Pirkanmaalla ja Satakunnassa maltillinen influenssatilanne

Nainen, influenssa

Terveyskeskuksissa influenssakäyntimäärät ovat lisääntyneet lähes koko maassa.

Satakunnassa ja Pirkanmaalla influenssa-aktiivisuus on normaali. Muutamissa sairaanhoitopiireissä se on kuitenkin jo runsasta.

Terveyskeskuksissa on Satakunnassa ollut selkeästi enemmän influenssakäyntejä kuin Pirkanmaalla.

Influenssarokote kannattaa Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan edelleen ottaa, jos ei ole vielä saanut rokotetta. Kansallisen rokotusohjelman pistettävä influenssarokote antaa suojaa kahta tällä hetkellä kiertävää A-virusta ja yhtä B-virusta vastaan. Lapsille nenäsumutteena annettava rokote ja yksityiseltä puolelta saatavilla oleva rokote myös toiselta B-virukselta.

”Tässä vaiheessa epidemiaa on vaikea sanoa, kuinka paljon lisäsuojaa B/Yamagata-viruksen sisältämä rokote antaa. On myös hyvä muistaa, että suojan syntyminen vie ainakin kaksi viikkoa. Jos saa tartunnan ennen kuin suoja on syntynyt, voi sairastua influenssaan”, ylilääkäri Hanna Nohynek toteaa.

Ero julkiselta puolelta ja yksityiseltä puolelta saatavan rokotteen välillä on hämmentänyt. THL:n mukaan eri maiden viranomaiset ja rokotevalmistajat eivät ole pitäneet aiheellisena useiden rokoteannosten tai eri influenssarokotteiden antamista saman influenssakauden aikana aikuisille.

Poimintoja

  • Nimetön

    Pelkästään tuo pysäköinnin valvoja toisi kaupungin kassaan sievoisen summan rahaa. Ei tarvitsi kuin käydä muutamassa valepan pelissä areenan edustalla, niin jo ropisisi rahaa, autot pysäköitynä jalkakäytäville, suojatielle, kun urheilukansa ei jaksa kävellä 100 metrin päässä olevalta parkkialueelta tai esim. ammattikoulun pihasta, jossa pelien aikaan olisi parkkitilaa kaikille näille tiellä pysäköinneille. Ja on turha tulla sanoon, että koulun piha on yksityisaluetta jossa ei saa pysäköidä. Aivan sata varmasti saskysta irtoisi lupa, jos ”urheilupiirit” kävisivät pyytämässä.

    • Nimetön

      Samoin rahaa voisi saada kassaan myymällä makkaraa toripäivisin. Ja kaljat vielä päälle kovalla katteella.

Kommentointi ei ole käytössä.