.

  14. Nimetön

    No tää juttu on tän päivän alueviestissä ja koululla kävi just puhumassa päihteistä joku nainen. siks tää juttu tässä.

  15. Nimetön

    Ei Sylväällä kukaan ole jäänyt kiinni huumeiden myynnistä. Se ulkopuolinen henkilö kauppasi nuuskaa.

  16. Aarnion Jari

    Anderssonnin Jari on ihan oikealla asialla huumeiden suhteen. Toki tässäkin maassa on porukkaa, jotka haluaisivat laillistaa sen, ja verorahoilla kustannettaisiin myöhemmin haitat.

    ”Poliisi ei ottanut tutkittavakseen myöskään viime syksyn välikohtausta. Rehtori kummastelee välinpitämätöntä asennetta ja vakuuttaa tekevänsä töitä sen eteen, että virkavalta tarttuisi jatkossa hanakammin mitättömiltäkin vaikuttaviin huumausainetapauksiin.” Suomen Poliisia Jarin ei kuitenkaan kannattaisi yrittää syyllistää, se ei johda pitkälle, vaikka kunnallisvaaleissa ääniä saisikin.

    Hoidan nyt ensin se oma ”numeroidennostoprojekti” maaliin!

    • Mullikuhnuri

      Parhaiten Andersson edistäisi pienten rikosten selvittämistä, jos hän vaikuttaisi omaan puolueeseensa Kokoomukseen, että se antaisi poliisille takaisin leikkaamansa resurssit. Pelkkää ääntenkalastelua ja omien jälkien peittelyä tämä syyn vierittäminen muille huumeiden yleistymisestä, kun itse on syypää puolueensa kautta.

    • Niin juu

      Kauan kestää tuon touhun tutkinta. Unohtuuko vallan?

  17. Nimetön

    Maailman meno pikkusen muuttunu, kakaroille kaupitellaan budia ja piriä jo ylä-asteella..ennen aikaa sentäs nuo tuoli sellasilta lähteiltä jos elleivät muuten olleet moraalisesti tai hapitukseltaa ihmisläheisiä niin sentää eivät kakaroille myyneet..

  18. Nimetön

    onkohan tuo Anderssonin toiminta jotenkin laskelmoitua? ilmeisesti olettaa että virkarikos on nyt unohtunut ja on taas aika astua parrasvaloihin.

    • Nimetön

      Juu. Minulle tuli mieleen, että Kennedyn tappoivatkin ufot eikä Lee Harvey Oswald. Sehän on itse asiassa päivän selvää, kun vähän aikaa asiaa miettii.

  19. Nimetön

    Koulujen pihoilla ei kenenkään ole tarpeellista käydä minkäänlaista kauppaa alaikäisten lasten kanssa olipa kyseessä nuuskat, tupakat, kaljat, kannabikset tms. Vanhemmat olkaapa kiinnostuneita nuortenne puuhista ja kaveripiiristä.Missä liikkuu, keiden kanssa ja mitä repusta löytyy.

  20. Nimetön

    Vähänpä Andersson tietää tyrvään huumehörhöistä.
    Menisi varilaan kunnan vuokrataloihin vaikkapa vikoksi,niin silmät hieman raottuisivat,siellä ne nuorison oppimestarit majailevat! Ei haise rapussa kasviskeitto, vaan aivan muut ”ruohot ja kukat”
    Muuten herra on pokealla asialla.